keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Hankintoja

Jofotexin hartaudella odotettu kangaslähetys tuli viimein! Tässäpä melkein tonnilla kankaita:


Laatikot ovat vähän ehtineet kärsiä matkalla Suomeen (tai vasta Suomessa Matkahuollon käsissä) mutta pääasia, että kankaat olivat ihan kunnossa. Yhdessä pallofleecessä oli reunassa vähän likatahraa, mutta näytti siltä että sekin lähtee varmaan pesussa pois.


Sain eilen leikatuksi ja lajitelluksi nuo omiksi paketeikseen, ja nyt ne odottelevat postitusta.

Olihan urakkaa, mutta ei tunnu ollenkaan siltä, etteikö tuohon voisi ryhtyä toistekin! Kunhan Jofotexilta saa taas joskus punaista norsutrikoota ja muutamaa muuta sellaista, jota olen vielä joskus ajatellut ostaa, laitan uuden kimppahuhuilun pystyyn, ja taas nopeimmat pääsevät sitten mukaan. Liekö johtui suuresta tilausmäärästä vai siitä, että mainitsin tilatessani siitä niiden pihistä leikkuutavasta, mutta nyt oli kaikkia kankaita riittävä määrä, ja montaa kangasta vähän ylikin. 

Tänään ehdin taas ompelukonettakin huudattamaan. Oranssit vakosamettihousut ruskeilla resoreilla valmistui, koko 80cm. Periaatteessa ihan unisex-malli, mutta on ne vaan minusta jotenkin niin pojan näköiset!! Taitavatpa mennä huutonettiin, kun ovat vielä niin isotkin omalle tytölle - ja pojalle pienet. =)


Mirkan vinkkaamana innostuin tilaamaan Ebayn kautta edullisia merkkausnauhojakin, 72kpl:een satsi maksoi euroissa suunnilleen vitosen! Kiitos Mirkan linkkiavustuksen ja puolison Paypal-tunnuksien lainaamisen, minulla on nyt uusia merkkejä! ;) Näissä lukee "timppana", jatkossa käytän varmaan aika pitkälle tätä merkkiä kaikissa ompelemissani vaatteissa. "Tosimummo" kun ei oikein vaatteen oikealle puolelle ommeltuna natsaa - liian suomenkielinen ja jotenkin "oikean kuuloinen" sana (käytän toki loppuun ne aikaisemmin tilatut tosimummot). ;) Olisikin mielenkiintoista kuulla kommenttia sellaisilta, joilla ei tuon uuden nimen historiasta ole hajua, mitä tuo sana teille tuo mieleen? 

Ylläolevaan kysymykseen kommentoimalla vastanneet (eli mitä mielikuvia tuo "timppana" herättää) osallistuvat samalla pienimuotoiseen arvontaan. Kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden palkinnon, eli teen tietysti palkinnoksi jotain pientä ompelukoneellani. =)

*arvonta päättynyt*


Näihin vakosamettihousuihin ompelin tuon merkin vyötärölle KT-saumaan, ja saamani vinkin mukaisesti tällä kertaa ulkopuolelle. ;)


Sellaiset retrot puolikuutaskut olis olleet aivan ihanat näihin housuihin, mutta kun mua niiiin laiskotti! ;) Eikä ollut vinonauhaa, jolla niistä taskuista olis saanut kaikkein siisteimmät. Seli seli!!

(ja joo on ne tosiaan isot vielä)



19 kommenttia:

  1. Ne taskut olisit voinut huolitella myös tulla resorikankaalla ;)

    Täällä odotellaan jo kankaita, kiitos tilauksen hoidosta!

    VastaaPoista
  2. Kivat määrät kyllä kankaita! :D Täytyy varmaan kans lainata miehen ostotunnuksia! ;)

    VastaaPoista
  3. verskinen: minä en jotenkin tykkää jos huolittelee resorilla, tulee niin paksu. Makuasioita, kuten aina. ;)

    VastaaPoista
  4. Jee, meidän kankaat =) Mahdottoman työn olet tehnyt niiden kanssa. Siitä iso kiitos sinulle. Jännityksellä odotellaan miltä näyttävät livenä. Minäkin tilasin noita merkkausnauhoja. Ihan ovat hintansa väärti.

