maanantai 12. kesäkuuta 2017

Tuomien kukinnan aikaan

Pihassani ei kasva kuin pari jo ennen meitä tontilla kasvanutta tuomea, mutta hyvänä lisäyksenä etupihaa reunustaa pitkä rivi isotuomipihlajia, joiden kukinta osuu samaan aikaan tuomen kanssa. Ihanaa isotuomipihlajaa on myös muutama ylempänä pihalla, pergolan vierellä.



Jos näiltä jotain voisi vielä kukinnan ja marjojen lisäksi toivoa, niin pitempää kukintaa. Kuten tuomelle myös. Tätä kauneutta katselisi mielellään kauemminkin.


Pergolan alle alkukesästä tehty tiililattia on ilahduttanut mieltäni jo useamman viikon, ja vihdoin on ollut myös lämpimiä ilmoja, että siitä on päästy nauttimaan. Pöydästä puuttuu vielä kukkaset, ja aurinkokennotoiminen valosarja on aikomus nostaa tänäkin kesänä pergolan sisäkattoa kiertämään.


Muutama lämmin päivä on saanut monet, monet lajit kukkimaan. Sammalleimua on sekä valkoisena että lilana.


Patjarikon väriskaalasta en ole enää perilläkään. Valkoista ja useita punertavia siellä kasvaa.



Tämä vanha kattila köynnöskehikoineen oli hauska yllätys. Se oli jäänyt talveksi pihalle oman onnensa nojaan, ja yhtäkkiä huomasin, että sieltähän kasvaa uusia alkuja. Karhunköynnös, tuo vihulainen jota kaikesta huolimatta suuresti rakastan, kasvattaa siellä uusia versoja. Siitä tulee superkaunis kattilantäyte tänäkin kesänä!


Yksi projekti tälle kesälle oli istutusalueen reunustaminen ja erottaminen nurmikosta pengerryksen yläpuolella. Tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, ja koska en ole tehnyt, saan siitä hyvästä pitää tässä koko kesän mittaiset kitkijäiset, ennen kuin tilanne on edes osimoilleen minun hallinnassani. Onneksi se alue, jota hallitsee lamoherukka, on ihan kunnossa. Isompi ongelma onkin sitten ne tyhjemmät kohdat, joissa on ollut sormustinkukkaa, ruusupuskaa, unikoita ja ties mitä muuta. Liikaa tyhjiä välejä rikkaruohoille.


Pääoven eteen saatu uusi kiviröykkiö sai viime viikolla mullat, ja kasvi kerrallaan olen muualta pihamaalta siihen asukkeja siirrellyt. Japaninakileija valtasi etualan.


Pihan ensimmäisessä "kukkapenkissä" kukkii kovasta toissa talvesta kärsinyt särkynytsydän. Sentään se elää vielä. Millähän sitä hemmottelisi, että se palautuisi alkukesien loistoon?


Samaiseen penkkiin kutsumatta kotiutunut kuokkavieras aloittelee kukintaansa. Kuokkavieras kyllä, ja keltainenkin vielä, mutta kaunis se on silti.


Jokohan nyt on ensimmäinen sellainen kesä, että humalaa on vaikka leikata asti? Ihanasti se näyttää riistäytyvän muuallekin kuin sille varattuun kaareen. Mikäs sen ihanampaa.


Siinä tulee raksalasten taideteoksillekin vielä tukalat paikat!



Ja pitkään saman kokoisena paikallaan juronut lumipalloheisi tekee vihdoin, vihdoin nuppuja. Tämän minä haluan nähdä! Asetan lepotuolin tuohon viereen ja istun siinä ihailemassa, kunhan tämän hetki koittaa.


Kokonaisuudessaan pensaalla ei ole korkeutta varmasti metriä enempää, mutta kauan sillä on mennyt tuon mitan saavuttamiseen. Ehkä se kasvatti ensiksi kunnon juuret. Harmillisesti on yksi oksa osittain katkennut, mutta elää silti ja aikoo kukkiakin. Auttaisikohan jos jollain alan teipillä korjaisi oksan asentoa?


