perjantai 25. helmikuuta 2011

Eläköön Esprit!

Kun ei voi ommella, täytyy shoppailla. 

Ei vaan oli mulla ihan syytäkin, kun tuntuu, ettei omassa vaatekaapissani ole ollenkaan sellaisia yläosia, joista tykkäisin (eikös se ole ihan pätevä syy). Kaikkeen akryylineulenukkaan ja saumoistaan kiertäviin halpistrikoopaitoihin kyllästyneenä olen alkanut haalimaan niiden sijasta jotain siistimpää. Ikävä kyllä laatu yleensä maksaa enemmän, mutta toisaalta sellaisten vaatteiden käyttöikäkin on usein huonolaatuisia pidempi. 

Sen harvan kerran kun puoliso käy vaateostoksilla, hän kehuu palatessaan Espritin vaatteita, joten kokeilinpa seurata samoja jälkiä itsekin... Ja kieltämättä, kolahti kyllä. Yleensä olen sivuuttanut ko. merkin ihan vain hintojen vuoksi, mutta ei se näköjään aina kannata.

Klikkailua Elloksen sivuilla, missä on ihanan laaja valikoima Espritin vaatteita, ja nyt vielä monenlaista hyvässä alennuksessa... ensimmäinen satsi kotiutui eilen, ja osan lähtiessä takaisin tilasin siinä yhteydessä lisää.

Kaunis ryppypaita, erityisesti tässä on ihanaa tuo miehustan laskostus ja elävä, väljä helma (lue: peittää somasti mahamakkaran).
Tästä paidasta en ole varma, oliko Esprit, mutta nätti vaarinpaita kuitenkin. Piti ottaa oikein useampana värinä (ja saa luvan olla sellainen nukkaantumaton, napakka materiaali tuossa):


Osaiskohan pitää violettia? Kohta se kokeillaan, kun tällainen paita on myös tulossa. Kiva yläosa tässäkin, ja ainakin kuvassa hihat näyttävät kerrankin tarpeeksi pitkiltä apinakäsille!
  
Yksi ensimmäisen satsin sadosta oli tämä paitapusero:

Oli jo loppunut Ellokselta, eikä enää löytynyt kuvaakaan sieltä, joten piti räpsäistä itse tuollainen oikein epäedustava kuva. Enpä taitaisi näillä kyvyillä Ellokselle kuvaajaksi päästä! ;D Tuo paita oli aivan ihanan mallinen päällä, eikä tämä kuva anna sille oikeutta ollenkaan, mutta onneksi se ei osaa nostaa siitä meteliä. Ja tässä oli ihanan pitkät hihat!! Jess! Ihan selvästi muuten kevättä rinnassa, kun muutkin värit houkuttavat kuin musta ja harmaa! ;)

Kesäkin on jo mielessä. Espritin valikoimissa oli myös nättejä mekkoja, joten heinäkuun helteitä olisi  tilauksessa! Tätä voisi varmaan pitää jo näin talvella, paidan ja legginsien kanssa tunikana:


Ja tämä seuraava mekko istui tosi kauniisti päälle, minkä vuoksi se oli pakko ottaa meille asumaan, vaikka tuota vaalean violettia väriä vähän vierastankin. Näitä oli myös valkoinen 36-kokoinen jäljellä, ja olisin halunnut tilata senkin, mutta kun en usko sen pysyvän valkoisena. Tietääkö joku sellaisen oikeasti-toimivan-pyykinpesuaineen, jolla valkoinen puuvilla on runsaan käytön jälkeenkin valkoista? Tai mitä valkaisuaineita ne nyt on.


Netin kautta ostaminen on muuten mielettömän paljon kätevämpää kuin aikaavievä kaupoissa ravaaminen! Farkut on ainoita jotka on mukavampi käydä sovittamassa liikkeessä, kun niitä saa kokeilla joskus kymmeniä ennen kuin tärppää. Muuten voisin kannattaa entistäkin enempi verkko-vaatekaupankäyntiä, ja käyttää oikean kaupungillakiertelyajan sisustushankintoihin.

Näiden vaatteiden tyyppisiä olisi kiva ommella enemmän itsekin, mutta laiskana kaavoittajana en jaksa alkaa väsäämään niille muotteja. Jos löytyisi hyviä kaavoja, niin mikäpäs siinä sitten. Olisikohan sellaisia kirjastosta varaamassani Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot -kirjassa?
 

