Vankkurihöperö

Kaikenlaisista kuplataskuista hetkeksi riittävän annoksen saaneena kokeilin eilen ommella vaihteeksi vähän toisenlaista mekkoa omaan käyttööni. Idea tähän alkoi kutittaa mielessä lauantaina aamupäivällä, kun otin pyykkiä narulta kuivumasta, ja pyykkien joukossa oli kuivumassa kangas, jonka olin ostanut joitakin päiviä aikaisemmin paikallisen kangaskaupan muuttomyynnistä. Että se siitä kotihengettären siivouspuuskasta sitten... ;)

Kaavan pohjaksi piirsin 8 vuotta vanhasta Modasta jonkun perusmekon yläosan, ja visioin alaosan omasta kynästä. Kaikenlaiset kauniit, vaaleat, rouheat pitsit ovat alkaneet kiehtoa paitsi sisustuksessa (jossa ne ovatkin kiehtoneet jo vuosikausia) myös vaatetuksessa. Tällaista perusmekkoa piristää ihmeen paljon jo pienikin nyplätty rivi rintamuksessa. Ei ole kyllä tämän mummon nypläyksiä tuo, vaan ihan jonkun koneen tekemäksi tehotuotantonyplyyksi tuota veikkaisin.

Helmaan ompelin vielä kuminauhan, joka tekee mekosta enemmän arki- ja leggarikäyttöön sopivan näköisen. Sillä sellaiseen käyttöönhän tämä tietysti tuli, mitäpäs minä muuta tekisinkään (juhlavaatekammoinen mummo, nimittäin).

 

Ei muuta kuin kalsongit jalakaan ja kululle!

Vielä mietin, lisäisinkö helmaan vähän enemmänkin tuota pitsiä. Kontista ostin joskus söpön pikkuliinatrion, ihan tällaista käyttöä ajatellen. Kummin on sinusta paremmin?

 

Tuon ylimmän voisin jättää pois, mutta nuo kaksi alempaa liinaa saattavat tuohon vielä päätyäkin.. tai ehkä yksi... no saapa nähdä. Mutta tällä kaavalla, vähän jatkojalostettuna, teen joka tapauksessa myös kesäisempiä, kevyempiä mekkoja vielä, sillä koko pitkä, lämmin kesähän on vasta edessä.

Tänään kävin ystävän kanssa kiertelemässä torikirppiksellä, jollainen täällä päin järjestetään muutaman kerran vuodessa. Olen mahdollisuuksien mukaan siellä aina käynyt, enkä kertaakaan ole tainnut sinne turhaan ajella. Tällä kertaa en juuri jaksanut lastenvaatteita katsella, vaikka niitäkin siellä olisi takuulla ollut vaikka koko seuraavan vuoden tarpeiksi. Nyt minä jahtasin kaikkea kivaa, sisustusturhuuksia sun muita sellaisia. Ja löysinkin pienesti iloa ja estetiikkaa arkeen. Esimerkiksi pöytälampun, jonka toimivuutta en edes muistanut kysyä, mutta jonka sain vitosella. Tähän ostan uuden varjostimen, kunhan käyn joskus kaupungilla kauppoja kiertelemässä.

Ja lampun juurella huomasitte tietysti nuo suloiset vanhat nahkakengät. Valkoiset ja pikkuruiset. Vielä menevät jalkaan meidän kaksivuotiaalle pikkutirpalle, mutta tuskin enää ensi talvena mahtuvat. Voi toisia - ihan ovat melkein kuin vanhat kaunoluistimeni!!

Tämä ihana patinapurkki osui silmiini erään pöydän juurella maassa, ja vaikken jaksanutkaan lastenvaatteita maan rajassa juuri kaivella, oli toki sen verran vaivauduttava kyykkimään, että kykeni tarttumaan tähän.

Perfetto.



Ja hintakin oli perin perfetto, vain puolet eurosta. Oodi tälle kauppiaalle!

Ja sitten eräs pieni höyrähdys... Sattui nimittäin niin, että siinä torin tungoksessa käpsehtiessä katseen alle osui vankkurit. Oikein yhdistelmät. Ja lopunhan te arvaattekin.

Meillehän ne lähtivät, miehen suureksi kauhuksi. =D

Voi mieletön sitä nostalgian määrää ja kaikenlaista sydämen tutinaa, kun nämä näin. Mummo itsehän on moisissa joskus nukkunut, ja se jos mikä on sen merkki, että niitä vaunujahan ei sinne ventovieraiden ostettavaksi jätetä! Todistusaineistoa vuodelta 1985, olkaa hyvät:

Voi äiti missä on tuo mieletön makuupussi!?! *lisää sydänoireita*

Näitä kulkupelejä on pakko, ihan vakavamielinen pakko, saada tutkailla ja ihmetellä oman kodon rauhassa. Meillähän on kyllä jo ne ruskeat vankkurit, mutta siitäkin huolimatta. Jos allekirjoittaneen puolisolla on jonkinasteinen mania vanhoihin mopoihin, moottorikelkkoihin ja jopa veneen perämoottoreihin (yhteinen nimittäjä on siis moottori, huomatkaa) niin jospa minullakin saa olla heikkoutensa.

Tosiasiassahan homma menee niin, että ostin nuo myydäkseni jommat kummat vankkurit jollekulle toiselle yhtä heikkoluonteiselle vankkurihöpsölle. Nyt katselen noita aikani, silittelen, ihailen ja herättelen muistoja. Siinä ihastellessani laitan nuo kuntoon, ja päätän lopulta, kummille sanon hyvästit. Kaikkea ei näköjään ole helppoa saada kerralla - olen heikkouteni alusta saakka etsinyt ruskeita vakosamettivaunuja, ja ensiksi löysin ruskeat, mutta ilman vakoja. Nyt löysin vakosamettia, mutta en ruskeaa. Näiden kahden risteytysvaunut olisivat kai se täydellinen vaihtoehto.

Mutta se vankkureista, ja heikkoudestani niihin. Torilla saattaa tavata myös tuttuja, ja niitä ei-oikeasti-tuttuja, mutta melkein. Viime kesänä (saahan tätä jo sanoa kesäksi, saahan)  bongasin myyjien sankassa joukossa Tunnelmaa -blogin Miian, ja tänä kesänä (kesänä, eikö niin) sain vaihtaa muutaman sanasen tämän bloggaajan kanssa. Maailmaa voisi sanoa pieneksikin, jollain mittapuulla.