maanantai 11. elokuuta 2014

Rosoa ja tikkuja


Eiliseltä torikirppikseltä löytyi paljon kaikenlaista pientä kivaa, mutta kesän mittaisen sisustushiljaisuuden jälkeen mieltä lämmittivät erityisesti pari laatikkolöytöä. Mustaa, rosoa sekä numeroita - siis kaikkea sitä, mitä pitääkin olla!







Toinen loosteri on vähän elottomampaa materiaalia, oikein hapettunutta ja mattapintaista sinkittyä peltiä. Jos ylempää laatikkoa onkin myyjä tuunaillut, alemmasta en tiedä. Tuosta ei pysty sanomaan, onko tuo musta lätkä ollut tuossa alunperinkin, ja mihin tarkoitukseen moinen laatikko on aikanaan tehty.


Sisätiloissa ei tämä perhe ole juuri päiviään viettänyt. Ulkoilu on ollut kuitenkin aika työpainotteista, ja sillä saralla rittää aktiviteettia edelleen. 


Mikä parasta, tuloksia kuitenkin on koko ajan enemmän nähtävissä. Se, jos joku, palkitsee kaiken uurastuksen! Onpa välillä osattu jo ottaa hetki rennomminkin, ja siihen antavat hyvin mahdollisuuden hankitut ulkokalusteet. Se on nyt ensimmäinen kesä, kun tästä pihasta löytyy jotain, mihin voi ruhonsa laskea levähtämään!


Aikaisemmassa postauksessa kuuluttelin tuolien perään, ja kuinka ollakaan, vanha jääräpää osti lopulta kelapöytänsä ympärille juuri ne samaiset tuolit, joita alunperinkin siihen katseli. Yhdeksän kaunista, metallista Läcköä siihen meni, ja silti istumaväljyys on vielä oikeinkin hyvällä mallilla. Päivänvarjo vain päälle, ja kyllä meidän sitten kelpaa kahvitella ulkosalla!


Tuolit ovat siroja, ja siksi minusta oikein sopivaa vastapainoa pöydän järkälemäisyydelle. Tuoleja ei edes tarvitse nostella pöydälle ruohonleikkuun ajaksi, sillä ne ovat sen verran fiksuja, että mahtuvat kokonaan pöydän liepeen alle piiloon, jolloin takajalatkin ovat reippaasti sorakaitaleen puolella. 


Kelan hiominen oli aika epätoivoista puuhaa, ja sainkin monitoimityökaluni hiomalaikan irtoamaan liimauksistaan jopa kolmeen kertaan. Hiomapaperi sen pinnassa kesti, mutta itse laikka ei! Suurimmat tikkukohdat kuitenkin sain siloitelluksi, ja jos en edelleenkään suosittelisi tuota kovin nuoleksimaan, niin kyllä siihen uskaltaa jo kyynärpäänsä laskea! Hiotun pöydän öljysin ruskealla puuöljyllä, jonka sekaan sujautin vähän Vanhanaikainen Viimeistely -bitumivahaa, jotta sain uurteisiin kohtiin enemmän ilmettä. Lopputulos on juuri sellainen kuin toivoinkin.


Pöydän alla on siis syvennys, johon on aseteltu suodatinkangas ja soraa, jonka päälle pöytä on asetettu. Pöydän alapuoli on myös öljytty, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään armaan kotomaamme ankaria sääolosuhteita ja maan uumenissa muhivaa kosteutta.

Kuivan heinäkuun takia maantie pölisee niin, että jokainen ohi ajava auto nostattaa puiden latvoihin yltävän harmaan pilven. Sellaisia pilviä on laskeutunut meidänkin pihaamme pitkin kesää, ja musta automme näyttääkin lähinnä kurapaakuilla viskellyltä. Sama ongelma näyttää vaivaavan myös tuoleja, jotka kaipaavat joka kerta pyyhkimistä ennen kuin niille istuutuu. Yhä hartaammin odotan pensasaidanteemme kasvamista.


Tuoreella nurmella oli tänään keltainen lehti. Ei kai vielä? Ei vielä! Ei! Se on vain kuivunut näissä helteissä, eikö niin. Syksyyn on vielä aikaa.


5 kommenttia:

  1. Onpa kaunis pöytäryhmä! Sirot tuolit sopivat hienosti.

    VastaaPoista
  2. Nuo tuolit on kyllä varsin passelit ja kokonaisuus vallan mainio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä niitä lehtiä on useita maassa. Varmaan kuivuuden aiheuttamaa sekin? :)

      Poista
  3. tuo pöytä-ryhmä on aivan upea,kivat tuolit löysittekin :)

    VastaaPoista
  4. Ihan huippu tuo kelapöytäsysteemi:-)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.