keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Mutta kun ei ehi.

Tiesihän sen, että kiirettä pitää kun töissä käy ja kaiken saman kuin ennenkin yrittää siinä sivutoimenaan ehtiä. Mutta kyllä se totuus silti lävähtää naamalle kuin märkä rätti. Mihin ne joutohetket meni? Voisitteko pliis tulla takaisin, teitä kaipailtais.




Jos ehtiikin ommella, jää ompelut auttamatta kuvaamatta, ja koska en anna uusia tamineita käyttöön ennen kuvausta, uhkaavat ne jäädä jo käyttämättäkin. Lopputuloksena on pikaiset kuvanräpsyt jonain ohikiitävänä hetkenä, ja niin lapset saavat vaatteensa edes kaapista käyttöön. Niinkuin nämä feikkifarkkulegginsit, toiset resorein, toiset ei. Molemmille plikoille omansa.




Tämän topin pitsit vilahtivat Instassa jo hyvän aikaa sitten, mutta oikean kuvan ottaminen on vain jäänyt. No nyt on sekin hoidettu!




Toppi, kooltaan 140-senttinen, on muuten ihan mallia perus, mutta olkasaumat on siirretty etukappaleen puolelle ja sauman päälle on tikattu pitsipätkät. Joskus Se Jokin on pienestä kiinni.




Kummitytön synttäripakettiin tein puolestaan vähän riskillä tällaisen lievästi pussihelmaisen mekon, mutta kuva on kyllä niin epäedustava kuin voi kuvitella. Liian pienen mallinuken päällä mekko roikkuu kuin säkki. Sitä, kelpaako mekko lopulta edes saajalleen, en tiedä, kun ei olla vielä päästy synttäreillä käymään.



Sitten yritin tuossa maanantaina ommella vähän itsellenikin, kun huomasin, että melkein kaikissa vaatteissani on nykyään vajaamittaiset hihat, ja kylmähän niissä nyt tulee.Kangas on unelmanpehmeää collegenvahvuista neulosta Eurokankaan palalootasta, ja jos väri ei olekaan ihan justiin se mitä etsin, niin onpahan vain tuo lopputulos mukava päällä.


Kaava on oma piperrys, sama kuin toissapostauksen harmaassa tasku-neulosmekossa. Etukappale vain on piirretty tähän versioon ilman taskuja. MUTTA. Kun päätin kuvata mekon, enpä löytänyt kaukolaukaisijan toista puolikasta mistään. Syyttävä sormeni osoittaa kohti jälkikasvua, varsinkin sitä pienintä, joka on tolkuttoman kiinnostunut kaikesta teknisestä. Mutta voi sitä hermojen kiristystä. Kuvaa ei saa tarkennetuksi ilman kaukolaukaisinta, ajastimella otettu kuva on kaikkea muuta kuin hyvällä hetkellä napsaistu ja niin edelleen. Ei vaan lähe!



Tässäpä teille kuitenkin muutama kuvallinen todistus siitä, että yritystä on. Yläkuva on muuten otettu tuon kuvaamani tunikan hihansuusta, johon tein tuollaiset resureunakoristukset. Saavat hapsuuntua pesussa haluamaansa muotoon.

Ja sitten onkin taas korkea aika kokkailla illan ruoka uuniin paistumaan, kasata kamat laukkuun ja suunnata kohti töitä. Hyvällä tuurilla palatessani täällä on suht hiljaista jo, jos lapset nukkuvat... huonolla tuurilla kuulen jo ovelle huudon kertaa neljä - "Äiti tuli!" Arvaatte varmaan, ettei se jää siihen.

Mutta viikonloppuna katkaisen hiukan tätä elämänruuhkaa karkaamalla ystävän kanssa laatuajan viettoon. Kolmatta kertaa teemme syksyn piristykseksi viikonlopun mittaisen hupiretken, jonka aikana kierrämme kaikki mahdolliset sisustusliikkeet sun muut ihanat putiikit, kirppareita unohtamatta. Majoitumme hotellissa, syömme valmiita ruokia ja poikkeamme kahvilla kun siltä tuntuu. Ilman mitään kiirettä. Turha sanoakaan, että sitä odotan!

6 kommenttia:

  1. Samoja ajanpuuteajatuksia täälläkin. Ompelusidealista on niin pitkä, että sitten kun se lyhyt vapaa hetki tulee, niin on ihan hädissään eikä tiedä mitä tekisi ;) Olen jo suunnitellut listaavani ideat paperille, kun päässä eivät näytä järjestyksessä pysyvän.

    Aivan ihanalta kuulostaa tuo irtiottosi!

    VastaaPoista
  2. Kivan mallinen itse kaavoitettu tunika! A niinkuin aikapula. Tuttu vieras täälläkin. Sen huomaa siitä kun jääkaapista kurkistelee pelkkä valo ja koko talo on kuin ravistelun jäljiltä. Loppuviikko onneksi aikaa tehdä asialle jotain :)

    VastaaPoista
  3. Olet päässyt jengiin, tätähän tämä on. Onneksi kuitenkin niitä ompeluja ennättää tehdä, niiden voimalla jaksaa taas kummasti taas arkea kun on saanut vähän huristaa koneella. Ihania juttuja, inspiroivia ❤

    VastaaPoista
  4. Niin tuttua! Miks kummassa se aika juoksee niin lujaa? ei se ennen menny...
    Kaunis tunika ja kivat nuo raakareunat! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun muistutit Instasta, liityin nyt sun seuraajaksi! Mulla ei ole huom. blogin nimellä vaan omalla.

    Kommentoit muuten mulle takin muokkausta, ja kännykällä kommenttia hyväksyessäni se tuhoutui :´( Jos pystyisit vinkkaamaan uudelleen niin oispa kiva!

    VastaaPoista
  6. Ah, liiankin tutun kuuloista (paitsi meillä on vähemmän tuota jälkikasvua). Hienoja ompeluksia joka tapauksessa, kyllä niitä luppoaikoja tulee jossain vaiheessa (viimeistään eläkkeellä, paitsi sitten pitää tietenkin juosta kaikissa eläkeläiskerhoissa - ja tapahtumissa).

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.