Noin kolmekymmentä kuvaa kesästä

Vaikka ulkona on juuri nyt jopa 15 astetta lämmintä, niin että oikein hykerryttää, on silti vaikea uskoa, että sellainen vihreys ja loisto on taas lähellä. 

Kun katsoo ruskeita kukkapenkkejä ja lehdettömiä pensaan rankoja, tuntuu, ettei ne millään voi muuttua tuollaisiksi. Kuolleet varmaan kaikki.

Jotta uskoisin itsekin, mitä on tulossa, ja muidenkin silmän iloksi, laittelen muutamia kuvia viime kesältä. Näistä tulee aina vain niin hyvä mieli, ja tuntuu, että vuosien hikinen risukkoisesta hakkuuaukeasta liikkeelle lähtenyt raivaustyö ja miljoonien kivien takia kyykkiminen on kannattanut. 

Alkavana kesänä yritän panostaa ruusuihin, ja hankkia muutaman ruusun lisää. Pohjoisen ruusut -kirjassa kerrottiin, että Ilo-puistoruusun voi kasvattaa köynnösruusuksikin, ja arvatkaa, joudunko kokeilemaan! Yksi 'Ilo' meillä jo kasvaakin, toinen on hankittava. 

Sinänsä tämä ruusurakkaus on hullun hommaa, sillä meidän pihan savinen, routiva maaperä on kaikkea muuta kuin ruusuille soveltuva, enkä uskalla tähän edes haaveilla muista kuin vaatimattomampaan maahan tyytyvistä lajeista. Mutta minkäs teet. Ne vaan on niin ihania!

Talon eteläseinustalle haluaisin löytää lisää paahdetta kestäviä lajeja, niin että se olisi ihan täynnä - vielähän se ei ole.

 

Viime kesän tapaan osa kukkaloistosta tulee siemenkylvöistä, ja ainakin yläkuvan vaaleanpunaista ruiskukkaa olen hankkinut jo lisää. Samoin paperikukkaa, joka oli tosi kaunis, ja pellavaakin ostin tuohon kylvettäväksi - ja lisää siperianunikoita, vaikka minulla onkin totuttelemista kukkien oranssiin ja keltaiseen väriin.

Se kaikki kovasti kaivattu vihreys pölähtää niin kerralla sitten, kun kasvu pääsee kunnolla vauhtiin, että siinä vaiheessa iskee vauhtisokeus. Sitä vain katselee kokonaisuutena ja nauttii, eikä huomaa enää jokaista uutta kasvua ja kukintaa. Vasta syksyn pimeydessä kuvia katselemalla tajuaa, mitä sai - ja minkä jo menetti taas.

Tosin jos kokisin yhtään voimakkaammin jokaisen uuden kukan läpi kesän, joutuisin varmaan pyörtymään monen monta kertaa kesässä. Ehkä ihan hyvä, että tähän värien ilotulitukseen tottuu.

Unikot, erityisesti pioniunikot sekä pari vuotta sitten saamani sormustinkukat ovat myös ruusujen ohella minulle erityisen rakkaita.

Piha on kaikkea muuta kuin valmis ja viimeistelty, mutta on se sellainen henkireikä, ettei kesäisin parempaa olekaan. En malttaisi koko kesänä lähteä kotoa mihinkään, ja juuri siihen vuodenaikaan pitäisi sitten luuhata pitkin maata ja reissata koko loma.

Vaikka monet puuvartiset ovat kasvussaan vielä alkutekijöissään, voin kuvitella, miltä piha tulee joskus vuosien päästä näyttämään. Siihen tulee lisää rehevyyttä ja varjopaikkoja, ja siten myös lisää uudenlaisia kasvupaikkoja. Silloin tämäkin uusiokäytössä oleva pieni kottikärryille tehty betonisilta saa sammalpinnan, kun isotuomipihlajat jättävät sen varjoonsa.

Vaikka blogissa on välillä pitempäänkin hiljaista, Instagramissa on vilkkaampaa. Se ei syrjäytä blogia, mutta toimii helppona väylänä kuvata pikapikaa juttuja, joiden bloggaamiseen ei silloin olisi aikaa. Tervetuloa sinnekin!

Ps. Kertokaapa joku jos tekstit ja kuvat eivät ole kuten pitäisi - tavoitteena minulla on aina, että kuvat on keskellä, tekstit tasattuna molemmista sivuistaan tai lyhyt teksti keskellä. Käytän yleensä Firefoxia selaimena, ja sillä teksti näkyy oikein, mutta äsken kun kokeilin Exploreria, oli tekstissä kaikenlaista pientä sanomista.