Topin tarpeeseen

Olisipa itselläkin sellainen automaatti, että kun puuttuu vaikka paitoja, sanoo vain, että hei mulla on muuten aika vähän paitoja. Sitten niitä ilmestyisi kaappiin, mittojen mukaan tehtynä. Hiukan olen lapsille joskus kateellinen, että heillä tällainen automaatti on.

 Tällä kertaa puuttui toppeja, ja sellaisia tehtiin pari kappaletta ensihätään.

Tämän topin resorit kiinnitin ihan ompelukoneella, kovasti venytetyllä suoraompeleella, sillä epäilen, että peitetikkikoneella on tunne-elämää. Koko kuuman ja ihanan kesän se on saanut jöröttää ilman käyttöä pöydällään, mitä nyt joskus ohimennen on pölyjä huitaistu päältä pois. Sen korviin on saattanut myös kantautua huokailua siitä, miten täällä on ahdasta, ja voi kun saisi tuon ompelupöydän koneineen muualle täältä, niin mahtuisi edes kääntymään. Kukapa sellaisesta vihjailusta ei mieltään pahoittaisi.

Kun yritin ommella resorit kiinni peitetikillä, jälki oli pahempaa kuin minun tökeröt kirjailuni vohvelikankaaseen ekaluokkalaisena. Ompelukoneeni sen sijaan ei petä koskaan, vaan toimii kuin vanhan junan vessa, vaikka edellisestä käytöstä olisi miten kauan.

Pienellä maanittelulla ja huollolla sekä sillä, että tutustuimme toisiimme uudestaan ihan ajan kanssa, sain peittarinkin taas ryhtymään yhteistyöhön, ja toinen toppi kantattiinkin peitetikillä.

Siinäpä ei sen kummempia krumeluureja olekaan - kankaan jämistä, ja ihan perus.

Mikä oli tarinan opetus - no ei varmaan opetusta ollutkaan, mutta muistakaa tehdä koneille jonkinlainen syyshuolto viimeistään nyt, varsinkin, jos ne ovat olleet pitkän kesän joutilaana. Kyllä sellainen vetelehtiminen jää päälle, ja vaaditaan kunnollinen ryhtiliike, jotta surinasakki saadaan takaisin ruotuun.

Siistejä sisätöitä

Ulkoilman lämpötilan laskiessa pihaparka on jäämässä oman onnensa nojaan, sillä kukaan ei voi inhota niin paljon märkiä, kylmiä puutarhahanskoja kuin minä. Siispä siirryn syksyn tullessa sisälle kuivempien harrastusten pariin.

Lapsille tämä kelpaa mainiosti, sillä se voi tarkoittaa uusia vaatteita pieneksi jääneiden tilalle, tai sitten uusia vaatteita ihan muuten vain. Yläkuvan paitaan iski inspiraatio ihan vain siksi, että näin nämä kankaat yhdessä pinossa ja värit sopivat kivasti toisiinsa. EK:n palalaarista löytynyt vaaleanpunainen kimalletrikoo on itsessään niin viheliäinen kangas, etten tee siitä yhtä ainoaa vaatetta, mutta tällaisiin lisukkeisiin se kelpaa.

Tämä ompelusten bloggaaminen on siitä tylsää nykyään, että malleja ei kiinnosta olla kuvissa, ja jos kiinnostaa, olemme kotona yhtäaikaa vain pienen hämäränhetken aamulla, jos minulla sattuu olemaan iltavuoro, ja useinhan se sattuu. Siksipä kuvat ovat yhä useammin ihmisettömiä.

Yläkuvasta näkyy, millaiset suikaleet leikkasin tuohon saumaan. Ompelin rypytyslangat, rypytin piiitkän suikaleen reunastaan kurttuun, ja kiinnitin soiron sauman ompelun yhteydessä paikalleen. Ihan peruspaitakaava käy tähän, kun piirtää olan puolivälin tienoille kaavaan pystyn viivan olalta helmaan ja tekee siihen sauman.

Se, kumpaan suuntaan röyhelöt kääntyvät, riippuu tietysti siitä, mihin suuntaan saumanvarat taittaa. En muista miten päin näitä valmisvaatteissa nökee, mutta veikkaan, että toisinpäin. Minä laitoin nyt näin päin sen kummemmin suunnittelematta.

Kuopukselle ompelin alunperin kesäkankaaksi ostetusta pisaratrikoosta hupparin, jossa hupun etuosa on korkeampi ja nousee kaulan suojaksi. 

Ilmojen viiletessä tahtoo taas mennä oma aikansa siihen, että nämä naperot oppivat pukemaan tuubihuivit kaulaansa ulos lähtiessään, joten tämä lämmittää edes vähän, jos tuubi pääsee unohtumaan. Kaava tähän huppariin on vanhasta Ottobren lehdestä, ja tarvittaessa voin etsiä, mikä numero oli kyseessä.

Niin, ja itsehän minä värittelin noita pisaroita resorin kanssa sävy sävyyn. Pieni kiusaus oli väritellä enemmänkin, ja monella värillä, mutta pitäydyin nyt tuossa, sillä muutenkin nykyään meidän lasten vaatteissa vallitsee melkoinen vähäeleisyys, ja värien kirjo loistaa poissaolollaan. Nämä muutaman siniset resorit ja pisarat ovat jo suoranainen repäisy!

Tytön paidan jämäpaloista ompelin vielä itselleni pipon, johon myös tein testimielessä röyhelöä. 

Peilistä se näyttää ihan tavalliselle pipolle, mutta päässä se tuntuu siltä kuin olisi tyttären tyllihamevarasto jostain syystä noussut hattuun. Ehkä kuitenkin opin pitämään tätä, kun on tarpeeksi huono hiuspäivä ja pakko hakea kaupasta maitoa. Seuraavaan pipoon taidan silti ommella vähän vähemmän näyttävää koristusta, että tulee varmemmin käytetyksikin.

Näiden pikkuompeluiden lisäksi paininjalkojen alta on sujahdellut lähiaikoina ainakin isomman pojan maastopuku samalla mallilla kuin kesällä tein nuoremmalle, mutta sekin meni niin pikavauhdilla tosikäyttöön, että kuvaaminen jäi. Samoin esikoiselle ommeltiin toiveiden mukaiset ulkohousut Eurokankaan harmaasta softshellista, kun kaupoista ei löytynyt housuja, jotka olisivat pysyneet jalassa. Se on outoa, että toistuvasti kuulen töissä valitusta siitä, miten pyöreämmille lapsille ei kaupasta löydy vaatteita, mutta kun itse etsin pitkille, hoikille lapsille valmiita ratkaisuja, joudun tuntien kaupassa kiertelyn jälkeen toteamaan, että ei ole, lähdetäänpä kangaskaupoille. Mutta ehkäpä niitä keskivertopaksuisia on sitten se valtaosa, joille kaupan valmiit sopivat kuin mittatilaustyönä tehdyt. Voi elämän helppous heitä!