maanantai 15. helmikuuta 2016

Tämän viikon tuumauksia

Viisipäiväinen työviikko nitistää luovuuden ja vie voimat.  Ainakin tähän aikaan vuodesta, kun kaikki muukin elämiseen liittyvä on aikaa vievää ja hermoja kuluttavaa. Lasten jatkuva kuravaate-toppavaateruletti, puolen metrin kinos nuoskalunta auton päällä, märät jalat kun kerran erehdyt käyttämään muita kenkiä kuin Crockseja, ja niin edelleen. Taidatte tietää.

 

Viime kesän aurinkoenergia on käytetty loppuun, eikä uutta vielä ole juuri pilkahdellut. Normaalisti tekemäni nelipäiväinen työviikko on elämäntilanteeseeni aivan täydellinen, kun pikkulapsiarki kaksine hoitopaikkoineen ja kouluineen, taksikyytisuunnitteluineen ja iltapäiväkerhoineen haukkaa työn ohessa arjesta aika monta tuntia (niin, vaikka silloinhan lapset on muiden hoidossa, mikä kiire siinä muka on). Työtoverien talvilomien toteuttaminen vaatii minulta kuitenkin viittä päivää, ja ero neljään on hurja.


Väsyttää, päätä särkee, ei ehdi tekemään mitään, ei tee edes mieli ommella. Ja se on jotain se! 


Päässä vilisee suunnitelmia vaikka kuinka, mutta lopulta ei saa tehdyksi juuri mitään, kun vain haahuilee aamupäivän pitkin taloa ja odottaa iltavuoroon lähtöä. Ehkä viisipäiväisyys on vain osasyy, ja suurempi syy on tämä talven taittuminen kevättalveksi, joka aina pistää väsyttämään todenteolla.


Ja mikä kaikkein absurdeinta, kaiken tämän arkiväsyn keskellä minulle on iskenyt raksakuume taas, ja vahvana. Se jos joku on ihan rehellinen kevään merkki. Vaikka kuinka olen katsellut kuvia rakennusajoilta ja muistellut, mitä oli sitoutua kahdeksi vuodeksi yksinhuoltajuuteen, rakennuspölyyn ja viisinumeroisiin laskuihin laskulaatikossa, niin siltikin. Kyllä ihminen on tyhmä kun ei opi.


Haaveilen pikkuisen suuremmasta talosta (no, onko lähes kaksinkertaiset neliöt pikkuisen suurempi, sen päättäköön jokainen itse), vanhasta pihapiiristä sen uuden talon ympärillä, inhimillisestä työmatkasta ja lasten järkevän pituisesta koulumatkasta, suuresta tontista ja vain kaukana pilkottavista naapureista (ei olisi pakko pilkottaa ollenkaan). Ja ennen kaikkea haaveilen yhä enenevissä määrin vanhoista kuorista uuden talon kehyksinä.


Vuosia jo päätään nostaneen rakennuskuumeen lisänostattajana on toiminut lähikuukausina tämä kehikko, joka on tullut jo useamman kerran uniinkin. Eilen illalla huomasin kehikon hinnan laskeneen, ja niinpä sitä taas työstettiin alitajunnassa viime yö ja nosteltiin hirttä hirren päälle.


Koko ajanhan meillä on ollut aikomus joko rakentaa tai ostaa isompi talo, kunhan on aikaa ja energiaa, tai kunhan löytyy sopiva ostettava ehdokas. Muutamaa taloa on parin vuoden aikana käyty katsomassa, mutta sopivia ehdokkaita on todella vähän tarjolla. Kun asuu hyvässä, pitää olla vielä parempaa, jotta edes lähtee katsomaan.


Jos kaikki haihattelumme toteutuisivat, asuisimme tässä talossa vielä ensi syksyyn asti. Tekisimme kesän aikana pihaan autotallin ja viimeistelisimme loput keskeneräiset jutut puutarhassa. Sitten äkkäisimme heinäkuussa myynnissä olevan autiotilan navetoineen, hyvällä paikalla saman koulupiirin alueella, ja saisimme rakennusluvat samaan pihapiiriin uudelle talolle. Haalaisimme tuon myytävän kehikon sinne ja rakentaisimme vanhaan pihaan vanhasta kehikosta uuden talon. Talon, jossa olisi höyrynsulkumuovin sijaan ilmansulkupaperi.


Niinpä niin. Ihan liikaa hyviä sattumia - ja rakennuspaikka, jota ei kai ole olemassakaan. Kaikkea tuskin tulemme saamaan. Mutta haaveita saa olla ja pitääkin olla, vaikka tiedostaakin vuorotyön tuomat haasteet, tietää mitä rakentajan arki on, ja vaikka järkikin sanoo, että antaisit jo olla.


Kaksi melkoisen ahdasta lastenhuonetta, neljä lasta ja lähenevät teinivuodet ovat kuitenkin aika räjähdysherkkä yhtälö, ja ehdottomasti haluaisin vähän enemmän tilaa niille räjähdyksille. Ja itsellenikin. Vaikka rakennusaika syö voimia, voi se olla myös melkoinen yhteinen rutistus ja voimien yhdistämisen paikka, parhaimmillaan varsinainen parisuhdeprojekti. Ja kun lapset ovat jo noinkin "isoja", ei se olisi enää ihan yhtä rankka kotona olevalle osapuolellekaan kuin tätä taloa tehdessä. Enemmän voisi olla mukana myös ihan paikan päällä, kun nuorimmainen ei enää ole puolimetrinen käärö turvakaukalossa.


