sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuormalavoilla koreasti n:o II

Pari vuotta sitten tein kuormalavoista olohuoneeseen sohvapöydän, mutta koska naisella on oikeus muuttaa mieltään, myin sen seuraavana kesänä seuraavalle sisustajalle. Tykkäsin pöydästä rosoineen kyllä edelleen, mutta vaihtelu virkistää. Sitä paitsi lavapöydän poistuttua olohuoneemme tuntui kasvaneen muutaman neliön lisää tilaa. Pitkään sohvapöydän virkaa toimittivat meillä erinäiset arkut, mutta niin vain alkoi taas kesällä kuormalavakasa pistämään silmiin ihan erityisellä tavalla.

Vanhan sanonnan mukaan hiiret hyppivät pöydällä, kun kissa on poissa, ja meillä se tarkoittaa sitä, että kun talon taidokkaampi nikkaroitsija poistuu hetkeksi lomailemaan kotomaisemista eräjorpakkoon pyssynsä kanssa, alkaa rouvan sahakäsi kutisemaan.


Eilen jo viestitse varoitin, että siippa saa alkaa henkisesti varautumaan uuteen huonekaluun, ja tänään varoitin kuormalavakasan huvenneen hiukan. Tyyneen tapaansa mies totesi, että lienee hankittava uusia (niitä tarvitaan meillä kuution kokoisten klapisäkkien alustoiksi).



Tämänkertainen sohvapöytä on puolet pienempi kuin edellinen,  ja väri on aikaisemman harmaanvalkoisen sijasta tummanpuhuva.



Sekoittelin pintakäsittelyyn käyttämäni cocktailin ruskeasta puuöljystä ja Liberonin Vanhanaikaisesta viimeistelystä, joka lienee samaa ainetta kuin uuden näköinen pullo nimeltä "Antiikkipatina".


Tykkään aina vain tästä voimakkaasti värjäytyneestä patinapinnasta, jonka tuossa Liberonin aineessa oleva bitumi aiheuttaa. Samalla myrkyllähän on käsitelty muun muassa meidän ruokapöytämme.


Joskus haluaisin vielä katsella ihan käsittelemätöntä lavapöytää olohuoneessamme, mutta siinä on se ongelma, että lavat pitäisi sahata valmiiksi jo syksyllä, ja pöydän saisi käytöönsä vasta keväällä. Sahatut päät ovat nimittäin harmillisesti keltaisia, vaikka muu lava olisikin harmaantunut kauniisti. Ja jos nyt sahaan lavat valmiiksi kevättä varten, ne menevät takuulla hukkaan, kun en tietenkään haluaisi sellaista enää. La donna e mobile. Naiseni häilyväinen.


Sitä paitsi sellaisenaan käytettäviin lavoihin pitäisi saada lisää rosoa. Olisi suostuteltava puoliso mönkijän rattiin lava perässään ajelemaan pitkin kivikoita...

   
Renkaat on tällä kertaa Biltemasta, kääntymätöntä ja jarrutonta mallia. Vähän tuli kalliimmaksi kuin nuo aikaisemmat ikeat, mutta mallista tykkään enemmän, ja siitä, että näissä on enemmän kokoa.



Kyllä yksi ylimääräinen vapaapäivä silloin tällöin tekeekin gutaa. Heti alkaa luovuus kukkia, eikä pikkuinen sairastelu haittaa, kun oikein kovasti innostuttaa kaikenlainen tekeminen. Tosin tähän nyt ei suurta luovuutta tarvinnut käyttää, kun lavapöytäidea on jo vanha ja kulahtanut, mutta olipahan ainakin hauskaa! 

14 kommenttia:

  1. Vitsit, tosi makia pöytä!! Ja ihana tuo patinoitunut väri kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Heippa, ihanan pöydän teit. Ja jotenkin tuo tumma on kiva, Habitare-messut olivat "täynnä" erilaisia kuormalava viritelmiä eli ei mitenkään kulahtanut idea. Ja pienempi koko on mainio.. Pitääkin odottaa kun meillä isäntä säntää pyssyineen viettämään laatuaikaa viikonlopuksi..

    VastaaPoista
  3. No nyt on kiva pöytä! Jes :D Ja soffa näyttää siellä(KIN) todella hyvältä - minulla kun on täällä ihan sama :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on huippu sohva ulkonäöltään ja ihan istuakin vielä! ;)

      Poista
  4. Kaunis lavapöytähän sieltä tuli...lavat ovat ihania tuunaukseen, mut mistä niitä saa ja maksaako ne mitä...mulla on sellainen käsitys, et raksoiltakin lavat käydään hakemassa takaisin toimittajalle... onko näin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurolavat on ainakin meillä töissä kiertäviä, mekin pakataan niille mm. kausivaatepalautukset (pahvikaulukset siihen lavan päälle) ja ne kulkee edestakaisin myymälän ja varaston väliä. Jotkut toisenkokoiset joita toimitusten mukana tulee, joutavat puolestaan kiertoon ja kesällä niitä sai meiltäkin töistä vapaasti ottaa asiakkaatkin. Kannattaa kysellä!

      Poista
  5. upea pöytä! Ja noista renkaista tuliki mieleen,ett justiisa ruuvailin talteen 16 tuollaista rengasta :) joutilaana oottavat jollekulle käyttöön...

    VastaaPoista
  6. Oi,mikä kaunistus! pitäisköhän se itsekin kaivella lauantaina kuormalavakasaa kun mies on hirvijahdissa ;) sitä vain en tiedä, antaisko mies lupaa pöydän olla olohuoneessa, kun aina naureskelee noille kuormalavoista tehdyille mööpeleille. Mutta voishan sitä toki koittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai se sitä enää pois kehtaisi raahata? Silmät sädehtien esittelisit että ihan ite tein! :)

      Poista
  7. Kommentoimpa minänkin ja ihan hyvällä tämä tulee :) Minusta aivan kamala, mutta niin on montaa mieltymystä kuin meitä ihmisiäkin.

    VastaaPoista
  8. Pidän tästä tummasta enemmän, on kivasti "raffimpi".

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.