keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Villaa ylle


Pitemmän aikaa olen haaveillut itselleni villahameesta, ja nyt kun viimein sain värkättyä sellaisen, sulivat lumet hujauksessa, ja kesä kolkuttelee jo ovella. No, eikös nämä Suomen kesät ole viileitä ja vähälumisia, jospa sitä ainakin kylmempinä päivinä kehtaisi villaan pukeutua. Niin ja tuleehan se syksykin sieltä taas (ikävä kyllä).

Ruutukangas on Pajulahden Kankaasta ostettu, jotain villasekoitetta. Kaava on itse kyhätty jostain perushameen kaavasta, johon lisäsin laskoksia, kaarrokkeen vyötärölle, valetaskut jne... ja helmaa piti lyhentää ja kaventaa. Kokonaishinta hameelle on jossain 15 euron tietämillä.

Aika hiljaista noin muuten täällä ompelupuolella nykyään, kun olen kaivanut kaapeista käyttämätöntä tavaraa säkkikaupalla ja hinnoitellut niitä kirppikselle. Seuraavan viikon ajan minulla on pöytä Tavarameressä, ja huomenna olisi tarkoitus viedä sinne lisää tavaraa. Eilen, kun sinne tavaroita vein, meni osa samantien, vaikka myynti alkoi minun osaltani vasta huomenna. Kerran kiinnostuneilta löytyi käteistä rahaa, myin heidän haikailemansa verhot ja pöytäliinat suoraan kädestä käteen. Pöytävuokra on jo saatu tienatuksi, tästä eteenpäin kaikki on pelkkää plussaa.

4 kommenttia:

  1. Kyllä sitä hametta voi kesälläki pitää, sitäpaitsi etkös sinä oo aika vilukissa? Joudut vielä villasukat kesäiltoina lisäämään tuohon settiin.. ;)

    VastaaPoista
  2. Hieno hame! Itse tulee harvoin tehtyä itselle...osaiskohan edes enää??

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköinen hame ja norsupipot on myös <3 Liityin lukijaksi, ei näitä voi missata! ;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.