lauantai 6. elokuuta 2011

Tuumailua

Toiveissa tuoksuttomat keittiöluutut...


Useastakin suusta olen kuullut, että bambuiset tiskirätit eivät alkaisi käytössä haista samalla tavalla kuin perinteiset Wettexit, jollaisia heitän pyykkiin joskus jopa useammin kuin kerran päivässä. Piti ihan sitä varten hankkia puolimetrinen bambutrikoota, että pääsisin kokeilemaan sellaista luuttua käytännössä. Surautin saumurilla aina kaksi trikoopalaa yhteen, ja niin puolesta metristä luonnonvalkeaa trikoota tuli viisi eri kokoista luuttua.


Käyttökokemuksia voin jakaa kunhan niitä kertyy! Materiaalina bambutrikoo kyllä pesee perinteisen puuvillan mennen tullen pehmeytensä ansiosta: se tuntuu aivan ihanalle ihoa vasten! Samaista trikoota voisin tilata pitkiksiin ja muihinkin alusvaatteisiin metrikaupalla, kun olisi vain vähäsen edullisempaa! 

Ompelujen vähäisyys on kääntäen verrannollinen huonekalujen tuunaamiseen tässä huushollissa. Eli pesuhuoneessa on vietetty aikaa sudin ja telan kanssa, ja hinkattu iltamyöhällä maalitahroja käsistä ja joskus naamastakin. Melkein valmistakin jo on - pulpetti pääsi takaisin lastenhuoneeseen tilaa viemästä. Kansia se vielä odottaa, muuten homma on viimein ohitettu! Myöhemmin kerron lisää tuosta projektista ja laitan kattavammin kuvia, mutta sen verran on pakko sanoa jo nyt, että siinä oli kyllä kovempi työ kuin ikinä missään huonekalussa on ollut. HUH!!


Torstaina ajelin lapset mukanani kaikenlaisten maalipurkkien, tapettien ja vahojen perässä kaupasta toiseen, ja olin jo vähällä posahtaa turhautumisen vuoksi. Keittiöön valittu Sandbergin ruututapetti tilattiin heinäkuun puolivälissä, ja sen piti saapua viikossa. Kaksi viikkoa luvatusta saapumisajankohdasta menin jo kyselemään tapetin perään, ja liikkeessä pyöriteltiin päitä - kukaan ei tiedä mitään. Soitto tehtaalle, ja selvisi, että tapetti on tehtaaltakin loppunut, ja asiasta on ilmoitettu meitä palvelleen henkilön työsähköpostiin. Kyseinen myyjä oli tietysti kesälomalla. Niin tyypillistä meidän tuuriamme! Päätimme siitä huolimatta jatkaa saman tapetin odottelua, vaikkakin se tietää tapetoinnin siirtymistä syyskuun alkuun saakka. Lattiakin venytti saapumistaan, ja pelkäsin jo, että sen tulemisessa menee yhtä kauan kuin Petturinteessä, mutta sentään se torstaina oli K-raudassa odottamassa! Palan halusta päästä katsomaan, miltä se näyttää lattiassa, mutta sitä joudumme vielä hetken aikaa odottelemaan. Sellainen pikkujuttu kuin lattian asennus on vielä tekemättä. ;)
Tässä on muuten vähän samantyyppinen Gerflorin vinyylilattia kuin meille tulossa oleva kuosi, tosin ei ihan sama kuitenkaan. Tämä on Gerflorin oma mainoskuva:


Atk-kaappia saan vahata vielä ainakin kahteen kertaan. Vaikka kaapin käsitteleminen levypinona tekee lopputuloksesta siistimmän, hidastaa se käsittelyä melkoisesti, koska kerrallaan ei voi käsitellä kuin yhden puolen levystä. Yksi pinta tarvitsee pintaansa kolme kerrosta vahaa, mikä tarkoittaa, että levypino on sudittava läpi kuudesti. Ja koska lasten ehdoilla mennään, ei läheskään joka kerralla saa sudittua koko levypinoa yhteen putkeen, vaan on heitettävä välillä suti tärpättiin. Pikaisesti ynnättynä tämä tarkoittaa, että vahaan noita levyjä yhteensä ainakin kymmenisen kertaa. Kyllä, se todellakin kasvattaa kärsivällisyyttä! Tai nostattaa kärsimättömyyttä...

