lauantai 18. helmikuuta 2012

Meillä oli siisti lastenhuone...

Ja se, että ihan oikeasti on siistiä, on näiden termiittien kanssa niin harvinaista herkkua, että oli pakko oikein kuvata. Koko talon siisteyttä on turha kuvitellakaan kuvaavansa kerralla - kun toinen pää taloa on saatu siivottua, toisessa päässä vallitsee taas tuttu lelukaaos. Siksipä on parasta siivota ja kuvata yksi huone kerrallaan. Siperia opettaa, tässäkin asiassa.


Intouduin pyörittelemään huonekaluja vähän uusille paikoilleen - johan siinä kolmessa asumiskuukaudessa ehtikin kyllästymään vanhaan järjestykseen! Pikkusiskon peti oli ihan liian lähellä valonkatkaisijaa, joten illalla on usein näkynyt valonvilkutusilmiöitä lastenhuoneen oven alta. Jospa ne vilkuttelut loppuivat nyt tähän!


Joulupukki ei joulukiireissään löytänyt pajaltaan valkoista hellaa, joten oli hankittava punainen. Onpahan nyt pari väriläiskää lastenhuoneessakin - hella ja ne vaunut, Rovaniemen yllätyslöydöt. 

 


Ja pulpetti se vain odottelee kansiaan edelleen. On sillä kyllä pitkä pinna kun ei ole hermostunut vieläkään! Kannet on valmiiksi maalattuna kaapissa odottamassa, mutta saranoiden hiominen on kesken, ja tulee olemaan vielä kauan. Monta, monta asiaa on nyt kiireellisempiä. Ennen pulpetin kansia lastenhuoneeseen löytyy toivottavasti uusi matto jostain, samoin oikea kattovalaisin olisi mukava löytää pelkistetyn johdonpäävalon tilalle.


Olen kyllä välillä joutunut pohtimaan sitäkin, olisiko kuitenkin parempi hankkia pulpetin tilalle pikkutuoleja ja pöytä, kun koti- ja ruuanlaittoleikit on nyt niin muodissa. Niin ihana kuin tuo pulpetti onkin, ei siinä oikein kotia voi leikkiä. Tai no jaa, onhan se milloin kerrossänky, milloin auto. Kai silläkin oma tehtävänsä on - ainakin niistä tahroista päätellen, mitä siihen oli muutamassa kuukaudessa kertynyt, kun vasta nyt muistin vihdoin senkin käydä puunaamassa. Syytetään vaan viatonta vauvaa siitäkin unohduksesta.

Leluille on etsinnässä joku nätti, suuuuri lipasto tai kaappi, johon mahtuisi kaikki se, mikä nyt lymyää avohyllyillä. Tuo on joskus aikoja sitten ollut kirsikanvärinen mdf-hylly, johon maalasin Empirellä vaaleamman pinnan ja tapetoin vitosen tarjoustapetilla taustalevyt harmaa-valkoraidallisiksi. Jospa tuokin vielä jollekin kelpaisi sitten, kunhan itse pääsen siitä eroon.


Tuossa puolipaneelin päällä muuten on kätevä säilytellä kaikenlaisia kortteja ja askarteluja, jotka ennen oli pakko saada teipata seinille tai ikkunoihin!

Olohuoneenkin ehdin kuvaamaan ennen kuin termiitit pääsivät irti.


Miten minusta oikeasti välillä tuntuu ihan siltä, että noilla jälkeläisillä on joku kyky. Sellainen, että kaikki mihin he koskevat, muuttuu romuksi. Tai vähintäänkin tahmeaksi. Hui, olenko minäkin ollut joskus yhtä kyvykäs?! Onko kaikki lapset samanlaisia talentteja?


Melkein alkaa jo silmä tottumaan tuohon listoittamattomaan terassinoveen. Hui! Täytyypä pitää sitä silmällä ja muistutella itselleen, ettei sen kuulu olla tuollainen.

Hemnesin jättilipastokin pääsi omalle paikalleen olohuoneeseen, johon sille mallattiin sopiva nurkkaus jo rakennusaikana. Huomatkaa tarkkaan tähdätty valonkatkaisijan paikka!