Kun elellään tästä vielä kesä tai pari, kuvassa takimmaisena näkyvä terijoensalava ei enää mahdu kuvaan. Maaperä on kostea ja savinen, mutta sillehän se on vain hyväksi.


Kasvilavoissa on vielä aika hiljaista, mitä nyt sipulit, porkkanat ja salaatit hiukkasen pitlkistävät mullasta. Raparperi on kuitenkin jo ihan sadonkorjuuta vailla!


Lasten hellepäivien ilona on ollut trampoliinin ja uima-ammeen yhdistelmä. Leikkimökin kupeeseen asetettu viimekesäinen ammelöytö täytetään päivittäin vedellä, ja olen kovasti uhkaillut, että vielä minäkin siihen pulahdan. Nyt homma toimii kuitenkin niin, että ensiksi hypitään pää hiessä trampoliinilla, sitten kipitetään sieltä suoraan ammeeseen, ja ammeesta taas puuritilöitä pitkin trampoliinille lämmittelemään. Minun käyttöni kuulostaisi ennemminkin siltä, että lapset olisivat jo nukkumassa, amme täytettäisiin melko kuumalla vedellä ja sekaan ripoteltaisiin vaikka ruusun terälehtiä.


Olisikohan siinä sopiva tavoite tälle kesälle? Lillua kerran tuossa ammeessa itsekin?


Sitä ennen sen voisi kuitenkin suoristaa. Routa on signeerannut senkin.

10 kommenttia:

  1. Ai että minä nautin näiden pihakuvien katselusta! Melkein tuntuu että omakin piha on asteen valmiimpi kun on saanut taas hyviä ideoita sun kuvista 😀 vaikkakin meillä on edessä raskasta raatamista tuon kivikasan kanssa, että saadaan pihaa vähän siistimmäksi ja edistettyä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä raskaasta raatamisesta se raataminen alkaa. Ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... ;D Kiva että kuvat innostaa!!

      Poista
    2. Vaan ompa meillä jo nyt tuon raskaan ja antoisan raatamisen seurauksena useampi metri ihanaa kiviaitaa 😍 ja kiviä riittää edelleen, ei näy yhtään että niitä olis johonkin tuhlattu 😁 sitä vaan mietin, että voiko kiviaitaan rakastua 🙊 onneksi pihalla näkyy työnjälki pidempään kun täälä sisällä, muutenhan niitä ei vihtis kyllä tehdäkään.

      Poista
    3. Joo se on kumma juttu mistä niitä riittää, vaikka meilläkin kivijuttuja on joka puolella pihaa, isoja ja pieniä, on silti kuutioittain ajettu niitä poiskin. Vois perustaa vaikka kivikaupan. :D Ja kyllä kiviaitaan voi rakastua!!

      Poista
  2. Lopultakin tuli kesä. Meiltä talvi taisi tappaa särkyneensydämen, harmi. Kullerot on ihania, vaikka en keltaisista kukista muuten välitäkään. Täällä päin niitä ei kasva, mutta kun viime viikolla käytiin Hämeessä ja sattui olemaan ämpäri mukana tuotiin iso puska ja istutettiin puutarhan reunaan. Toivottavasti menestyy.

    Mari K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sydämillä jäi myös viime kesä väliin kokonaan, mutta nyt nousi tuolla lailla vaatimattomasti yhdellä varrella tuo särkynytsydän tuolta. Jospa se sullakin vielä yllättäen nousisivat!

      Poista
  3. Hei mistä nuo puutarhapöyän tuolit on? Ihanat. Ja kauniisti oot saanu ton pergolan laitettua, joskus näyttää että tommoset on vaan pökästy johonki mutta tuo näyttää siltä että siinä sen kuuluuki olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mimmi, tuolit on Ikeasta jokunen vuosi sitten ostettu! Minusta ne sopii ihanasti jykevään pöytään, kun ovat niin siroja. Toistensa vastakohtia.

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.