Tässä mäntylevyssä on yksi kerros Osmo Colorin peittävää valkoista vahaa, ja toinen kerros on tulossa:

Kahden kerroksen jälkeen pinta on melko lailla peittävä, mutta oksakohdat näkyvät vielä turhan selvästi. Kolmas vahakerros peittää oksakohdat jo ihan eri tavalla.


Tällä tahdilla ei kulu kovin monta päivää, kun pääsen lipaston pariin! Paitsi jos aina vain sataa, en pääse, koska hiomaan pitäisi mennä ulos. Toivotaan siis kuivaa syysilmaa!!

15 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa katellut tuon banbutrikoon hintoja ja toistaiseksi jättänyt ostamatta...
    Rättejä olen tehnyt pellavalangasta kutomalla ja virkkaamalla, pellava on myös hajutonta ja jollain tapaa antibakteerista tai jotain... =)

    Oletko kokeillut vahata rätillä hankaamalla??
    On paljon nopeampaa touhua kuin siveltimellä sutiminen.

    VastaaPoista
  2. Koo: jaa pellavako kuuluu samaan kastiin, bambuhan tosiaan on antibakteerinen materiaali! =) Olen minä rätilläkin vahannut, ja kokeillut myös superlonsivellintä, mutta noin huokoisessa pinnassa ja suuria määriä levittäessä tykkään eniten jäykästä pensselistä. Rätillä sotken jostain syystä enemmän, ja rätti imee itseensä uskomattomat määrät kallista vahaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Kommenttina tapettiasiaan: hyvää kannattaa odottaa! Meillä keittiössä ja itseasiassa koko talossa on sandbergin tapetit ja ne ovat mielestäni paitsi erittäin kauniita, myös hyvälaatuisia! Voi pyyhkiä surutta esim. surauttelemillasi liinoilla! :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen neulonut bamburättejä. Useita pesuja ovat läpikäyneet ja edelleen kuin uusia, suosittelen siis niitäkin :) Niillä lähtee myös hyvin tahrat, kun pinta on "karhea" (unelmanpehmeäähän se on tietysti, mutta, no, you know :D )

    VastaaPoista
  5. Heippati rallaa! Olen käynyt aikaisempiakin postauksia lukemassa, utta aina on ollut "niin kiire" etten vissiin oo ehtinyt kommentoimaan. Tuunaamista, maalaamista, lakkaamista - sitä tehdään täälläkin. ;)

    Mun täytyy kyllä sanoa, että sä olet kyllä tunnollisin tuunaaja mitä mä tiedän. Mä en yleensä paljoa jaksa hioa mitään, vaan kylmästi pohjamaalit ja kunnon maalit perään. Mä tosin tykkään sellasesta "rososesta" pinnasta, enkä halua ihan kaikkea peittääkään. Mutta siis, sä olet ahkera. Sä olet ilmeisesti tunnollisesti hionut sen pulpetin ihan kuopattomaksi ja maalannut 6kertaan? :D :D Jään innolla odottamaan postausta siitä. Mä jo muutama päivä sitten aattelin, että pstän meidän pulpetin myyntiin. Se kun seisoo turhanpanttina, mutta ehkä se tulevaisuudessa vetää neitejä enemmän puoleensa. :)

    Jos bamburäteistä tulee hyviä kokemuksia voisin tilata sulta niitä. Nimimerkillä inhoan tavallisia tiski- ja siivousrättejä. :)

    Niin ja tosta lattiasta piti kysyä, että onko se ihan tasaista vai onko siinä uria noiden "lautojen välissä"? Näyttää tosi hienolta kuvassa.

    VastaaPoista
  6. Hanna: kiva kuulla myönteisiä kokemuksia! Hinnankin puolesta vaikuttais kyllä laatutapetilta. ;)

    Noniin: ymmärsin! ;) Pyysyykö ne neulotut kuosissaan kun niitä kääntää ja vääntää ja pesee, vai tuleeko niistä sellaisia soikeita suiroja? Jos puolestasi ymmärsit.. ;)

    nasba: elä luule, tuo pulpetti on edelleenkin erittäin rosoinen! :D Se oli niin huonossa kunnossa ja täynnä syviä jälkiä/paksusti maalia, että olisin hionut sitä vielä kolme kesää jos olisin halunnut saada tasaista. ;) Mutta koska mikään ei ole niin turhauttavaa kuin omien jälkien korjaileminen, teen mieluummin kerralla kunnolla, vaikka se hermoille käykin (eli ihan vaan siis neljään kertaan on maalattu tuo pulpetti...) ;D Ja kyllä, lattiassa on kaikki urat ja kolot myös oikeasti, ei ole sellainen vanhan-muovimaton-tasainen. Nuo on tosi aidon tuntuisia, vaikka työntäisi nenänsä ihan kiinni! <3

