keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Karvaliivi


Kaikenlaiset karvat, taljat ja turkikset ovat nyt Se Juttu niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Minunkin piti päästä mukaan Juttuun, eikä se ollut konsti eikä mikään, sillä kaapista löytyi tätä ihanaa pörrökangasta.

 

Pörrökangas oli kuitenkin sopivan lyhytkarvaista rotua, joten sen käyttöön vaatetuksessa ei ollut korkeaa kynnystä.



Kaavoitin lyhyen jakkukaavan avulla itselleni pienen liivin, jonka oli tarkoitus olla sellainen turhamainen lisuke, ei mikään varsinainen edestä suljettava vaate. 


Tavoitteet toteutuivat, ja liivinrepale on juuri sellainen kuin pitikin.


Enkä ole äkäinen, vaikka kuvasta niin voisi päätellä - aurinko vain paistaa silmiin, ja sehän on vain ihanaa! Amatöörikuvattava ei vain osaa ottaa tuollaisia asioita huomioon ja lakata rypistelemästä kulmiaan.



Liivi on kokonaan vuoritettu samanvärisellä vuorikankaalla, jota löytyi kaapista juuri sopivan kokoinen pala. Näin on taas kaksi jämäkangasta kaapista käytetty hyödyksi. Jess!



Jos tällaisen vuoritetun liivin tahtoo ommella, kannattaa vuori leikata selkeästi pienempänä kuin päällinen, jolloin vuori asettuu tosi nätisti sisäpuolelle eikä erotu reunoiltakaan, kun päällikappaleet isompana kiertyvät reunoilta nurjalle puolelle.


Vaikka en edes olettanut tämän olevan millään tapaa hyödyllinen tekele, tämä liivi lämmittääkin ihanasti niskaa ja selkää ohuen paidan parina. Täydellinen talvivaruste siis!


Aikaisemmin olen käyttänyt tätä karvakangasta pojan leijona-asuun, johon tämä puolestaan oli turhan lyhytkarvaista, mutta asiansa ajoi kuitenkin sekin naamiaisasu (ainakin, jos ei oteta huomioon sitä, että lopputulos muistutti enemmän karhua).

Ps. Iloitsen suuresti siitä, että takapiha alkaa olla siinä kunnossa että sielläkin voi kuvata! Etupihalla voisi muuten kuvata, mutta en osaa, kun ohi ajaa autoja ja naapuritkin näkee. Jotain rajaa sentään! ;)

17 kommenttia:

  1. Kovin on Mummellsson tuimana kuvaussessioissa, mutta liivi on todella kiva! Itsekin voisin viihtyä moiusessa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva karvake. Tosipakkasille sitten versio pitkällä helmalla ja peittävämmillä etukappaleilla, kiinnitys nahkanarulla. Mulle sellanen kiitos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sellanen olis ihana, tarviis vaan vyötärön että voi sellaista käyttää! :D

      Poista
    2. Mut se nahkanaru tekee sen vyötärön, tarpeeksi tiukalle vaan. ;)

      Poista
  3. Ompa kivan näköinen turhake! Voisin huolia minunkin kaappiin :)

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä selventää ettet ollut äkäinen :D Näyttää vähän kuin olisit noussut väärällä jalalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Meinasin jo jättää naamakuvat julkaisematta tuon ilmeen takia, mutta sitten päätin, ettei tämä nyt niin vakavaa ole ettei sais äkäseltä näyttää! ;)

      Poista
  5. Kivannäköisen turhakkeen olet ommellut :)

    VastaaPoista
  6. Ihan sun näköinen! Minäkin olen haaveillut sellaisesta pidemmästä versiosta ja nahkanyörillä kiinnitettävästä...

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana liivi! Voin hyvin kuvitella, miten se lämmittää mukavasti. Niin kivasti viimeistelee asun tuollainen pieni vaatekappale:-)

    VastaaPoista
  8. Tosi nätti, tuollaiselle olis itselläkin käyttöä :)

    VastaaPoista
  9. Just aattelinkin, että tuollainen liivi olisi ihana lämmike talven pakkasilla :)

    VastaaPoista
  10. Ihana asuste! Voi kun olisin aikaansaavampi niin tekisin itsellekin.

    VastaaPoista
  11. Sievä liivi, tosta pörröstähän voisi tehdä takinkin!! Jaa, tarviinkohan sellaista - en varmaankaan :(

    VastaaPoista
  12. Hyvän näköinen liivi! Saa sitä olla äkäinenkin, vaikka et kuvissa ollutkaan. Eihän sitä kukaan taida olla 24/7 hymy naamalla, joten realistiset kuvat olisivatkin aika hauska lisä blogeihin ;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.