Ystävänpäivä on muuten hyvä keksintö. Eipä ole puoliso muina päivinä minulle muratteja kuskannut, joten ystävänpäivä on päivä paikallaan! Lisää samanlaisia päiviä kiitos, jos ne saavat murattikokoelmani kasvamaan!



Viime lauantaina pihasuunnittelukurssilta syömään poiketessani iskin silmäni nättiin piiloon. Nyt se piilottaa mikron päällä kaikenlaista pikkusälää, jota siihen aina tahtoo kertyä. Piilon saapumisen jälkeen meillä on käyty välillä hauskoja dialogeja:

- Missä avaimet on?
- Piilossa.

- Äiti, laita tämä jonneki talteen!
- Joo laitan sen piiloon.

Onpa välillä joku tarava eksynyt piilon viereenkin. Ja kun tuota sanaa aikansa tuijottaa, se alkaa näyttämään ihan idiootilta... samoin kuin tässä eräänä päivänä sana "nurmikko" alkoi kuulostamaan kymmenien toistojen jälkeen siltä, ettei se ole oikea sana ensinkään.


Seinät on kovasti paljaat edelleen, eikä turhia reikiä pahemmin porailla. Eteinen on kyllä niin pientä seinäkaitaletta täynnä, ettei niille pikkupätkille oikein mitään mahtuisikaan. Tuulikaapin valmistumista sen sijaan odotan jo kovasti - näen sieluni silmin, kuinka seinälle tulee se vihreä vänkyränaulakko kunnostettuna, ja sen alle joku nätti, sopivan kokoinen arkkupenkki.


Tämä se on osoittautunut kyllä kehujen veroiseksi tehopatteriksi. Ah sitä ihanaa lämpöä.


 Ystävänpäivä toi kukkia myös anopilta. Hyvä päivä semmoinen, jona kukkia sataa ovista ja ikkunoista!


21 kommenttia:

  1. Kivan näköistä! Lastenhuone on ihana. <3

    VastaaPoista
  2. Lastenhuone näyttää ihanalta!! Ja sen siivoaminen on ihan turhaa koska samanpäivän iltana se on jo ihan saman näköinen =P

    Meillä mies ei ees muistanu ystävänpäivää joten pisteet sinne :)

    VastaaPoista
  3. teillä on kyl ihanan vaalea koti <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköstä teillä. Mitä sä niistä pulpetin saranoista hiot? Onko niissä maalia? Jos, niin suosittelen maalinpoistoainetta. Haisee ja on hirveetä myrkkyä, mutta nopeaa ja tehokasta. Ja metalliosat kiittää.
    Haikeana luovuttiin omasta pulpetistamme juuri sen epäkäytännöllisyyden takia.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset! <3

    aNNa: pakko välillä kerätä romut pois että pystyy imuroimaan ja pyyhkimään lattiat! ;)

    Anonyymi: hiominen on vähän väärä sana.. tarkemmin sanottuna niitä täytyy kiillottaa, tai mitähän se olis.. niistä on siis poistettu juuri niillä myrkyillä maalit (kahdesti piti poistaa ja antaa vaikuttaa reilusti yli ohjeaikojen, tiukassa oli), mutta alta paljastui tosi epätasainen ja ruman laikukas metalli, joka tuli kuin uudeksi, kun siippa jollain ihme laikalla niitä kokeili kiillottaa. 1/4 on nyt kiillotettu, mutta muut odottavat vielä kunnostusta.. =)

    VastaaPoista
  6. Ihanan valoisaa teillä. Kivoja vanhoja huonekaluja-löytöjä!

    VastaaPoista
  7. ihana koti! minäkin haluaisin joskus valkoisen kodin, johon lisäilisin värikkäitä, retroja yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  8. Ooo, eli siis mdf:ääkin voi maalata huoletta! Meillä on tuossa Ikean kukkataso, joka ei väreiltään enää tulevaan uuteen kotiin oikein sovi, mutta hyvä kun muuten on niin ei kehtais kiertoonkaan laittaa. Mutta jospa sitä Empireä kokeilis.. hioitko pohjaa yhtään vai laitoitko suoraan pohjamaalin ja siihen pintamaalin? Ja ennenkaikkea - kannattaako suosiolla telata vai onnistuuko sutimallakin?

