tiistai 25. heinäkuuta 2017

Siipiveikkojen styroxsyndrooma

Kanojen kesä on vierähtänyt tavanomaista nopeammin, mutta on siihen syynsäkin. Nimittäin se hyisen kylmä kevät, minkä takia kanojen hakeminen viivästyi takavuosiin verrattuna useilla viikoilla.



Toivotaan lämmintä syksyä, jotta saamme nauttia tämän sakin läsnäolosta mahdollisimman pitkälle syksyyn. 


Pari päivää sitten minulta toivottiin kana-aiheista postausta, ja siksipä otinkin kameran mukaan ulos.


Levittelin illalla katetta pensaiden juurille kottikärrytolkulla, ja siinä hommassa tämä sakki on vähän hankalaa seuraa. Tulevat perässä ja roiskivat katteet kaikkiin ilmansuuntiin, kun haluavat varmistaa, jäikö sinne alle joku herkkupala. Niinpä suljin herrasväen herroineen häkkiin illaksi.


Sentään ne saivat tutkittavakseen pahoin heinittyneen patjarikkokasvuston, jota ryhtyivätkin hetken ihmettelyn jälkeen innoissaan kaivamaan. 


On ne vaan hymyttömiä tyyppejä! Alakuvan musta kana, Ulla tai Hilja (en erota niitä, pitäisi kysyä lapsilta) näyttää suorastaan vihaiselta.


Alkukesästä kanat olivat aika varovaisia poistumaan häkin luota sen kauemmaksi. Vieressä oleva komea rivi kuunliljoja sai kyllä kyytiä, kun koko viisikko tepasteli aina ensitöikseen karsimaan sen lehtiä. Karsinnasta huolimatta se näyttää nyt aloittelevan kukintaansa, joten se tuskin pisti pahakseen verottajan vierailua.


Kesän kuluessa kanat ovat alkaneet olla koko ajan rohkeampia, ja ovatpa ne pari kertaa kulkeneet jo etupihallakin. Luonne-erot edellisiin kanoihin huomaa helposti. Edelliset, hyline-tehokanat olivat uteliaita ahmatteja, kun taas nämä ovat ujompia, ja syövät maltillisemmin.


Tosin syövätkin sitten mitä sattuu - uusin villitys on styrox, jota takuuvarmasti jokaisen ulkoilun aikana löytävät, kun pihan toisella puolella rakennetaan autotallia, ja sen pohjaan on upotettu kymmenittäin styrox-levyjä. Olen koittanut kerätä kaikki palaset pois nurmikolta ja hävittää niitä parhaan kykyni mukaan, mutta kanoilla on tarkempi näkö. Kukkokin, mokoma, oikein kujertaa kanat paikalle, kun sattuu löytämään noita viheliäsiä valkoisia palleroita.


Muuten kukko on oikein mallitapaus. Kertaakaan en ole saanut sitä kintuilleni, eikä se ole käyttäytynyt uhkaavasti muitakaan kohtaan. Muutamia kertoja olen miettinyt, joko se alkaa uhittelemaan, kun olen komentanut niitä pois esimerkiksi niiden styroxpallojen kimpusta, ja kanojen karatessa se vain seisoo hievahtamatta paikallaan ja tuijottaa minua. Joka kerta se on kuitenkin lopulta antanut periksi ja poistunut paikalta. Ehkä sitä kuitenkin sapettaa se, että joku muu muka määrää.



Kissa, perheen ainoa ympärivuotinen lemmikki, on antanut kanojen olla jokseenkin rauhassa. Alkukesästä se härkki muutaman kerran juoksemalla kanoja kohti ja pölläyttäen parven hajalleen, mutta rouvien koskemattomuutta se on kuitenkin koko ajan kunnioittanut, ja nahkamunilta on vältytty. Kohta helpottaa taas kissankin elämässä, kun kanoille on saatu oikein hyvältä kuulostava talvihoitopaikka, ja ilmojen kylmetessä siivekkäät viedään kuntarajan yli toisaalle talvehtimaan.

2 kommenttia:

  1. On sulla komeitä kanoja ja erityisesti kukko.
    Kanathan ovat innokkaita kuoppioita.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin ollaan nyt saatu seurata kanojen ja kukkojen touhuja, kun pelastettiin pölkyltä kolme serama-kukkoa ja niille saatiin kaveriksi mille fleut-emännät.Ensin piti tulla ihan maatiaisversioita,mutta ei raaskittu jättää kukkoja kuolemaan.Ukko K jo innostui niin että kuulema otetaan lisää kanoja entisten neljän lisäksi.Lapsista on huvittavaa kun kukot on niin rinta rottingilla vaikka kokoa on alle maitopurkin:D.Hauskoja seurattavia kertakaikkiaan:)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.