maanantai 27. helmikuuta 2012

Onnea on... ompeleva anoppi!

Anoppini, kuten omakin äitini, on ommellut aikanaan paljon omien lasten ollessa pieniä. Ihan kuten minä ja te monet muut nyt. Muistan, miten meillä äiti ompeli jopa haalareita itse. Nykyään, kun kankaiden hinnat on korkealla ja kirpparit elävät kukoistuskauttaan, ei tulisi mieleenikään alkaa ommella muksuille pihahaalareita itse. Tämä ompeluharrastus taitaa olla nykyään enemmän harrastusta ja hupia kuin säästöä ja tekemistä tositarpeeseen (toki siihenkin). Mutta samaa tekemisen iloa on koettu varmasti samalla tavalla ennen ja nyt.

Oma anoppini on kasvattanut omat lapsensa, ja kenellekään heistä ei enää tehdä potkuhousuja eikä pihahaalareita äidin pajassa. Niinpä minä sain perintönä häneltä käyttämättä jääneitä kankaita, ja oi sitä iloa! Tämähän on kuin olisi iskenyt jouluaatolla keskellä kevättalvea! Ja tuosta vain, äkkiarvaamatta yllättäen.

Mutta uskoisin kankaiden hinnassa tapahtuneen tuossa sukupolvien välissä aika paljon, sillä ainakaan minulta tuskin koskaan tulee jäämään kasakaupalla käyttökelpoisia vaatekankaita joutilaaksi?! Jofotexin kangastilauksia paljon leikanneena, punninneena ja laskuttaneena sanoisin, että sieltä tilattuna tämä saamani kangasmäärä maksaisi lähes kolmisensataa euroa.


Olkoonkin materialistista iloa, mutta kai se on ihan sallittua olla joskus onnellinen ihan aineellisistakin asioista?



Velouria, collegea, resoreita, ulkoilukankaita, verkkarikankaita, joustofroteita ja niin edelleen... nyt kun sais vain ommellaommellaommella!

18 kommenttia:

  1. Tästä on jo useampi vuosi, mutta Luhdan tehtaanmyymälöistä sai todella halvalla kankaita, juurikin mistä tehdä näitä ulkovaatteita jne. Vähän kaikenlaista kangasta löytyi. Nykyään heidänkin vaatteensa valmistetaan Kiinassa, Intiassa ja muissa halpamaissa, eikä näitä jämäkankaita taida saada. Meilläkin äiti, tädit ja mummi ompelivat vaatteita meidän lasten ollessa pieniä. Harmillisen kalliiksi sekin harrastus jo mennyt.

    VastaaPoista
  2. Herkullinen kasa, ihan mahtavaa! Kiva nähdä mitä noista sitten teet. :)

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Lahjoista parhaimpia ;)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin äiti ompeli paljon meille muksuille, pihahaalaritkin, muistan vielä sellaisen punaisen tikkikankaisen. Kosteussuojasta ei ollut silloin tietoakaan.
    Samoin anoppi ompeli, hältä olen saanut paljon kankaita ja ompelutarvikkeita.

    Ompeleva kotiäiti taisi ennen olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

    VastaaPoista
  5. Onni on TOSIAAN ompeleva anoppi. Juuri hiihtolomalla tyttäreni jätti mummille "tilauksen" haluamastaan mekosta. Häneltä se syntyy ilman kaavoja, minä olen vasta aloittelija tällä saralla, joten tarvitsen tosiaankin rautalankaohjeet.

    VastaaPoista
  6. Kiva, kylläpä oli kiva ylläri! Varmasti ilahduit tuollaisesta läjästä kankaita ja vielä ku sais jostain tilattua sitä kortilla olevaa aikaa.. nii johan ois.=)

    VastaaPoista
  7. Varmasti sormia syyhyttävä kasa :) Ihania tuommoiset yllätykset!

    VastaaPoista
  8. Niin se ompeli meidänkin äiti suunnilleen kaikki lasten vaatteet itse... Onneksi äiti on säästänyt niitä, ja olenkin saanut vanhoja vaatteitani omien lasten käyttöön. Mutta että nauttiko äiti siitä... Ehkä joskus, mutta minulla on sellainen tuntuma, että enimmäkseen ompelu oli olosuhteiden pakkoa. Valmisvaatteet oli kalliita, kankaat halpoja, joten vaihtoehtoja ei ollut. Sitten kun Suomeen rantautui H&M ja muut halpisketjut, niin äiti lopetti ompelun kertatykkänään. Eikä ole tainnut ommella saumaakaan sitten 90-luvun :)

    VastaaPoista
  9. Oooh! Tiedän niin tuon tunteen, kun minäkin oon jotain kankaita ja tarvikkeita äidiltä ja mummolta perinyt.
    Meillä ihan sama juttu kuin ^Jennillä: äiti ompeli, mutta enemmän ehkä kuitenkin olosuhteiden pakosta. Sitten kun taloudellinen tilanne perheessä koheni ja vaatteet halpeni, loppui ompelu kuin seinään. Koneetkin antoi minulle lopulta kun ei enää niitä itse käyttänyt. Näin ne ajat muuttuu...

    VastaaPoista
  10. Minä kans saanut paljon kankaita laj´hjoistuksena, on se niin kivaa! :D

    Paljonpa olet ehttinyt sit viime vierailu, mahti hosuut ja todella upea haalari, tytön tamineist nyt puhumattakaan!

