Tilauksia, talvikiukkua ja Timppanan taustaa

Viimeisiä pukinkonttiin meneviä ompeluksia täällä valmistellaan ompelukone kuumana. Ensi viikon tiistaihin mennessä on postitettava viimeiset, jotta ehtivät jouluksi perille.

Huvikankaan oranssikukkaisesta palapopliinista valmistui 116/122-kokoinen mekko, samantyyppisellä tutuksi käyneellä kaavalla kuin aikaisemmat pienemmät.

Olalla valkoiset napit, ja rakenteessa sama ratkaisu kuin aikaisemminkin, eli kapeat alavarat ympäriinsä. Mitäpä tuota mallia muuttelemaan jos on tyytyväinen aiemmin kokeiltuun.

Tässä vielä alkua seuraavaan toivetyöhön, jonka piti kyllä valmistua jo ennen tuota ylläolevaa mekkoa:

Paita siitä on tulossa, mutta Ikasyriltä tilaamani musta velour olikin niin tummansinistä, etten voinut alkaa siitä paitaa tekemään. Ei vaan iskenyt, niin piti alkaa hankkimaan muualta kangasta. Samasta paikasta tilattu tummanturkoosi velour sopi kyllä kuin nenä päähän tuohon suunnitteilla olevaan applikaatioon, mutta itse paidan materiaali meni uusiksi. Ikasyriltä kyselin, olisiko voinut tulla erehdyksessä tummansinistä mustan tilalle, mutta ei kuulemma. No, minusta se oli selkeästi tummansinistä vaikka missä vinkkelissä sitä yritin katsoa, ja niinpä tuon paidan teko lykkääntyi. Onneksi ei ole vielä ihan paniikki, kun on sentään aikaa loppuviikko vielä. Nyt pyörii pyykkikoneessa eilen ostamani musta trikoo, josta paita sitten lopulta toteutuu. Onneksi on kuivausrumpu - pääsee ehkä vielä tänä iltana ompelemaan! ;)

Aiheesta toiseen - seuraavaa kappaletta sinun ei varmaan kannata lukea, mutta helpottaapa itseäni kun saan johonkin valittaa tätä paleluani. On nimittäin kyllä ihan totaalista puppua, että talven lapset olisivat poikkeuksetta talvirakkaita. Olen syntynyt tammikuun alussa, ja inhoan talvea. INHOAN. Sisältä lämpimästä katsottuna kuurainen luonto on kyllä kaunis, mutta siihen ne hyvät puolet sitten loppuvatkin. Okei, ei ole itikoita. Mutta on kylmä. Aina. Ja on kuiva iho, ja kun nämä pakkaset aina vain jatkuvat kovina, tuntuu, että kaikki aikani menee talon lämmittämiseen. Kesällä ei tarvitse pukea lapsille viittä kerrosta vaatteita, jotta he viihtyisivät ulkona edes viisi minuuttia. Kesällä lapset viihtyvät ulkona tunnista toiseen, kun vain vetää niille hatut päähän. Ja sitä paitsi tämä jatkuva pimeä väsyttää. Ja kai sekin kylmästä johtuu, että minulla tulee entisestäänkin kuiviin käsiin vielä lisää kuivaa, ja nyt on taas jatkuvasti pieniä haavoja sormenpäissä. Niiden takia on hankala ommella, ne eivät parane millään, ja tämä naputtaminenkin on hankalaa kun täytyy varoa kirjoittaessa sitä ja tätä ja tuota sormea. Plääh. Eikä se, että haavat vähän väliä aukeavat ja alkavat vuotaa verta, helpota juurikaan kankaiden käsittelyä. 

No menenpä silti kotihommiin tästä valittamasta, mars! =) Ja uuneja lämmittämään, toista kertaa tänään...

Ps. Suoritettiin muuten lasten kanssa se avoinna ollut miniarvonta, tuosta uudesta "tuotenimestä". Otin kuitenkin kaikki postaukseen kommentoineet tasapuolisuuden nimissä mukaan arvontaan, vaikka alunperin aioinkin ottaa vain ne, jotka kertoivat mielikuviaan nimimerkistä. Ja järjestetyn arvonnan voittaja oli tällä kertaa Sani, onnea voittajalle! Alan suunnitella palkintoa tässä hiljakseen, mutta luulenpa menevän yli joulun ennen kuin sen toteutan.

Ja sitten valaistusta niiden merkkien taustaan, kun tuli luvatuksi. Timppana on niinkin tylsiä peruja kuin lapsuudenaikainen lempinimeni. Olin jostain syystä Timppa, äiti vois vähän valaista miksi. Taisin vaan haluta olla Timppa? Siitäkö se alkoi? Ja sitten se vääntyi Timppanaksi. Itselläni on sellainen mielikuva, että olin Timppa siihen saakka kunnes joskus sitten sain siitä itse tarpeekseni ennen kouluikää, ja kilahdin aamupalapöydässä tai jossain vastaavassa, olisko ollut jopa joku isänpäiväaamukahvi, että "MINÄ EN OO TIMPPA!!!" En tiedä, mikä on värittyneitä muistoja ja mikä on totta, mutta sellainen mielikuva minulla on, että iskä kysyi "ottaako Timppa mehua" tai jotain, ja silloin minä hermostuin, ja päätin taas alkaa Tiinaksi.

Amiksessa olin jälleen Timppa, en muista mistä se siellä alkoi, lapsuusmuistoista kai? =) Joka tapauksessa tuohon Timppanaan liittyy itselläni lämpimiä muistoja lapsuudesta ja kaikesta hyvästä, ja koska se samalla on tuollainen "ulkopuolisille" mitääntarkoittamaton neutraali nimike, käyköön se hyvin omaksi "vaatemerkiksi".  Siinä samalla pysyy nimeen liittyvät muistotkin lämpiminä ja elävinä mielessä.