Mutta haaveita saa olla, ja mikäpä niistä koskaan tietää, kuinka niiden kanssa käy. Mutta sen tietää kyllä, että minä käyn nyt kohti työiltaa, saaden samalla vähän vaihtelua näille hulluille ajatuksille.


Postauksen kuvat on viime juhannuksen mökkimaisemista. Sää oli kylmä ja märkä, suorastaan masentava. Mutta suo on kauneimmillaan juuri sellaisena.


Iloista ja energisempää alkanutta viikkoa!

19 kommenttia:

  1. Kiitos Tiina hyvästä tekstistä. Viime viikon olo on ollut juuri kuvailemasi - nukkua pitää ja paljon ja edes ommella ei jaksa. Muita ihania- Tiinan Talvivillasukat ovat tuoneet piristystä tähän ankeuteen (jäin tosi pahasti koukkuun). Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! :) Noihin muitaihaniin villasukkiin olenkin törmännyt nyt joka puolella, varsinainen ilmiö ovat jo. :D

      Poista
  2. Ihania kuvia, kesää tulee ikävä kun näitä katselee! Ja tuo suomaisema on kyllä kaunis ja sen tuoksu on huumaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kesäikävä alkaa olla jo aika vahvaa.. sieltä se tulee taas!

      Poista
  3. Ihminen vailla unelmia ja haaveita on kuin tyhjä kuori, on joku viisas sanonut. Kohti uutta avoimin mielin, haaveet ovat siitä huippuja, että ne saattavat ykskaks käydä toteen, kun niitä uskaltaa tavoitella... Kaikkea hyvää ja aurinkoa arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa sinne! <3 Unelmoidaan jatkossakin. :)

      Poista
  4. Kylläpä tuli kotoinen ja kesäinen olo nuista suolampi-kuvista.Minun sielunmaisemani:)
    Kyllä se täydellinen rakennuspaikka löytyy,nimittäin silloin kun luopuu jo toivosta.Niin kävi meille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielunmaisema täälläkin, ja kotiseutumaisema. Lapsuuden kotikunnastani yli 60% on suota. ;)

      Poista
  5. Olen joskus kuullut jotenkin näin, että "unelmilla, jotka lausutaan ääneen, on vaarana toteutua."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kans olen kuullut, jos sen takia tämän postauksen kirjoitinkin.. :D

      Poista
  6. Tsemppiä sinulle arkeen! Unelmilla on tosiaan vaarana toteutua, kuten An Ka tuossa jo sanoikin ;). Minäkin alan haaveilla uudesta talosta. Lähinnä sen takia, kun kaupunki pämäytti ostaa tien toiselta puolelta metsän (vielä ei ole kaavoitettu...). Minä en tänne korpeen muuttanut sen takia, että saisin asua liian lähellä toisia taloja. No, ei ne tähän meille näkyisi kuitenkaan, mutta ei ihan samanlainen rauha enää olisi. Tielläkin saattaisi tulla autoja vastaan ja lenkkeilijöitä, just silloin kun haluaisi vaan yksin kulkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jaan tunteen kanssasi - vähän hirvittää kun tänne meidän kylälle kunta aikoo kaavoittaa paljon rakennuspaikkoja, toisaalta se tarkoittaa kyläkoulun säilymistä, mutta toisaalta mennyttä lenkkeilyrauhaa. Ei saa jurottaa yksinänsä. :D

      Poista
  7. Yhdyn tuohon raksakuumeeseen kanssasi. Vaikkakin jos tämä talo olisi rauhallisella paikalla eikä asuntoalueella niin en varmana rupeaisi uuteen raksahommaan, sen verran on muistissa se raksa-aika :P mutta liekkö se meidän onni että halutaa oikeasti omaan rauhaan niin saan suunnitella uuden talon sisustusta ja saadaan niitä tarvittavia lisäneliöitäkin sitten :D Eiköhän me selvitä taaskin tuosta projektista, nyt vähän viisaampana entä ensimmäisellä kerralla :) Ja pitäähän ihmisellä olla unelmia, eli jatka vain haaveiluja! Minäkin luovuin jo toivosta löytää se unelmien tontti, mutta silloimpa se pompsahti netin kautta nenän eteen ja onni oli että sen omaksemme saimme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt aikanaan valita joku reilusti muuttotappioinen kunta johon kotiutui, olisi löytynyt helpommin niitä rakennuspaikkoja. Omat huonot puolensa kun asuu väkirikkaassa kunnassa isomman kaupungin kupeessa. Turhan hyvä paikka. :)

      Poista
  8. Elämään kuuluu ne haaveetkin :)

    VastaaPoista
  9. Kylläpä kuulosti omilta mietteiltä! Täälläkin etsinnässä samalta koulunkäyntialueelta mutta omasta rauhasta tontti (jota ei varmaan ole olemassa) ja hirsikehikoitakin on tullut syynättyä... Ehkäpä haaveet toteutuvat, siellä sekä täällä! :)

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia!

    Mari K.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.