sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Luopumista ilmassa



Syksy on ollut tähän saakka ihanan lempeä ja lämmin, mutta luonto näyttää silti hyvin ymmärtävän, mistä tässä on kyse. Luopuminen kesästä on jo pitkällä.




Syysvuokko on kukkimisensa kukkinut, ja loput kukinnot riippuvat varsin alakuloisen näköisinä kannattimissaan. Huiskunauhusten ärhäkkä keltainen on muuttunut vaaleaksi pörröksi. Kuin olisivat vaihtaneet villapipot päähänsä.




Kuunliljojen lehdet ovat kuin lasia. Läpikuultavia ja hauraita.


Valkokukkainen päivänlilja, tänä syksynä istutettu, yritti ehtiä vielä esittelemään ensimmäiset kukkansa, mutta väsyi kesken. Minun ei auta kuin malttaa odottaa ensi kesään nähdäkseni, mistä jäin paitsi.




Tomaatti oli niin pahasti myöhässä alun alkaenkin palelluttuaan kesäkuussa, että se teki raakileita vasta syksyllä. Ne pallerot, joita eivät kanat syöneet, saivat paleltua rauhassa oksiinsa.




Kanalassakin muuten on alkanut maan tasalla vihertämään. Tyveen asti paljaaksi nyhdetty viiruhelpi siellä on nostanut päätään ja kuulostelee, uskaltaisiko tässä kanalassa jo kasvaa rauhassa.




Tämä parin euron poistomyyntilöytö, pinkkikukkainen köynnösruusu kasvatti meille muutettuaan kymmenisen senttiä lisävartta ja yeittipä vielä kukkiakin, mutta nupun avautuminen taitaa jäädä haveeksi.




Mielenkiinnolla odotan, selviääkö tämä 'Pink Climbing' talvesta. Istutin sen eteläseinustan lämpöiseen, hiekkapitoiseen multaan, ja jos se siitä herää vielä keväällä, etsin sille mahdollisimman hyvän kasvupaikan. Tosin epäilen, ettei sinne asti koskaan päästä, sillä en tiedä montaakaan näillä leveysasteilla menestyvää köynnösruusua.


Mutta rauniokilkka menestyy. Tämä on niin mahtava tapaus! Ostin keväällä pienen pussin siemeniä hyötykasviyhdistykseltä, ja nyt minulla on jo laajoja vihreitä mattoja. Nyt justiin välähti mieleen, että miltähän näyttäisi, jos nappaisin palasen tästä sisätiloihin ja antaisin kasvaa amppelissa?




Joskus opiskelijavuosina siirsin järvestä jonkun kotimaisen järvikasin pestynä akvaarioon kasvamaan, ja se rehotti siellä satakertaa upeampana kuin yksikään "oikea" kollegansa, mutta talven mittaan se tietysti luovutti ja se piti nostaa pois vettä pilaamasta. Kilkkahan voisi tehdä saman - ilahduttaa aikansa ruukussa ja uuvahtaa sitten, kun talvea ei tulekaan.



Ovensuussakin alkaa ruukun asetelma väsymään, mutta vielä ehdin hetken sitä ihailla. Neilikka on täynnä nuppuja vielä, mutta taitaa jäädä ne kukat lopulta näkemättä, jos nyt kylmenee. Ja jos kylmenee, osaan joka tapauksessa antaa arvoa sille, että lämmintä ja kuivaa syksyä on riittänyt näinkin pitkälle. Ihan pian alkaa joulun aika, sen jälkeen esikasvatuksen ilot, ja sitten ollaankin taas keväässä.

2 kommenttia:

  1. Näinhän se on, syksy on todellakin tullut. Kohta on uudet juhla-ajat, ja talvipäivän seisaus. Sitten voikin jo odotella valon lisääntymistä ja alkaa istuttaa siemeniä purkkeihin. Vuoden kierto on hienoa. Ensi keväänä laitan kyllä kurkut ja kaalit ajoissa itämään. Kurkkuja kun en tänä kesänä ehtinyt saamaan, ne kaksikin paleltuivat. Kaalia sain yhden lihakaalilaatikon verran ja se on jo syöty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hieno tar kommentistasi! :) Minä odotan kanssa kuumeisesti jo ensi kesää, kun mulla on vihdoin nuo kasvulaatikot takapihalla! <3

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.