Syystunnelma

 

Kylmää, tuulista. Hämärääkin jo. Ei minusta enää ole ulkona olijaksi, vaikka välillä yritän. Puutarhainnostus ei laannu syksyisinkään, mutta kylmä latistaa ilon ulkona olemisesta, ja märät puutarhahanskat ne vasta ikävät ovatkin.

Oma kauneutensa on tässäkin vuodenajassa. Tosin piha istutuksineen kaipaisi kipeästi siistivää kättä ja vähän saksiakin, mutta ei nyt. Näin viileänä päivänä tuntuu paremmalta jäädä sisälle, laittaa tulet kaakeliuuniin, hauduttaa lihapataa tuntikausia uunissa ja ommella jotain lämmintä vaatetta lapsille. Sellaiset toimet tuntuvat jotenkin niin lohdullisilta tällaisena vuodenaikana.

Kanat vietiin viime viikolla talvikotiinsa, ja kovin tyytyväisen näköisinä ne jäivät navetan seinien suojiin orrelle nököttämään, sulassa sovussa samana iltana ulkohäkistä sisälle palanneiden isäntäväen kanojen kanssa. Meidän kanalamme on nyt kovin hiljainen, ja menee taas useampi viikko ennen kuin totun siihen, että siellä ei asukaan enää ketään.

Elokuussa kylvämäni lisäherneet tuottavat nyt pikkuruisia makeita palkoja, ja lapset poimivat sieltä satoa suoraan suuhun.

Kuukausimansikka on intoutunut kasvamaan kukkapenkin reunuskasvina varsin somaksi matoksi, ja mansikkaakin saadaan vielä maistella. Isoja ja makeita ovat!

Rauniokilkka suorastaan vyöryy kivien väleistä kohti nurmikkoa. Mieletön.

Ja kosmokset. Tulee mieleen otsikon mukainen Eino Leinon runo. 

"Mitä vuottelet kukkani vielä?
On aika jo painua pään."

Lasten syyslomaviikko on minullakin lomaa, kun säästin yhden viikon kesälomaa siihen. Toivotaan, että silloin olisi ainakin yksi aurinkoinen, vähän lämpöisempi päivä, jona saisin pihan syyskuntoon ja itsekin voisin taas nauttia hiukan tällaista blogikuvauskeikkaa pitempään ulkoilmasta.