Tosi mummo!

Kukkuluuruu. Tässä sitä ollaan, vaikka piti olla ihan muualla. Serkkulassa sairastuttiin, eikä me uskallettukaan reissahtaa. Toivottavasti vähän myöhemmin sitten!

Tilasin Ottobren yhden irtonumeron tässä taannoin, kun siinä näytti olevan niin mukavia tunikoita. Koska mitään sopivaa kangasta ei ollut piilossa odottamassa, piti kokeilla yhtä mallia tuollaisesta retrolakanasta, jonka komeus on vähän kyseenalaista. Mutta komeaa tai ei, näin mummoksi en olisi lopputulosta uskonut!

Mallissa on kauniit pintuckit etukappaleella, ja ne taas ovat oikeinkin armollisia tällaisille vatsanpienennysvaiheessa eläville, kun etukappaleelle saa niillä kivasti väljyyttä.

Irrotettava vyö piti ommella myös, koska ohjeessa käskettiin ompelemaan sellainen.

Ei tätä oikein tahtonut viitsiä edes kuvata päällä, on tämä niin mummo! Vaikka eihän mummoissa mitään vikaa ole, en minä sillä. Itselleni en vain koskaan voisi kuvitella päälle mitään tämän näköistä (muuten kuin nyt).

Tuohon mekon yläpuolelle voisi hyvin kuvitella muutamia vuosikymmeniä vanhemman näköisen naaman. Vaikka eihän tuo omakaan enää ihan siloinen ole, vaikka joskus erehtyykin kuvittelemaan, että on vielä melkoisen nuori. Niin kai kaikki varmaan itsestään ajattelee, riippumatta siitä, mitä numeroissa näkyy, tai peilissä?

Ilman vyötäkin tätä voisi pitää, jos yleensäkin voisi pitää. Ai kun mulla ottaa silmään kipeää nämä kuvat - kun ei vaan käy, niin ei käy!

Jos joku liekehtii tykönänsä tuota mekkomallia, kaava sellaiseen löytyy Ottobre Womanin numerosta 5/2008. Myös tämä mummomekko on ihan valmis muuttamaan mihin tahansa. Mikäli mummomekkotarvetta ilmenee, tai koet jonkinlaista kummaa mieltymystä tällaiseen, tätä voi kysellä sähköpostitse omakseen. Koko on suunnilleen 38/40.

Koska ei päästykään reissuun, ja koska en päässytkään ratsaamaan pohjoisempaa kirpputoritarjontaa, karkasin tänään paikallisille kirppareille heti aamutuimaan. Kontissa iskin silmäni melkein metrin korkuiseen rottinkikoriin, ja arvaattehan te, miten sinä kävi. Se tarttui silmään kiinni.

 

Pakkohan se oli autoon raahata. Aika kätevä kapistus sikäli, että siihen sai hyvin heiteltyä kaikki loppukierroksen aikana haalitut romut. Sitten vain kotiin: "katopa, ostin tämmösen korin!" Pakkoko sitä on korostaa, että se oli ostettaessa tyhjä?

Täydensin myös ompeluhuoneen varustusta, sillä jo pitkään on tympinyt se, että Auroran tarvikekaapista on puuttunut tuikitarpeellisia hyllyjä. Nyt on paljon paikkoja puolille, samoin kaikenmalliset paininjalat saavat kiikkua omissa kiikuissaan.

Ja ah tätä järjestyksen tuomaa mielihyvää. Tämä on nähkääs järjestyksen mummo, henkeen ja vereen. Ohlssonin Clas oli juonessa mukana, ja kauppasi minulle lokerolaatikon, johon oli niin mukavata rojauttaa kaikki pikkuruiset nepparit sun muut ompeluhilppeet.

Sitten joskus, kun löydän yhtä halvalla jonkun kauniin pikkulaatikoston, annan tämän perintönä puolisolle ja velvoitan keräämään tähän kaikki merkilliset irtoruuvit ja laatikoissa pyörivät joutomutterit.

Tänään pyöritin taas vähän laatikkopiiriä. Olin saanut nepparit ja muut pikkurojut kauniisti laatikoihinsa, ja satuin vilkaisemaan ompelukaappiin päin. Mutta sieltähän ei näkynyt ompelukaappia, vaan ruskeaa pahviseinämää. Ne tuhannen laatikot olivat muuttaneet sinne, kun pakastimen päällinen oli pakko tyhjentää! Muutama erittäin kiukkuinen viisiminuuttinen, vähän ähinää ja puhinaa, ja ompeluhuone oli taas astetta avarampi. Nyt pääsee ompelupöydän lisäksi myös ompelukaapille- se on jo aika hyvin!

Joo tuo pikkulipasto on väärinpäin tuossa siksi, ettei kaksivuotias saisi päähänsä tyhjentää laatikoista kaikenlaisia siipan romukokoelmia lattialle. Ja Tex Willerit puolestaan on tungettu lipaston alle siksi, että lipaston pohjassa on sellaiset tyhmät, terävät pikkutassut, joista jää helposti jälki lattiaan, koska lipastolla on törkeästi ylipainoa.

Laatikkopiirin pyöriminen pysähtyi tällä kertaa osin tuulikaappiin, osin meidän makkariin. Vaatehuoneeseen olisi tietysti ihan kiva päästä, mutta niin kauan kun siellä ei ole vaatteita, ei sinne niin pakko ole päästä. Pakompi on se kangaskaappi, jos minulta kysytään.

No kaikkea tekin keksitte ihmetellä... Syöttötuolihan se päällimmäinen on! Tai ainakin oli. Ja toivottavasti joskus vielä on uudestaan. En minä lämpimikseni noita lapsukaisia termiiteiksi nimittele, ne on sitä välillä ihan oikeasti.

Paitsi korin takia, muutenkin oli ihan hyvä kierros tänään. Löysin Kontista myös kankaita, joista toivottavasti saan joskus ommelluksi jotain minulle itselleni. Lapsetkin rikastuivat vanhoilla kunnon Nokia-saappailla sun muilla tarpeellisilla, ja pysäytinpä auton vielä hetken mielijohteesta erään osto- ja myyntiliikkeen eteenkin. Sieltä ostin yhden vanhan, kirjaillun pitsilakanan kahdella eurolla, ja hipelöin monenlaista muutakin, saaden opetuksen myös siitä, ettei kaikkeen välttämättä aina kannata koskea. 

Olen nimittäin kovin ihastunut kaikenlaisiin vanhoihin puuesineisiin, ja voisin ostaa vaikka jokaisen tielleni sattuvan. Tuolla satuin sitten silittelemään muhkuraista puunuijaa, mitä lie survinta, ja siitä hellyydensoituksesta sain palkaksi tikun kämmeneeni. Koko loppureissun ajan sain irvistellä sen tikun aiheuttamaa kirvelyä kädessä ja miettiä, miten likainen se pamppu mahtoi olla. Enkä muuten ostanut sitä, mokomaa pistelijää.

Olihan sillä reissulla huonotkin hetkensä, kuten aina. Kaikkein vaikeinta oli olla tupisematta kiukkuisia kommentteja ääneen silloin, kun eräässä myyntipöydässä isolla kirpparilla myytiin vessaharjaa kolmen euron kappalehintaan. Ihan oikeasti, hei. Kuka uskaltaa tunnustaa, että on ostanut vessaharjansa kirpputorilta kolmella eurolla? Meidän marketista saa samanlaisen eurolla.

Mutta nautitaan näistä ihanista kevättalven auringonsäteistä (joita ei kyllä nyt näy koska on ilta. ja minua väsyttää)! Hauskaa lomaa sille, jolla sellainen on!