lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pussihelmainen peplum

Moni uusista kuviotrikoista ei sykäytä minua, sillä mustarajaiset, vahvat kuvioinnit eivät jotenkin ollenkaan ole tämän mummon juttu. Olenkin hankkinut melkein nolla kangasta tämän vuoden puolella, mutta tämä hempukka Kuura oli positiivinen poikkeus nykykuoseissa. Kauheasti olisi tehnyt mieli tilata turkoosinakin, mutta pihiys iski. On nuo kankaat kauhean hintaisia nykyään.


Tein Ottobren tutulla peplum-tunikakaavalla, mutta pidensin helmaa kuutisen senttiä, jotta lopputulos olisi mekompi. Kokona piirsin eskarineidille edelleen 116-senttisen, vaikka tuntuikin, että pienihän sen on oltava. Mutta ei ollut, ei, ja eilinen neuvolakäynti osoittikin, että pituutta eskarilaisella onkin vasta 115 senttiä. Pikkuinen kirppu se on edelleen, vaikka muka kasvupyrähdyksenkin tuossa jo otti.


Onhan tuo mekko kuin karkki ikään. Tyttökään ei ole muutamaan päivään taas muuta päälleen pukenut kuin tämän mekon. Sukkahousut tai legginsit vaihtuu ja mekko pysyy.


Helmassa on joustopitsiä, joka on kai tarkoitettu alusvaatteisiin. Ostin joskus edullisen nipun Eurokankaasta, kun niitä on laitettu siihen kassojen viereen tyrkylle. Palakankaiden punnitsemista odotellessaan erehtyy aina katselemaan niitä pitsejä, ja näin siinä sitten käy.


Pienellä venytyksellä kiinni tikattuna helmasta tuli pussittava, ja nyt on testattu sekin, miten peplumhelma käyttäytyy kasan vedettynä. Ei hassumpi, mutta ehkä parempi kuitenkin suorana. Tai no, en minä tiedä.


Pään- ja kädentiet on kantattu tavalliseen tapaan resorikaitaleella. Niin saumuri kuin peittarikin alkoivat oikutella tämän mekkoprojektin aikana, ja totesinkin, että ne taitavat olla vailla perusteellista putsausta ja öljyämistä. Koko talven ovat samoilla pölyillä suristelleet pöydällään, joten nyt alkaisi olla aika kaivaa kompura esiin. Pelkkä pensselillä sutiminen ei tahdo saada koneesta kunnolla pölyjä pois.


Mutta mekko on mieleinen. Ja kuulemma se on kesälläkin ihana, vaikka kankaan nimi on Kuura. Kesällä kuurankukat voivat olla jotain muita kukkia.
 

5 kommenttia:

  1. Ompa kauniin värinen. Minäkään en ole kovin montaa kangasta tänä vuonna kotiuttanut kangaskaupoista, siitä syystä että näkyy olevan edellisiäkin kaapissa kiitettävästi ;) kukahan kumma niitä sinne kerännyt :D

    VastaaPoista
  2. Ihana! Tämä kangas on kyllä todella kaunis. Minusta helma on tosi kivan näköinen tuollain pussitettuna :)

    VastaaPoista
  3. Nättiä kangasta! Kyllä pussitettu helma sopii tällaiseen pitempään malliin.

    VastaaPoista
  4. Ehkä pussitus tekee vähän sirommaksi mallin, ei paha. Tykkään kyllä siitä levenevästä helmastakin, mutta tuntuu, että mitä isommaksi tyttö kasvaa, sitä istuvampaa saisi olla. En tiedä onko tää joku muotioikku, joka on pesiytynyt mieleen... Mutta koskee siis alakoululaisikää.

    VastaaPoista
  5. On kyllä kauniin herkkä kangas ja niin siro kokonaisuus ♡ Kyllä on jäänyt minulta kankaiden tilaaminen niin vähiin. Onneksi kivoja kankaita löytyy paikallisista putiikeista :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.