    VastaaPoista
  7. Voijehna, alkaa sormet syyhytä SEN SOHVAPÖYDÄN kunnostamiseen jota en löydä mistään! Kerrassaan muutun kohta kireäksi tämän asian suhteen, oon meinaan saanu pakkomielteen siitä ja metsästänyt sitä hanakasti JO pari viikkoa. Odottavan aika on pitkä. ;)

    Tsemppiä maalailuihin! Mekin täällä, mutta seiniä.

    VastaaPoista
  8. Lähetä tännekin vähän tuota kärsivällisyyttä! Maalailtavaa olisi ja kierrätettävää. Hauistakin voisi lähettää, jotta saisin myllerrettyä perennapenkin taas uuteen kasvuun.

    ps. ihana aine tuo valkoinen vaha - mihin kaikkeen sitäkin voisi sutia... hmm...

    VastaaPoista
  9. Voi hatunnosto nuille siun työskentelyilles! Hienoa jälkeä saat aikaseks =)

    Ja lattia näytti taas ihan älyttömän hienolta tuossa kuvassa =O* Osaatko sanoa mikä Gerfloorin lattia tuossa on kyseessä? Ihana <3

    Ei muutaku tsemppiä sinne projekteihin, tää lähtee kasaamaan mutterikuistia, jaiks =D

    VastaaPoista
  10. Rillirousku: juu kyllä kaks viikkoa on ihan tuhottoman pitkä aika!! =D Sit jos kerrot sen ainaki 25:llä niin ollaan lähellä sitä aikamäärää mitä olen aktiivisesti etsinyt klaffilipastoa.. =0 Nyt nukuttaa taas hyvin kun tuo rohjo viimein seisoo eteistä tukkimassa! ;)

    Ikuinen vauvakuume: hauista ei ole itselläkään edes nimeksi, sitä joudut kyllä kyselemään muualta!! =D Juu kyllä tuo valkoinen vaha on aika hauska tuttavuus.. ainoa tympeys siinä on, ettei ole vesiliukoinen joten sillä sotkee aika hyvin paikkoja ellei pidä varaansa. ;)

    Tingeling-Maija: uskoisin, että tuossa kuvassa on kyseessä Playa Light Grey, ainakin näyttää kovasti samalle. Lankutkin ovat keskenään eri levyisiä, kuten siinä kuosissa. Hmm, mutterikuisti.. sen taitaisin jättää ihan suosiolla toisen puolikkaan kasattavaksi, minulla siitä saattaisi tullakin neliskanttinen! ;D

    VastaaPoista
  11. Laitoin sulle sähköpostia,sinun lähettämäsi ei tullut perille, niin laitoin sulle toisen osoitteen, jos tuolle minun lähettämälleni käy samoin, niin käypä kommentoimassa blogiini :)

    VastaaPoista
  12. Tämä kiittää taas mitä nöyrimmin =O*

    Niin ja mitä mutterikuistiin tulee, niin siitä taitaa tosiaan tulla ihan oikeastikki mutterinmallinen =D Tänään saatiin isännän kans vänkättyä jopa kokonaisen seinän pystyyn =D

    VastaaPoista
  13. Arvaa tuleeko pieni sisustusvimma kun lukee sun blogia, voiku ois semmonen iso talo mitä rempata ja minne vois tuunata mielin määrin hienoja kalusteita!

    Munkin pitäis varmaan neuloa/virkata tiskirättejä, jos kerran puuvillastakin sais... Ois mulla kyllä yhtä villa-bambu-sekoitelankaa, mitenköhän se toimis :P

    VastaaPoista
  14. ei puuvillasta ku pellavasta, mitähän mä höpisen?

    VastaaPoista
  15. Ihania juttuja sulla täällä (: Itelläkin ollu menossa huonekalujen kunnosteluprojektit tässä viime aikoina. Täällä siis sun uudehko lukija ilmoittautuu. Kahden lapsen äiti jonka touhuja voi kurkata osoitteesta arkeaunelmia.blogspot.com

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.