    VastaaPoista
  5. Mullakin samoja nauhoja ja yritin tiirailla kuvista, mitä jofon paketissa oli mulle =O...kun ei muista mitä tilaa...tuleepa ylläriä...=)

    VastaaPoista
  6. Riikka: vinkkinä sen verran että oli sulle ainakin ihania kuviofleecejä ja raitaresoreita!! Olisin voinu ne jättää kyllä itellekin.. ;)

    VastaaPoista
  7. Mun on pakko kysyä että mitä tuo timppana tarkoittaa? Mulla ei oo hajuakaa :D

    VastaaPoista
  8. Nyt sitä punaista norsutrikoota olisi taas heillä saatavilla, vink vink:) Ja ilmoittaudun mukaan seuraavaan kimppaan:)

    - Outi

    VastaaPoista
  9. Anskuli: en kerro sitä vielä, villejä veikkauksia kehiin ensin, arvonnan merkeissä! =)

    Outi: ehken ihan vielä uutta tilausta tee kun monesta paikasta on kankaita mulle nyt tulossa, mutta keväällä, keväällä. ;) Laitas sähköpostia jos haluat varata paikan, niin minulla on sinuun yhteys sitten kun tilaaminen on ajankohtaista. =) Ei sido sinua tietenkään vielä tilaamaan vaikka yhteystietosi laitatkin.

    VastaaPoista
  10. No hitsi, en pääse osallistumaan arvontaan, kun tuon timppanan historiasta tiedän, mutta oikein hauska nimi joka tapauksessa! ;)

    VastaaPoista
  11. Mun korvissa tuo uusi nimi oli niin lähellä "tirppanaa" että se toi mieleen pikkuruisen vauvan. Timppana voisi siis olla esim. isosiskon nimitys pikkusisaruksesta, silleen lapsekkaasti lausuttuna.

    VastaaPoista
  12. Minulle tuosta timppanasta tulee kaksi mielleyhtymää... Ensinnäkin se on jotenkin "sukua" sanoille tittarainen ja nipparainen, joita tulee käytettyä tuosta meidän pikkaraisesta. Toisaalta ja vielä ehken vahv@emmin tulee mieleen timppa-lammas; ihan "timppana" menossa mukana :D
    terkuin hoohoo

    VastaaPoista
  13. mitään tuosta timppanasta nyt tulis mieleen.. ihan ekana tulee mieleen nimi Timo ja siitä väännös timppana. Meillä päin käytetään nimitystä "simppana" esim. niitä oli ihan simppana ja se tarkoittaa että paljon :D Voiskohan tuolla olla joku samallainen merkitys...?

    VastaaPoista
  14. Timppa, eli Timo, olet ihan Timona? Tai sitten timppana on jotain samaa kuin tirpana, pikkuinen?

    VastaaPoista
  15. Timpanahan nyt vaan on et timppana,
    miten ton vois selittää...
    reippaan letkeänä :)
    Tainee mielikuva tulla erittäin humoristisesta sedästäni jonka nimi on timo, sanotaan timpaksi.
    Mut kova työmies vaik rento osaa ollakkin.

    VastaaPoista
  16. Timppana = (pieni) pirpana, rimppakinttu
    Tämmönen siis hellittelynimi lapselle :)

    Pakko oli kirjoittaa tämä nyt tänne ylös, kun kerta sillä arvontaankin pääsi mukaan!

    VastaaPoista
  17. Mä ajattelin heti että sulle on tullu kirjoitusvirhe ja oot meinannu kirjoittaa tirppanan :D Ja vaikka mä kuinka yritän miettiä jotain muuta ni kirjoitusvirheeltä se kuulostaa aina vaan :D :D :D

    VastaaPoista
  18. Timo=timppa=timppana

    ei mulle muuta =)

    VastaaPoista
  19. taidan olla ihan jäävi tässä arvonnassa, mutta kylläpä tulee lämpimät ja hellänläikahtelevät muistot timppana-sanasta.. =)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.