lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kopioita.

Itsekkyyttä on vissiin ilmassa, kun näitä tekeleitä katselee. No, helpompaahan tietysti onkin omaan napaansa tuijottaa, kun se kauempana selkärangasta kuin vaikka vuosi sitten. Sietäisi jo palata vanhoille asuinsijoilleen, hrmph.

Minulla on yksi Espritin pellavamekko tai mikä lie taas, josta tykkään ihan hirmuisesti. Taitaapa se samainen vaatekappale olla tuossa otsikkokuvassakin muuten! No siitä on hajonnut kuitenkin vetskari, enkä saa millään sitä vaihdetuksi. Piilovetoketju nääs, ja sen vaihtaakseen joutuu purkamaan koko sivusauman ja vuorinkin sivusauman, eikä semmoiset hommat oikein kiinnosta. Pitäisi olla jonkun potkaisemassa, että tapahtuisi.


Toinen puolikkaani on saanut taistella sitä osittain rikkoutunutta vetoketjua kiinni aika monet kerrat, kun johonkin on tehty kiireellä lähtöä, mutta siinä vaiheessa kun en enää saanut vetskaria itse edes auki, oli pakko lopettaa koko koltun käyttäminen.

Naisen logiikalla päättelin, että on mielekkäämpää ommella piraattikopio tuosta tunikasta kuin vaihtaa siihen vetoketju. Vissiin joo - jos ottaisi ajan vetskarin vaihtamisesta ja tuollaisen kopion kaavanpiirrosta ja ompelusta, arvatkaa kummassa kestäisi kauemmin? No tehdyksi tuli se piraattikin, mutta tulee kyllä vetskarinvaihtokin. Lupaan!



Ei tämä nimittäin korvaa tuota alkuperäistä, vaikka kiva varavaihtoehto onkin. En vain jaksanut olla niin reipas, että olisin ommellut tähän noita ihania yksityiskohtia, joita löytyy alkuperäisestä versiosta:


Kontista löytyi viime reissulla metritolkulla harmaata villakangasta, ja tietysti adoptoin sen meille. Onpahan taas mitä silputa, jos joskus höyrähdän vielä tekemään vaikka villakangastakkia. Koska sitä kangasta oli tosiaan reilummin, ajattelin aikani kuluksi ommella siitä yhden tavishameen. Kumma syndrooma minullakin, kun keväisin täytyy aina ommella villaisia hameita! Tuo edellinen on tehty melkein päivälleen vuosi sitten. :D

Tällä kerta kaavana oli - no, hame:


Ja lopputulos näyttää tältä:

Jos tapoihini kuuluisi ajatustyön tekeminen, olisin saattanut leikata tämänkin hamosen helmakappaleet täysvinoina, mutta kun ei. Sitä kun on tällainen ihme matami, joka syöksyy sakset ojossa kohti aina, kun näkee horisontissa jotain silputtavaa. Ei tarvitse kauan miettiä, keneltä tuo kaksivuotias mallia ottaa, kun on leikannut melkein jokaisen paitansa helmat hapsuille... ;(

Hamekuvassa näkyvät saappaat ostin muuten kirppikseltä jokunen viikko sitten. Ajatella, löysin kirppikseltä itselleni kengät! Todella harvinaista. Ihanat, kulutetun näköistä nahkaa, aitoa sellaista, ja silti alle tekonahkaisten popojen hinnalla. Minun onneni, etteivät ole jollekin asettuneet jalkaan.

Kangaskaappi pursuilee kankaita ja uusia on tulossa, ja viimeistään anopin kangaslahjoituksen jäljiltä meni mummolla pasmat ihan sekaisin. Koskaan eläissäni en ole omistanut näin paljon ompelemattomia kankaita, ja meinaakin iskeä jo ahtaus näiden kanssa. Velourit vievät paljon tilaa, kun ovat sellaisia paksukaisia, joten ompelusten vanhoista jämistä tässä hiljalleen teen milloin mitäkin. Sammalenvihreät hoikan pojan housut, koko 110cm. Menevät luultavasti kiertoon.


Meidän kuopuksella on yhdet suloiset Cirafin velourpökät, joissa on kalakuvio ommeltuna tähän tapaan - sitä apinoiden kokeilin tehdä lahkeeseen vähän yksityiskohtaa:


Toiset pökät, turkoosi-ruskeat, on kokoa 80/86, ja nekin menossa johonkin, en tiedä mihin. Joskus joutessani kai naputtelen näitä huutikseen, elleivät muuten ala haihtua.