Tai siinä toisessa,  Ihanat mekot ja tunikat....


Onko joku jo kokeillut noiden kirjojen kaavoja? Mitä tykkäsit?

9 kommenttia:

  1. Tykkään kanssa Espritistä ja olen tilannut suoraan esprit.fi sivuilta. Sieltä saa oikeankokoiset alusvaatteetkin, kun laittaa mittansa ;).

    Mulla on tuo alempi kirja, kivoja malleja, mutta leveitä! Eli kannattaa valita pienempi koko tai kaventaa kaavaa.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tuo Ihanat mekot ja tunikat. Kokeilin yhtä mekkoa ja täytyy sanoa että kaavat ovat _todella_väljää_ mitoitusta. Eli kannattaa tehdä pienemmän koon mukaan kuin normaalisti. Ainakin juuri se minkä tein oli valtava- olisikohan ollut juuri tuo kannen mekko. Tarkoituksissa olisi kokeilla toistakin kaavaa joku päivä mutta toistaiseksi olen saanut vain ihailtua kirjan kuvia.

    VastaaPoista
  3. Riikka: enpä ole tullut ajatelleeksikaan, että niillä on omakin verkkokauppa! =D Ja sielläpä olikin ihania juttuja... joutuu ehkä joskus... ;)

    dressedtogrow: Nyt kun katsoo niin kansikuvien perusteellakin vaatteet on leveitä... eli vekkiä vekin perään saa kaavoihin taitella! ;) Kiva silti päästä kokeilemaan, ja pienempi vaivahan se on kaavat kaventaa kuin piirtää kokonaan itse.

    VastaaPoista
  4. Mulla on lainassa tuo Ihanat mekot ja tunikat, enkä ole osannut päättää, mitä ompelisin, kun kaikki ovat niin ihania. Masennuin vain verratessani mittojani kirjan mittataulukkoon. Olen imetyskokoa 40 ja monta senttiä kirjan suurimman koon yläpuolella. Aloin myös miettiä, että kenties sellaiset teltat eivät sovi kuin kukkakepeille. Odotan lisää mielipiteitä :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat vaattet olet tilannut, heti tuntuu että itsellä kaapissa vain vanhat nukkaiset rätit mutta eihän sen masunkasvatuksen ajaksi kannatta mitään tilata... Ja missä se Sun maha-makkara on???? Pöhhhh!
    MInä pesen valkoiset aina erikseen ja ihan valkoiselle tarkoitetulla pesuaineella ,Omo valtava pakkaus yleensä käytössä. Ovan pysyneet valkoisina. On myös jokut valkaisu-liinat ??? millä saa valkoiset valkoisemmaksi (samassa hyllyssä missä tahranpoisto yms). Joskus kokeiltu isännän kauluspaitaan kun valkoinen tuli koneesta vaaleanpunaisena ja toimivat olivat, ihan 3-4 liina laittoin perätti.
    Ja minä shoppailen mielelläni netin kautta, aina se mahdollisuus että saa palauta jos ei sopii, lasten kanssa kaupoille ei tekee mieli ja sovituskoppiin ei mahtuiskaan...

    VastaaPoista
  6. Sais tosiaan varmaan alkaa miettimään ittellensä uusia vaatteita... Sä oot löytäny tosi kivoja! :)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Mulle käynyt ihan samoin, kyllästyin HenkkaMaukka-kamaan, jotka menee ekassa pesussa jo huonoiks. Oon ostanut nyt monta kertaa just ellokselta Epritin tuotteita ja ollut erittäin tyytyväinen laatuun.

    Valkopyykkineuvoja minäkin voisin ottaa, kun valkoiset lakanat ei oikein millään tahdo pysyä täysin puhtaan valkoisina...

    VastaaPoista
  8. Nättejä kledjuja, joo! Ja hei, meikä luottaa valkopyykissä ihan kuule Vänish Oksi Äksöniin. Luota Pinkkiin, hyvästi tahroille! http://www.vanish.fi/product.php?id=5

    VastaaPoista
  9. Aa..enpä ole minäkään kokeillut Espritiä, puolisko kyllä on, jotta täytyy kai se iteki alkaa jotai kokileen jos löytyis. Ainaki nuo vaatteet mitä oot ite valinnut, nii oli hyvännäköisiä!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.