tiistai 25. marraskuuta 2014

Hempeää pilkuista ja reipasta lumpeesta

Huomaatteko - jo toinen kerta viikon sisällä. Minähän suorastaan notkun täällä nykyään!


No on sille hyvä selityskin. Ensin sattui viikkovapaa lauantaille, sen jälkeen nuorimmaisen sairastelu on pitänyt minut kotosalla alkuviikon, joten ehtiihän siinä. 

Kestovaippakaupasta tilasin tummanharmaata dots-pilkkutrikoota ja kun se tuli, piti päästä heti työstämään. Tällä kertaa kokeilin olla kerrankin suuri radikaali ja käyttää omiin vaatteisiin muuta kuin yksiväristä kangasta. Älkääs naurako, iso harppaus se on pienikin pilkku, jos ennen on käyttänyt pääasiassa yksivärisiä! 


Kaavana on aikaisemman postauksen mekko/puserokaava, joka tosin kaipasi aika isoja muutoksia soveltuakseen trikoopaitakaavaksi. Mutta kyllä siitä vielä uusi luottokaava saadaan, kunhan vähän piirrellään! On muuten aika pikkutyttömäinen olotila noissa pilkuissa, tästä on hyvä jatkaa muihinkin kuviokankaisiin.

Pikkutyttömäinen olo jatkuu esikoisen topissa, johon iski inspiraatio eilen illalla juuri ennen iltapala-aikaa, ja ommeltava oli, ei auttanut muu. 




Lisäsin perustopin olkasaumoihin framilonnauhalla rypytetyn trikookangassuikaleen, jolloin se toimii kuin kiinteänä koruna. Tyttö on tästä ihan mielissään, ja itsellänikin on olo kuin olisi jotain isompaakin kehitellyt. Minäkin haluan korutopin!



Toppikaavassa olkasaumat on siirretty olalta muutama sentti etukappaleen puolelle, joten korukin jatkuu vain tuohon solisluiden korkeudelle. Tässä on muutama juttu joista erityisesti nykyään tykkään, mm. harmaa ja vaalean-vaalean-vaaleanpunainen yhdistettynä samaan vaatteeseen, sekä pilkut ja hörhelöt. "Koru" on siis ommeltu venyttämällä framilonia niin paljon kuin sielu sietää ja kiinnittämällä se samalla suoraompeleella trikoosuikaleeseen. Suikale kiertyy mukavasti mutkille, ja vaikka framilonkin jää näkyviin, ei se ota silmään sieltä mutkista ollenkaan.





Siirtykäämme herkistä väreistä ja tunnelmista vähän reippaampiin.



Olipa soma kukkaneulos taas tyrkyllä Kestovaippakaupassa. Oli pakko ostaa heti kahdessa värissä, jotta saataisiin molemmille typsyille omat paidat. Tämä neulos on perustrikoota paksumpaa, joten käy sen puolesta hyvin näihin talvikauden paitoihin.





Sitten vielä yksi lokakuussa valmistunut kokeilu, jonka kaavan äkkäsin ja teillekin esittelin jo aikoinaan elokuussa. Olin oikeassa, kaava on kiva, mutta muutamia muutoksia se kaipaa. Hiha oli liian lyhyt, joten pätkäisin sen samantien t-paitamittaan. 


Sen lisäksi helma on kaauhean leveä, enkä osaa olla ollenkaan sen kanssa. Tulee sellainen olo kuin olisin sonnustautunut valtavaan taiteilijantakkiin, jonka taskuihin mahtuu miljoona vesiväripensseliä.



Tilanne toki muuttuisi, jos tekisin tunikan luirusta viskoositrikoosta kuten ohjeessa suositellaan tekemään, mutta saa tästä toimivan puuvillatrikoollekin, kun muokkaa hiukan. Etukappaleen laskokset ovat joka tapauksessa niin kivat, että pakko tätä on käyttää vielä. 

Reissu serkkulaan puolestaan avasi syksyn neulomiskauden, kun autossa oli aikaa neuloskella pitkät matkat edestakaisin. Lanka on Nallea, ja väriyhdistelmä on mielestäni varsin soma.


Ja sitten jatkamaan!  

10 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita olet ommellut! Tykkään tyttösi korutopista, ihana idea:)

    VastaaPoista
  2. Jep, töissä käyminen "haittaa" tuo harastuksien ihan rauhassa harastaminen, mutta onneksi ei estä kokonaan ☺. Harastettaan sitten tehokammin :-)). Huoman sen itse.

    VastaaPoista
  3. Pilkku saattais löytyä mun kaapista!

    Aattelin muuten tehdä Tosimummon kauppakassin, kun likka tarttee kouluun jumppavaatekassia. Pitänee ensin hieraista kestounihiekat silmistä ja sitten etsiä sun ohje...

    VastaaPoista
  4. Olipas siinä aikaansaannoksia kerrakseen! Ymmärrän tuon kuviollisten kankaiden käyttämiseen liittyvän tuskan, itselläni sama vaiva. Mutta hyvältä se pilkkupaita näyttää, joten antaa mennä vaan!

    VastaaPoista
  5. Nättejä vaatteita. Pilkut on ihania.

    VastaaPoista
  6. Hahhahhaa, katsoin tota alimmaista vaatettasi, että onpas kiva kaava ja klikkailin vanhan postauksen auki. Nooh, juuri tällä viikolla piirtelin ko. kaavat ko. lehdestä :D Minäkin aattelin tehdä puuvillaelastaanitrikoosta sen, kun ensin ajattelemani viskoositrikoo olikin hieman liian matala pala (tollainen lyhythihainenhan siitä olisi tullut, nooh, ehdin jo ommella sen saman lehden sivulta rypytetyksi paidaksi). Katsotaan nyt minkälainen taiteilijakaapu siitä kuoriutuu, kun ekan version taidan koittaa ihan originellina.

    Pikkupilkkutrikoita olen yrittänyt katsella minäkin, olisi vähän aikuisempaa, kun minulla taas noi kuviokankaat tuppaa menemään vähän liiankin reippaan puolelle, niin eivät sitten vaatteet oikein vähän vakavampaan menoon taivukaan.

    VastaaPoista
  7. Tykkäsin erityisesti pilkullisista. Täälläkin sairasteltu toista viikkoa mahatautia. Nyt oon ite puolikuntoinen. Plääh, sais jo mennä ohi.

    VastaaPoista
  8. Onnea portaista! On kyllä mahtavaa, kun jotain kauan odotettua tulee valmiiksi. Vihdoinkin! Tai ehkä meillä kaikki ottaa vähän aikaa, joten joka kerta on hyvät fiilikset, kun esimerkiksi verhotanko nousee seinälle ;) Ihania paitoja, tykkään kaikista! Myös siitä taiteilijantakista...

    VastaaPoista
  9. Uih! Nuo pilkulliset on niin herkkuja! Onpas ihana kangas. Tosi kivoja ja kauniita vaatteita.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.