sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Kauan toivottu terassi

Saatiinpas kuin saatiinkin terassi tehdyksi tämän kesän aikana, vaikka autotalliprojekti onkin vienyt liki kaiken vapaa-ajan, joka kotona on vietetty. Kesäkeleistä tässä terassilla ei enää ehditty nauttimaan, mutta sen verran piti kuitenkin sitä sisustaa, että pääsee ajatukset vauhtiin seuraavaa kesää varten. 


Öljyäminen, minkä tein talon molemmille ulkoportaille heinäkuussa, piti tämän kohdalla jättää seuraavaan kesään, sillä kostea terassilauta ei pääse pohjoisen ilmansuunnan varjopaikassaan kuivumaan kokonaan, vaikka olisi poutaakin. Tämä syksy katsellaan siis ruskeaa väriä.






Katselevatpa sitä nämäkin mokomat. Aina ovat haukkana paikalla, jos vähänkin näkyy liikettä terassin suunnalla. Siellä kun saatetaan vaikka nautiskella päiväkahvin kanssa jotain hyvää, ja aina on murusten tippumismahdollisuus.
 




Vastapalvelukseksi rouvasväki jättää haisevia tervehdyksiä uudelle puupinnalle.




Tästä tehtiin nyt ihan perusmallin perusterassi, ilman sen kummempia krumeluureja. Tarkoitus on joka tapauksessa katsella loppuelämän koti muualta, joten tämä saa välttää sen aikaa, kun tässä eletään.




Katosta kyllä haaveilen, mutten muistanut pitää asiasta tarpeeksi meteliä suunnitteluvaiheessa. Sen toteutus on nyt siis pohdinta-asteella, mutta edelleen tykkään, että joku valokate tekisi terassista ihan eri tavalla huonemaisen ja monikäyttöisemmän tilan.




Pitkälle sivulle on tarkoitus tehdä istutusalue, joka rajaa terassia nurmikosta. Kuunliljat olisivat kauniita läpi kesän, mutta niitä kanat eivät jätä rauhaan. Heittäkääs ideoita muista läpi kesän kauniista varjopaikan perennoista! Haaveilin saniaisistakin, mutta tähän aikaan vuodesta ne alkavat näyttää aika pahalta lehtien ruskettuessa ja muuttuessa kuiviksi ja hauraiksi. Kovin massiivista ja leveää aluetta en tuohon ryhdy väsäämään, mutta jotain pitää olla. Köynnöstuilla siihen saisi seinän tuntuakin, vaikka varsinaisia aitoja emme pikkuterassille pystytä.









Sunnuntain iloksi ja vähän siksikin, että on tullut lapsille luvattua, leivoin pikaisen marjapiirakan päiväkahvipöytään, joka katettiin tietysti terassille, vaikka vähän viileää olikin.



Tässä tulee ohje tuohon superhelppoon ja mehevään piirakkaan. Kerma-maitoseoksen olen korvannut ihan kevytmaidolla, ja voin jatkeeksi on tullut joskus käytettyä rypsiöljyä, kun voita ei ole ollut riittävästi.


Helppo peruspiirakka uunipellille

8 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4,5 dl sokeria
4,5 dl kerma-maitoseosta
2 munaa
200 g voita

vadelmia tai muita marjoja

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet, lisää niihin kerma-maito, munat ja sula voi. Sekoita kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille. Ripottele lopuksi marjat piirakan päälle.
Paista 175 asteessa noin 30min.







Mutta onpa se kuulkaas näiden kahvihetkien lisäksi niin ihana istahtaa metallikeinuun kylpytakissa iltapimeässä viilentelemään saunan jälkeen! Kyllä tätä terassia on jo vuosia kaivattukin, ja osaa sitä nyt arvostaakin sen mukaisesti.  

6 kommenttia:

  1. Hieno puuterassi ja lämpöisen näköinen. Kivasti oot laittanut tavaroita ym esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on koko terassissa kaikkein hauskinta, laitella juttuja esille. :D No, ehkä vielä hauskempaa on viettää aika terassilla. Yhtä kaikki erittäin tervetullut lisä taloon tämä oli!

      Poista
  2. Mites olis jättipoimunlehti tuohon vierelle? Vai viihtyykö se kovin varjossa? Nättiä se ainakin olis läpi kesän. Tuohon kyllä sopis valokate päälle hyvin 👍 Minäkin sain vihdoin terassin meille, mutta vielä se terassin sisustuskärpänen ei ole päässyt puraisemaan kunnolla kun koko terassi on tyhjänä 😁 Olis tuola monenlaista aarretta(jonkun mielestä romua🙊) mitä sinne voisi tuoda koristeeksi. Täytyypä ottaakin ensi viikon tehtäväksi somistaa se oikein sieväksi 😊

    VastaaPoista
  3. Hei joo! Viihtyy varjossakin, ja jopa savimaalla. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  4. Terassi on talon jatke, ilman sitä en voisi kuvitella olevani. Ihana metallikeinu ja muutenkin nätti piha ja talo teillä. Ja terassin "sisustaminen" on niin kivaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Hyvin näköjään onnistui asua melkein 7 vuotta uutta taloa ilman terassia, mutta onhan se nyt sitäkin ihanampi lisä asumiseen! :) 💕

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.