lauantai 23. lokakuuta 2010

Takki tuli

Harmittelin jo useampi viikko sitten, että kun alkavat viileät ilmat, mutta ei ole vielä kovia pakkasia, pojalle ei ole sopivaa takkia. Hankin Seppälän alerekistä viime keväänä hänelle muhkean toppatakin täksi talveksi, mutta se näyttäisi vielä syyskeleillä naurettavan paksulta - ja varmasti myös tuntuisi siltä. Samaan aikaan mietiskelin, että kun olisi tarvikkeet, tekisin pojalle jonkinlaisen välikausiversion, mutta kun ei ikinä-koskaan pääse kangaskauppaan tuon rakentamisprojektimme vuoksi.

En tiedä, miksi en ollut huomannut tätä aarretta aikaisemmin, mutta onneksi huomasin sen edes nyt! Nimittäin löysin tämän sekalaisen kasan samasta kangaskorisysteemistä, josta päivittäin kankaita kaivelen - tämä oli vain ajautunut kaikkein alimmaksi:


Kasa sisältää vedenpitävää, suklaanruskeaa ulkoilukangasta, samanväristä vuorikangasta ja muutama iso pala vanulevyä. Ompelin joskus kolme vuotta sitten poikaa odottaessani mahanmentävän talvitakin, ja siitä oli jäänyt sopivasti kankaita yli. Jess!! Että sattuikin! =) Ja vielä ruskeita, ja minä kun olin haaveillut pojalle ruskeasta takista (taviskaupoista on melko turha etsiä yksivärisiä, täysin sukupuolineutraaleja ulkovaatteita).

Ottobren vanhasta talvinumerosta, olisko ollut vuodelta 2002, löysin takin kaavaan pohjat, jotka kopioin koossa 92. Olipa vaan jälleen kerran niin vaaaltavan kokoiset, että piti pienennellä vähän joka suuntaan, kuten kuvasta näkyy...


Takki siitä kuitenkin lopulta syntyi, parin päivän taistelun jälkeen. 


Välissä on vanua, jonka aputikkasin vuorikappaleisiin ennen päällisen ja vuorin yhdistämistä. Vetskarin tähän takkiin ratkoin vanhasta hylkäämästäni collegetakista. Kaikenkaikkiaan siis aika "ilmainen" takki (sitähän ei lasketa, että olen ostanut nuo kankaat kolme vuotta sitten)!


Alkuperäisessä kaavassa ommeltiin virallisen mallista samettitakkia, jota muuntelin sen verran, että lisäsin kädenteille ja hupun etureunaan somisteeksi resorit. Sitten sain vielä päähäni kesken ompelun, että haluankin jättää hupusta pois siihen kaavoitetut tarranauhalerpakkeet, ja leikkasin ne huppukappaleista raa'asti pois. Nyt huppu näyttää kai jonkinlaiselta hupun ja kauluksen sekoitukselta...


Jos nyt aloittaisin tekemään tällä kaavalla toista takkia, tekisin toisin ainakin seuraavat kohdat: 
- ompelisin vetoketjun ihan alas saakka
- jatkaisin vanuvuoria helmaan asti (nyt se loppuu samaan kohtaan kuin vuorikangas)
- laittaisin ohuemman vanun, koska tästä tuli ihan oikea toppatakki, tällä tarkenee varmasti vaikka koko talven.. toisaalta, nyt oli laitettava sitä vanua, jota löytyi jo ennestään...


Ja sen päätin, että ensi kevään takit ompelen mukeloille itse, mikäli suinkin jaksan, ehdin ja pystyn =)

Ps. jiiiihaaaa, löysimme vihdoinkin kauan etsimämme pienen kerrossängyn!! Huomenna haemme sen kotiin, joten rumiluksesta kuvia tulossa. ;) Tiedossa tuunaamista ensi kesäksi.....

12 kommenttia:

  1. No voi vitsi, tosi upea takki! Ei kyllä kaupasta löydy hienompaa! Just tuommosen yksinkertaisen ja yksivärisen haluaisin tehdä omillenikin, mutta en ole vielä uskaltanut yrittää.

    Suloinen poitsu <3

    VastaaPoista
  2. Ihana takki! Ja ihana poikakin! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno takki tuli. Jännä tuo kaulusmainen huppu.

    VastaaPoista
  4. Täällähän alkaa jo ihan vihertyä ite..kateudesta.. sillain hyvällä..=) siis siitä, että sä oot niin älyttömän taitava ja saat lapsille millaisia vaatteita ikinä haluat ku osaat tehdä! =) Oothan iloinen taidoistas! Tuo takki on ihana, hieno! Tuollaisia ois mahtava ku löytäiski kaupasta, just yksvärisiä, yksinkertaisia..

    VastaaPoista
  5. Minä tein vastaavanlaisen kesällä pojalleni samettikankaasta ja velourista. Tosi kiva tuli tuosta sinun tekemästäsi.

    VastaaPoista
  6. Sää se ehdit! Mää oon suunnitellu lapsille takkeja jo varmaan kaksi vuotta, mutta vieläkään en ole saanut projektia edes aloitettua..;) En luota kykyihini tarpeeksi, niin ei tule kokeiltua. Teetkö sää tilauksesta ja jos teet, niin paljonko ottaisit takin tekemisestä? Jos haluat vastata yksityisemmin, mun maili on tiina.ylisirnio@jyu.fi. :)

    VastaaPoista
  7. Laura: Olen, olen todella iloinen siitä että pystyn ompelemaan itse! <3 Ja on niin suuri nautinto istua ompelukoneen ääreen, parasta terapiaa. =)

    Anonyymi-Tiina: Mietinkin kuka vanha tuttu Tiina se arvontaan osallistui, arvelin että todennäköisesti juuri sinä. =) Laitan sulle spostia kunhan ehdin!! =)

    VastaaPoista
  8. oletpas taitava! Niin on kuin suoraan kaupan hyllyltä tuo takki! Tosi nätti ja sopii pojalle!

    VastaaPoista
  9. Hieno on takki! Ärsyttävä tämä blogspotti ku mä en pääse läheskään joka kerta kommentoimaan tai lukemaan kommentteja! Mikä sitä oikein riivaa?? :) Sanoo vaan, että sivua ei voi näyttää ku napsauttaa kommentteja...

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihana takki <3 Ja just sopiva kangas kyllä tuohon!! Sinä se osaat ja jaksat!! Kyllä on täälläkin yks kateudesta vihreä ;)

    VastaaPoista
  11. On kuule pätevän näköinen takki! ;-)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.