    Mun oma blogilista on ollu ihan tööt ja täs laittelen uutta listaa, jotta ehkä päivittyis uusimmat tekstikki ja pysyis kärryillä :)

    VastaaPoista
  11. Anopilta voi saada yllättäviä aarteita. Itsekin jotain pientä saanut, mutta tuollainen kasa olis mahtavaa saada! Mä haaveilen aina anopin lakanakaapin ratsauksesta, sieltä löytyis taatusti niitä ihania vanhoja kukkalakanoita, jotka meillä pilkottiin matonkuteiks jo vuosikymmeniä sitten.:) Hassua miten toisen roju on toisen aarre.

    VastaaPoista
  12. Ne on näitä arjen varrella kerääntyneitä aarteita. Kun vain aina ihmiset huomaisivat kuinka se arkinen ja "iät ajat nurkissa pyörinyt" kangas muuttuu aarteeksi. Oma anoppi kun käyttää upeat kankaat esim. mustikan siivousalustana jos en huomaa niitä pelastaa (ja yleensä olen myöhässä)...

    Ehkä se kulkee myös verissä tuo käsillä tekemisen halu. Minun oma äitini on ompelija, anoppini pukuompelija, itse olen ommellut niin kauan kuin muistan ja oma 8-vee on nyt hirmuisen kiinnostunut tekemään omia ompelutöitään (toki kolmevuotiaskin haluaa tehdä mutta ne ompelukset kyllä tehdään sitten syliopetuksessa)

    Kai sitä jotakin on oppinut tässä vuosien saatossa tekemään, sillä huomasin että muutama vuosi sitten loppuivat tukipuhelut äidin suuntaan ja kinkkisemmätkin ompelukset alkavat sujua. Pitäisi päästä useammin tekemään jotakin isompaakin, kun nyt silloin tällöinen joku kastemekko/vanhojentanssi/hääpuku projekti vie sitten enemmän aikaa kun kaikki pitää herätellä muistiin..

    Eihän sinulla mene kauaakaan kun tuossa laatikossa pohja alkaa häämöttää ja tänne ilmestyy kuvia ihanista vaatteista ;)

    VastaaPoista
  13. Olet onnekas,muhkea kangaspaketti. Pieniä saumoja ompelulle:) lasten ja muun hoidon keskelle! t.pirta

    VastaaPoista
  14. Viime yönäpä Tosimummo oli päässyt ison lehden haastatteluun. Hieman ujo tosin tuntui olevan, kun kasvojen päälle oli kuvaan muokattu punaisia ja vaaleanpunaisia ruusuja... ;D

    VastaaPoista
  15. Tottakai saa olla välillä materiastakin onnellinen! Hyvällä omallatunnolla vieläpä :)

    Muhkean kasan olet saanut kangasta. :)

    VastaaPoista
  16. Kiitokset taas kommenteista!! <3

    Nenna: tuo just nykyään on toisin, harvasta paikasta saa enää edullisia tehtaanmyymäläkankaita, koska kaikki valmistavat vaatteensa ulkomailla.. Harmi!! Täällä kävi aikaisemmin torimyyjä joka möi Nanson kankaita 7e/kg ja joitakin jopa 2e/metri, mutta sekin on jo historiaa.

    Pilvi: minustakin olisi jo kiva nähdä nuo vaatteina.. =D

    ninnu: minä muistan parhaiten punaisen toppa-hiippalakin, jossa oli narut leuan alla.. se oli ihana! ;D

    KahviKaneli: voi se tosiaan olla onni noinkin! =)

    Laura: juu sanos muuta - ei ole tainnut teillekään eksyä? Jos löytyy ylimääräisiä aikoja nurkista pyörimäastä, lähetä ihmeessä serkullekin! =D

    Jenni/Susanna: tuollaista ei tänä päivänä taida enää olla kenelläkään, se joka ompelee, ompelee omasta halustaan. Niin ne ajat muuttuu. =)

    Sani: no kiva kun silti löysit tänne vielä!

    Nunu: olen jo joskus aiemmin saanut erivärisiä veloureja, ja lisää kuulemma vielä odottaa.. no katsotaan kunhan saan nuo käsittelyyn, mahtuisiko sitten lisää.. ;D

    onnekas: kyllä se varmasti osin on periytyvää, kuten kaikki taidot yleensäkin. Jotkut niitä sitten jatkojalostaa, toiset ei kiinnostu käyttämään kykyjään.

    Rillirousku: juu mummo on aika ujo, ainakin lehtihaastattelussa ruusupuska naamalle kiitos! ;D Kaikkea sinäkin uneksit. Mutta oikeasti, pahiten häkeltyy silloin kun joku uppo-outo tulee jututtamaan tosimummoa, eikä siinä äkkiseltään itse tiedä mitä sanoa. ;)

    VastaaPoista
  17. Ha, että nauratti kun aamulla unen muistin. :D Kuvassa näky vaan ne pitkät kiharat jotka oli kymmenen vuotta sitten mutta muuten oli naama täynnä ruusuja. ;D

    Nuo tilanteet on aina yhtä hämmentäviä ja aina ite menee yhtä puihin. Yhden järkevän sanan muistan saaneeni aikaiseksi noissa tilanteissa, se on Kiitos! ;)

    VastaaPoista
  18. Ei voi sanoa kuin että WAU!!! :D ja onnea! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.