maanantai 16. elokuuta 2010

Recycled stripes

Lankalokerikkoni sai valkoisen maalinsa, ja on nyt päässyt tositoimiin. Käytin spraymaalia, Prof-merkkistä - ja tietysti mattana.


Kolme kertaa minä tuota spreijasin, ja melkein kaksi purkkia meni maalia. Mutta onpa lopputuloskin sen arvoinen!! Tykkään tuosta kovasti. Kuvassa ei ole niin ihana kuin todellisuudessa, oikeastaan melko ankea, mutta tässäpä tämä hämärä kuva kuitenkin:


Tuopa onkin varmaan ainoa väripilkku meidän kotimme sisustuksessa! ;) Sikäli jännä, koska pidän kyllä iloisistakin väreistä, mutta sisustukseen en niitä halua käyttää. Lastenvaatteisiin ne sopivat taas kuin nenä päähän.
*******

Ja sitten niihin kierrätettyihin raitoihin. Sunnuntain kirppiskäynnillä ostin pari venähtänyttä xl-kokoista paitaa, vaikka meillä ei niille sellaisenaan oikein olisi käyttäjää löytynytkään...


Niissä oli kuitenkin niin ihanat värit ja iloiset raidat, että nappasin ne mukaan (maksoivat 2e yhteensä). Poijankoltiaisemme kasvaa nyt pituutta, ja paitojen hihat alkavat käydä lyhyiksi. Siksipä noista syntyi pojalle uusia paitoja:


Tilasin joskus Myllymuksuilta ison kasan erivärisiä resoreita, jokaista parinkymmenen sentin pätkän, ja nytpä oli ensimmäistä kertaa okrankeltaisestakin iloa! Tähän asti se on jäänyt aina syrjään, kun on ollut jotenkin niin ällöttävän ihana väri. Tuohon ruskea-valkoraitaiseen paitaan se mielestäni sopi aivan täydellisesti. Vihreään paitaan yhdistin limenvihreä-nimellä myytyä resoria, ja se onkin aika tarkalleen noiden vaaleampien raitojen väristä.

Kävin kiskaisemassa paidat pojan päälle kesken mönkkärileikkien:



Minun teki mieli kovasti applikoida noihin jotain kuvia helmaan, mutta kun minulla ei vieläkään ole sitä kaksipuolista tukikangasta enkä ilman sitä ala monimutkaisempia applikaatioita tekemään, ja yksinkertaisemmista ei taas jotenkin löytynyt mitään kivaa. Jospa pian pääsisin kangaskaupoille niin pääsisi taas tiheätä siksakkia ompelemaan...

15 kommenttia:

  1. Oi että onki söpö lokerikko langoilla nyt! Ja eipä arvaakkaan se joka paidat myi, millaseen käyttöön ne pääsi.. ;)

    VastaaPoista
  2. Ja tuo keltanen resori on kyllä ku tarkotettu tuohon paitaan!! Tosi kivan näkösiä tuli!

    VastaaPoista
  3. Ihana lokerikko!Mää vaan tylsästi tupperin muovilootaan asettelin lankorulliani...pitää kyllä keksiä jotain muuta;)
    Tosi pirtsakoita paitoja oot tehnyt!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo hyllykkö! Ja oi vitsit tuota helmitaulua alempana, tahtoooo!

    Milloinkas teillä muuten on muutto? Mekin löydettiin vihdoin oma koti ja huomenna päästään jo remppahommiin, jeeeee =)

    VastaaPoista
  5. Niinu - että langot ihan rullalla, hih ;D

    Dooda - no sitä ei tiedä vielä kukaan, muutetaan jahka valmistuu. Mut eihän meillä vielä oo väliseiniäkään!! =) Mahtavaa että te ootte löytäneet vihdoin oman, onnea sille!! Kai pistät remppablogin pystyyn? Olisi kiva nähdä miten asutte.

    VastaaPoista
  6. ^ Piti lisätä vielä, että tuollainen toinen helmitaulu jäi vielä sinne kirppikselle, huonokuntoisempi mutta kuitenkin samanlainen. =)

    VastaaPoista
  7. Juuuu, toki toki on remppablogi, tässä sitä just aloittelen! Lätkäisen sua kutsulla sähköpostiin piakkoin =)

    VastaaPoista
  8. Tulipa siisti tuosta lokerikosta, kiva väripilkku!

    VastaaPoista
  9. ihana tuo lokerikko ja kivat paidat sait kyllä tehtyä :) Tosi kätevää tuollanen että pystyy ompelee isoista paidoista pieniä.. !!

    -Anskuli

    VastaaPoista
  10. Onpas söötti tuo lankalokerikko! Olen juuri miettinyt mihin sijoittaisin omat lankani, nyt kun applikaatiot on alkanut houkutella niin niitä eri värisiä lankoja alkaa kertyä... Meillä vain noin avonainen lokerikko ei toimisi (vielä) kun tuo pienempi takuulla purkaisi sen sisällön joka ikinen päivä.

    Tuo kierrättämisen / uudistamisen taito on todella kunnioitettavaa, hienot paidat sai teidän poika - erityisesti tuo vihreä on aivan ihanan sävyistä vihreää, sopisi mainiosti meidänkin pojan värimaailmaan.

    VastaaPoista
  11. ^Sarita: meilläkin tuo lokerikko on korkealla, alamittaisten hankalasti tavoitettavissa. Muuten minäkin saisin järjestellä sen uudelleen varmasti päivittäin. ;)

    VastaaPoista
  12. Hieno keksintö toi lokerikko, näyttää hyvälle :)

    VastaaPoista
  13. toi lankalokerikko on ihan mielettömän hieno! Oletko ostanut sen vai tehnyt?

    VastaaPoista
  14. Ostanut oon, kirppikseltä 5e, puunvärisenä. =)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.