    Nimim. Ikuinen kyselykausi. :D

    VastaaPoista
  9. Kyllä on ihanan näköistä <3. Itse en voisi kuvitellakaan, että meillä olisi noin vaaleasävyinen kot :).

    Helmitaulu hyllyn päällä: UPEA!

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä! Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunista teillä on. Mä haluan kanssa piilon! Ja niin tunnistan tuon nurmikko-jutun. Vaikka olen kansankynttilä mietin välillä onko jokin sana oikeasti suomea lainkaan... Tarpeeksi härdellisä ja väsymystä niin alkaa epäilemään kaikkea...

    VastaaPoista
  12. Teillä on niin kaunista ja raikkaan näköistä!

    VastaaPoista
  13. Onpa teillä nättiä :-) Hauska yhteensattuma, meillä on pienten lasten huoneessa ihan samanlainen kerrossänky ja pulpetti, pulsa on vaan yksipaikkainen. Ja sen käytännöllisyyttä olen minäkin kovasti miettinyt, varsinkin kun huoneen jakaa tällähetkellä kaksi pikkupoikaa. Mutta hauska oli nähdä nuo kalusteet kokovalkoisina, meillä ne eivät ole valkoiset.

    VastaaPoista
  14. Ihana koti teillä. Ja ihanan valkoista. Meillä on varmaan seuraavan kerran noin siistiä kun lapset muuttaa omaan kotiin, siihen hetki vielä aikaa kun nuorin on 5kk =D Ja samaan aikaan uskallan varmaan toteuttaa ton haaveen valkoisesta kodista. Mutta teillä on kyllä kaunista!

    VastaaPoista
  15. Niin kaunista :) Kauniita kuvia kaikki muutkin :)

    VastaaPoista
  16. Annukka: hioin, tai paremminkin hiaisin vähän pintaa ennen maalausta, ja Empiren alla on pohjana Otexia. En lähtisi telalla levittämään muuta kuin vesiohenteista maalia! Sekä Otex että Empire ovat hyvin levittyviä ja tasoittuvia maaleja, helppoja työstää pensselillä. Ei muuta kuin suti maalipönttöön ja tasoa uudistamaan! =)

    Red Dragon: se on upea, tuon komeampaa laskinta en ole nähnyt. ;) Sietäisi saada kauniin seinähyllyn alustakseen, vaan saapa nähdä heltyykö sydän koskaan poraamaan yhtäkään hyllyä minnekään, kun tapettiseinää ei pakkelilla myöhemmin paikkailla.. =)

    Lyde: pulpetti oli meille tullessaan vihreä, ja sänky viininpunainen.. suti heilahti. ;)

    Kirsi: en ole kokenut tätä vaaleaa kotia sen vaikeammaksi pitää puhtaana kuin aikaisempiakaan. Sohva on ainoa arempi paikka, ja sekin on niin helppo pestä. =)

    VastaaPoista
  17. Meillä oli kans pulpetti joskus vuosia sitten, mutta myin se lopulta pois ja ostin tilalle juurikin sen pienen pöydän ja tuolit. Ikealla on monia kivoja malleja. Pulpetin kanssa sai aina pelätä, että milloin jonkun sormet on välissä, eikä sillä tosiaan voinut leikkiä oikein mitään, vei vain turhaa tilaa. Nuo punaiset väripilkut lastenhuoneessa on mitä ihanimmat! PS. Minä sain ystävänpäivälahjaksi mieheltäni jonlööripallot :D Hänen näkemyksensä romantiikasta :)

    VastaaPoista
  18. Missä tuollaisia "Piiloja" myydään? :)

    VastaaPoista
  19. Jenni: aika hyvä romantiikantaju! ;D

    Kati: kiitos =)

    Anonyymi: tuo Piilo on ostettu ABC:ltä, niissä on nykyään usein niitä saisustustavarahyllyjä joissa on näitä kivoja pikkujuttuja.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.