Pientä ja ihan pientä

Vielä yhden takin ehdin kesäkuun puolella ompelemaan - tämäkin tuli tehtyä tilauksesta, ja "asiakkaan" omasta kankaasta.

Koko on 92, mutta tein sen verran reiluilla, taitettavilla hiharesoreilla, että menee varmaan vielä 98-koossakin. Toivottavasti ei ole alkuun liian suuri! Ilman mittoja on aina oma jännityksensä tuossa etäompelussa, kun ei ole nähnyt kenelle ja minkä kokoiselle takkia tekee, ja ainoa kokoviittaus on sähköpostitse kerrottu numerokoko. Mieluummin kuitenkin tee suuren kuin pienen; valmiiksi liian pienestä ei juuri iloa olisi.

Löysin jonkin aikaa sitten kirppikseltä lycrasta tehdyn S-kokoisen naisten puseron, josta ajattelin kokeilla väsätä esikoiselle uusia uikkareita. 

Hintaa näille uikkareille ei juuri sitä paidan hintaa (euro) enempää kertynyt, mutta aikaa ja vaivaa näiden väsäämiseen meni sitäkin enemmän. Alunperin ajatuksena oli tehdä kokouimapuku, mutta paidan kangasmäärä ei riittänyt siihen suunnitelmaan. Toisaalta parempi näin - tuohan saattaa mahtua paljon pidempään kaksiosaisena.

Yläosassa hyödynsin valmista pääntietä, jonka ympärille leikkasin käsivaralla ja tyttöä mittaillen sopivan mallisen yläosan. Pääntien vanhan mallin takia uikkareiden pääntie jäi takaa aika ylös, mutta lapsella oikeastaan ihan hyvä niin. Suojaapahan paremmin auringolta. 

Alaosaan käytin 104-senttistä Ottobren retroshortsikaavaa, jolla aikaisemmin olen tehnyt shortsejakin. Prässit jätin näistä pois, ja vyötärön tein taas tapani mukaan helpommin, eli suoraan kuminauhalla kääntäen. Alkuperäisessä ohjeessahan on erillinen vyötärökaitale.

Monessa blogissa on ollut ärhäkkään sävyisiä keskusteluja vähäpukeisista lapsista otettujen kuvien julkaisemisesta. Jotta tämän tuunauksen lopputuloksen näkisi, on kuitenkin julkaistava kuva - reilusti rajattu ja päälle leimattu, mutta kuitenkin. Toivottavasti tästä kuvasta ei nouse mainitsemieni keskusteluiden kaltainen meteli. 

Yllätyksekseni uikkarit onnistuivat ihan hyvin, ja tyttökin tykkäsi kovasti! Yritin ommellessani vähän varoitella, ettei odottelisi liikoja, kun en yhtään tiennyt, tuleeko noista lopulta mitään. Onneksi en joutunut tuottamaan pettymystä.

Tämä ompelemani toppi on jo vanha juttu, kesällä 2009 valmistunut. Nyt kuitenkin päätin vähän tuunata tätäkin, koska tämän istuvuudessa on ollut alusta saakka vähän ongelmia. Koko toppi on ikään kuin roikkunut päällä tuon niskalenkin varassa, ja tämän pitäminen on rasittanut tympeästi niskaa. Tykkään tästä kuitenkin kovasti, ja jotta tätä olisi hyvä käyttää, ompelin nurjalle puolelle rinnan alle framilonnauhaa, jonka ansiosta etukappale rypyttyy nyt kivasti. Samalla suoraompeleella ratkesi myös se roikkumisongelma. Tuo trikoo on muuten Nansolta, tosi laadukasta. Ei ole mennyt miksikään ahkerassa käytössä.

Etukappale tässä topissa on kaksinkertainen, ja sivusaumassa on rypytyksiä. Takakappaleen yläreunassa on käänteen sisällä myös sitä framilonnauhaa, jotta takaosa ei roiku pitkin selkää. Kaava tähän oli oma, tavallisen H&M:n topin mitoilla piirretty ja siitä niskamalliseksi muunneltu. Etukappaleelle on lisätty tähän versioon vähän leveyttä ja pituutta......

...... Ja siksipä tämä toppi onkin käytössä juuri nyt! Ollaan puolivälissä ja vähän päälle, matkalla kohti marraskuuta, ja mahanseutu on jo pyöristynyt ihan uskottavan näköiseksi.

Tämä on se ihanin vaihe raskaudesta - pahoinvointi, väsymys ja kaikki muukin alkuankeus on jäänyt taakse, mutta massun koko ei vielä hidasta menoa. Vielä jalka nousee kepoisesti, öisin on helppo kääntää kylkeä, pienen taimen potkut tuntuvat hentoina töytäisyinä, ja kengätkin saa jalkaan tuosta vain. Tätä olotilaa tulen muistelemaan kaiholla, kun päästään tämän vuoden lokakuuhun.

Tässä hämärässä kuvassa näkyy paremmin tuo rypytys.

Ja arvatkaa mitä... hämärällä kuvalla on syynsä. Meidän kamera hajosi taas! Sama objektiivivirhe-vika jälleen, ja tällä kertaa kypsyi myös päätös vaihtaa Canonista johonkin toiseen merkkiin. Ixus-mallin Canonit on olleet tosi mieleisiä käytössä, selkeitä ja kotoisia kuten Nokian puhelimet, mutta tuohon objektiivivirheeseen meni nyt hermot. Onneksi talo ei enää ole kameraton, vaikka kaanonimme jälleen lähtikin takuuhuoltoon - nyt kuvista huolehtii se aikaisemmin hankkimani halpiskorvike ja sen lisäksi uusi puhelimeni. Takkikuvia lukuunottamatta tämän postauksen kuvat on otettu sillä 35 euron Vivitarilla, ja täytyypä sanoa, että Nokialla saa paljon parempia kuvia!