torstai 5. maaliskuuta 2015

Rakkaudesta kaikkiin vanhoihin taloihin...



Eilisen räntäsateesta on selvitty. Jos ei katso ikkunasta ulos, voisi kuvitella kevään olevan jo pitemmällä. Vähän uskaltaa jo fiilistellä vaaleanpunaisella räsymatolla.


Räsymattosohva on kutsuvan näköinen, varsinkin, kun koti on imuroinnin jäljiltä vielä siisti ja lapset touhuavat ulkona omiaan. Jos istuisi vähäksi aikaa sohvan syliin lukemaan.


Näin tämän kirjan jossain päin nettimaailmaa viime viikolla, ja minun oli pakko tilata se samantien itsellenikin.


Tilaaminen taisi olla enemmän tunteen kuin järjen asia, sillä minähän asun uutta taloa. Ajattelen silti aina, ettei sitä koskaan tiedä. Unelmia pitää olla, ja tämä on ainoa unelma, jota olen kuljettanut mukanani ihan pikkutenavasta.


Välillä katselemme uusien talojen pohjaratkaisuja ja talovalmistajien mallikirjoja, toisinaan löydämme itsemme kättelemästä välittäjää asuntonäytöllä, ja minä sisustan mielessäni jo huoneita uudestaan - omilla mööpeleillämme. Vielä ei kuitenkaan ole tarvinnut muuttopuuhiin ryhtyä, vaikka vähällä on ollut.


Katsokaa nyt. Kuvista huokuu vastaan sellainen määrä tunnelmaa, ettei uudessa koskaan. 


Ei pidä käsittää väärin. Arvostan kyllä omaakin kotiamme, uutta ja itse tehtyä. Kaikki toimii, talo on kaunis ja mukavalla paikalla. Olen kiitollinen, että osasimme ja pystyimme. Ylpeäkin. Mutta silti...


Jos vastaan tulisi talo, jossa näkisimme potentiaalia uudeksi vanhaksi kodiksi, olisimme valmiita luopumaan tästä nykyisestä.


Mutta nyt asumme tässä. Pidämme huolta tästä talosta ja arvostamme uuden kodin helppoa asumista. Tutka on kuitenkin koko ajan päällä, sillä koskaan ei tiedä. Sydämessä olisi vielä tilaa yhdelle loppuelämän kodille.

3 kommenttia:

  1. Ai kun kiva idea tuo matto sohvalla!

    VastaaPoista
  2. Vaaleanpunainen matto on ihan pop!
    Ja kaunis kirja, jonka fiiliksiin uppoutuu varmasti helposti!
    Lähetän tuulen mukana mimosan tuoksua täältä Mantelilaaksosta sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  3. Uskoisin että tiedän jotain tunteesta jonka koet, siitä kuinka ajatus ottaa heti vallan kun vain ihan huomaamattaan sille antaa tilaa.
    Ja tuokin linkkisi talo, lähtisi meillekin ihan heti toisenlaisissa olosuhteissa. Kuinka hetkittäin tuollainen elämäntapa tuntuukin siltä ainoata oikealta tavalta elää se oma loppuelämä. Juuri tällä hetkellä omaa elämää ohjaa voimakkaasti vuosisadan takaa eletty aika. Se vaikuttaa päätöksiin tehdä asioita, ostaa (tai juurikin olla ostamatta) asioita, tehdä itse, valita materiaalit.... elää omaa elämää niin että on hyvä olla.

    Meillä on mökki juurikin tuolla Tuusniemellä ja edelleen, joka kerta mökkitien varrella on hiljennettävä erään wanhan kartanon kohdalla ja haaveiltava loppumatka mökille kuinka joskus vielä voisi asua tuossa talossa. Jo paikan ulkoinen olemus piharakennuksineen velvoittaa hiljentämään ja kunnoittamaan mennyttä aikaa.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.