lauantai 13. marraskuuta 2010

Kiinnostaako Jofotex?

Mietin oikeasti sitä kimppatilausmahdollisuutta... löytyisikö siihen esimerkiksi vaikka kymmenen osallistujaa? Voisin toimia tilaajana ja lähettää kankaat sitten meiltä eteenpäin, tai jos asuu lähettyvillä, voi itsekin tietysti hakea omansa jolloin säästyy kotimaan postikuluilta.

Olen aikaisemmin kerran tilannut ko. firmasta, ja kankaiden laatu heillä on kyllä tosi hyvä, ja värit on pysyneet pesuista huolimatta hyvinä (kuivausrumpua niiden neulokset eivät kestä, kun niissä on lycraa). Jofotexin kankaidenleikkuu on vähän sieltä tännepäin, viimeksi tuli osa kankaista liian lyhyinä ja ihan vinoon leikattuina, mutta maksimissaan ne puuttuvat pituudet taisivat olla 12 cm:n luokkaa muutaman metrin palassa. Siitä ei ihan valtavaa tappiota tule jos sen jakaa kymmenelle tilaajalle, vaikka toki on aika ärsyttävää maksaa kangassenteistä, jotka jäävät saamatta.

Postikulut Suomeen ovat parinkympin nurkilla, josta tulisi siis maksettavaa pari euroa per tilaaja, jos tilaajia olisi vaikka nyt se kymmenen. Yli 2000 kruunun tilauksista saa 10% alennuksen, eli jos jokainen tilaisi keskimäärin 20 eurolla, saisimme jo alennuksen.

Käypä vilkaisemassa sivustoja jos kiinnostaa:


Tässä vähän inspiraatiokuvia, mitä kaikkea sieltä löytyy... Tietysti ekana pitää mainita nämä uusretrot ihanat, joita siellä on muutamaa eri kuosia monina värivariaatioina - tässä joitakin esimerkkejä:



 Tekoturkiksia:

 Raitaresoreita:

 Fleeceä:

Ja vaatekankaiden lisäksi nämä ovat ihan sen näköisiä, että viihtyisivät meillä: 



 Miettikääpä ja jos tuntuu että "joo minä kans" niin eikun kommenttia vaan ja sähköpostia  tosimummo (at) wippies.fi (että minulla on yhteys mahdollisiin tilaajiin jatkossa), niin katsotaan saataisiinko riittävästi tilaajia yhteen kasaan. ;)

Ps. jos nyt näyttää  että tilaajia olisi reilusti yli tuo kymmenen, niin sitten ekana ilmoittautuneet pääsevät mukaan. Kovin massiivista urakkaa en uskalla ottaa, varsinkaan näin toiskertalaisena. Kenties myöhemmin, jos harjoittelu pienemmällä sakilla menee hyvin. =)

Kiitokset kaikille tilauksesta kiinnostuneille! Tämänkertainen tilaus on jo tehty ja maksettu, mutta on sujunut niin hyvin, että saatanpa järjestää samanlaisen kimpan toistekin. Olkaahan tarkkana. ;)

19 kommenttia:

  1. minä myös :) -anspa-

    VastaaPoista
  2. Hei,

    missä päin asustelet? Minäkin voisin olla kiinnostunut kimppatilauksesta.

    - Outi

    VastaaPoista
  3. Mukana olisin! Tilausta sinne miettinyt, näinhän se menis kätevämmin :D
    Miä ajankohtana olit ajatellut?
    laitan s-postia huomenis, nyt kiiruusti nukkuun, mut ekaks piti tulla kommentoimaan, etten vain jä pulkasta pois :D

    VastaaPoista
  4. Minäkin voisin olla mukana! t:Lenni

    VastaaPoista
  5. Täälläkin voisi olla yksi kiinnostunut!

    VastaaPoista
  6. Mie voisin kans olla kiinnostunut kimppatilauksesta!

    VastaaPoista
  7. Jos vielä mahtuu mukaan, niin tuota maaseututrikoota voisin tilata :D

    HooHoo

    VastaaPoista
  8. ^ kommentoinkin omaan viestiini sen verran, että jäänee se (mahdollinen) paikka jollekin muulle, kun ei tuota maisemainterlockia olekaan varastossa...

    HooHoo

    VastaaPoista
  9. Minä voisin kans lähtä mukaan jos mahtuu. Oisko joku Oulun seudulta, joka haluais jakaa kotimaan postikulut vielä?

    VastaaPoista
  10. Mukana jos mahtuu, laitan sähköpostia...

    VastaaPoista
  11. Moikka!
    Mäkin voisin olla mukana, siellä oli pariakin kivan näköistä kangasta.

    VastaaPoista
  12. Heips,

    minä jättäydyn nyt tältä kierrokselta pois, mutta jos vielä uutta kimppaa suunnittelette joskus myöhemmin, niin olen mukana! Tai jos joku pääkaupunkiseudulta suunnittelee kimppaa, niin sekin olisi mukava, niin ei tulisi noita kotimaan posteja lisäksi:)

    - Outi

    VastaaPoista
  13. Jos vielä mahtuu mukaan niin minä oisin ilomielin mukana! :)

    VastaaPoista
  14. Varalla mukana jos paikkoja vapautuu :)

    VastaaPoista
  15. Voi pahus, etten huomannut tätä aiemmin. Oisin myös kiinnostunut, jos paikkoja vapautuu. Pitkään oon noita haaveillut, mutten ole raaskinut yksin tilata...
    Minna-L Liperistä

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.