Autovelourin lopuista sai vielä 74/80-senttisen tunikan, kun teki takakappaleen ruskeasta:


Lupasin joskus laittaa kuvaa nurinperinsaumoista pesun ja rumpukuivauksen jälkeen - eivätpä ole paljon muuttuneet, paitsi taskujen reunat, jotka on leikattu poikittaiseen langansuuntaan...


Pakko lisätä vielä tuohon edelliseen verhotankotarinaan yksi tunnustus. Tuli nimittäin vähän törsättyä siellä Ikealla. Kauppalistaamme oli hienosti kirjoitettu myös verhotankojen määrät, mutta koska lapun oli kirjoittanut eri henkilö kuin se, joka lappua kohteessa tulkitsi, eivät laskut menneetkään ihan yksiin. Emmekä huomanneet koko erhettä ennen kuin kolme kuukautta myöhemmin! =D

Niinhän siinä sitten kävi, että aika monta (ja mielestään kai riittävän monta) verhotankoa asennettuaan siippa alkoi ihmetellä tuulikaapissa nurkkaan nojaavia verhotankopaketteja, joita aina vain riitti, että "mistäs näitä vielä puuttuu kun jäljellä on vieläkin neljä...?" Eihän meillä ollutkaan enää niin paljon ikkunoita kuin ikeanreissun aikoihin, mutta kerrankos sellaista sattuu. Vauvan syytä, eikö niin! Joka tapauksessa myytävänä olisi kaksi 140-senttistä Lummigia, kuka tarvii?


Tarttis vissiin opetella kirjoittamaan sellaisia kauppalistoja, joita osaa tulkita muutkin kuin mummo itse. Tai entä jos  laittaisi miehen Ikean reissulla vauvaa imettämään ja lukisi itse sitä listaa? Voisi siinä ohimennen livauttaa kärryihin muutakin kuin ne mitä listassa lukee. ;)

9 kommenttia:

  1. Voi ihana miten sä osaat kirjoittaa! Nauroin taas kippurassa ja nyökyttelin ja pudistelin päätäni; eli eläydyin täysillä! :)
    Ihana sinun mekkosi ja hameesi (loistava tuo saksikommentti!!!), kivat nuo vihreät housut ja iloiset nuo turkoosit. :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä, näitä on ihana lukea! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä oot taas niin ihania tehnyt, huoh... Varsinkin nuo itsellesi tekemät liivimekko ja hame on tosi kivoja, värejä ja malleja myöten!

    VastaaPoista
  4. Millä hinnalla postittelisit Ouluun noi 80/86cm housut? Meillä sattuu asumaan suurkuluttaja, jonka äiti on kallellaan velourpöksyihin päin.

    VastaaPoista
  5. aai miten ihana tuo sun hame <3 Ja nuo 110cm velourpöksyt vois saaha meiltä käyttäjän jos ne on kerta ylimääräset?:) Laitoin muuten sähköpostia sulle ;)

    VastaaPoista
  6. Ihan niinkuin mulla etten viitsis vetskareita korjailla :D, ennemmin teen uuden kuin korjaan, ihanuuksia oot saanu tehtyä.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kommenteista! <3

    NorppaStiina: ja sinä se osaat piristää kommenteillasi, kiitos! =)

    Anonyymi: laitas tuohon mummo-osoitteeseen sähköpostia niin sovitaan pöksyjen hinnasta - eivät varmasti ole kalliit. ;)

    Anskuli: minäkin just laitoin sulle ;)

    MinnaRiitta: joo mikä siinä onkin mukamas niin hankalaa! Ei ymmärrä. :D

    VastaaPoista
  8. Voi tosimummoa, sait kyllä hyvälle tuulelle minutkin ja taas!=) IIIiihana tuo sun hamees! Tee itselle lisää luomuksia ku osaat, oo enemmän itsekäs.=) Ja sitte voit esitellä kaiken täällä.

    Ikealle mennessä täytyy kyllä olla tarkka lista, muuten voi karata kohtuuttomiin. Paitsi että minä taidan kyllä seuraavalla kerralla tehdä omia lisäyksiä listaan puoliskon näkemättä, sillä sen kanssa ku sinne mennään, nii se kauppa mennään vauhdilla läpi ja napataan äkkiä ohimennen tarvittavat mukaan, eikä jäädä vilkuileen muita juttuja. Siihen voisi saada jotai muutosta. Millä?=)

    VastaaPoista
  9. Laura: siihen saa muutosta sillä että jättää miehen kotiin ja lähtee akkaporukalla!! ;D

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.