keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Melkonen Mottonen


Olen tunteellinen höperö. Joissakin asioissa ainakin, ja yksi niistä on Möttönen. 


Kuuntelimme lapsena Raija Orasen Melkosta Möttöstä paljon. Lainasimme sen kunnankirjastosta yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes joku kaseteista meni rikki, ja Möttönen katosi kirjaston lastenosastolta. 

Meni kauan, kenties kaksi vuosikymmentä, ennen kuin kohtasimme uudestaan. Nykyisen kotikuntani kirjaston poistopisteessä oli eräällä pikaisella kirjastovisiitillä se sama tuttu kasettikirja, ja hintaa sillä oli huimat 50 senttiä. Hyvä etten huutanut ääneen ja häirinnyt kirjaston lukurauhaa. Arvannette, mihin sijoitin puoli euroa.


Pala kurkussa kuuntelin tutun kasettikirjan ensimmäisiä lauseita. Vaikka minusta oli tullut aikuinen sitten viime tapaamisen, tarina lumosi yhä, aivan kuten lapsenakin. Nyt se lumosi myös omat lapseni, jotka istuvat nykyään kaksikin tuntia käsi poskella kuuntelemassa tarinaa Möttösen maailmasta.

" Se ilta oli lämmin ja pimeä kuin mustan kissanpojan karva. Vaahterat seisoivat aloillaan vaitonaisina. Koivun pitkät riipat olivat tauonneet tanssimasta. Pihlajien oksissa vihreät marjanraakileet kyyröttivät pimeän suojissa pieninä ja ujostelevina. Me, Möttönen ja minä, istuimme mökin seinustalla ulkokynttilöiden kajossa ja nuuhkimme tuoksuja, joita päivällä auringonpaisteessa lämmennyt maa uhkui viilenevään iltaan."

Satua on kuunneltu meillä ahkerasti, ja sen löytämisestä saakka olen pelännyt vanhojen c-kasettien rikkoutuvan. Puhuin huolestani ääneen sopivana hetkenä, ja mies soitti puhelun veljelleen, joka lupasi digitoida tarinan kaseteilta cd-levyille. Niin sain kaseteista varmuuskopiot, ja nykyään kuuntelemmekin tarinaa levyiltä kasettien lepäillessä lokeroissaan. 

" 'Tulehan tänne', isä Möttönen sanoi, istahti keinutuoliin ja ojensi käsivartensa. Möttönen kiipesi syliin. Vasta silloin tajusin, miten suureksi Möttönen oli aivan huomaamattani kasvanut. Hän tuskin enää mahtui isä Möttösen polville. Minut lävisti oivallus ajan kulumisesta. Siitä, ettei aikaa oikeastaan ole olemassa. On vain elämä, kaikenlainen tapahtuminen. Ja muutos, niin kuin Möttösen kasvaminen. Kun minä tulin mökkiin asumaan, Möttönen oli niin pieni, että isä Möttönen saattoi heitellä häntä vaivatta ilmaan. Ja nyt siinä keinutuolissa istui pitkäraajainen poika. Sama Möttönen kylläkin, mutta kuitenkin erilainen."

Nykyään kuuntelen tarinaa kuten ennenkin, mutta nautin myös sen upeasta kielestä. Raija Oranen on minun idolini! Varsinkin luonto- ja sääkuvaukset ovat tässä tarinassa suurenmoisen oivaltavia ja kauniita. 

Olen yrittänyt löytää poltetuille piraattilevyilleni suojakoteloita, jotta levyt eivät saisi laatikossa naarmuja, mutta en ole löytänyt. Liekö aina olen muistanut niin etsiäkään. Mutta pari vuotta piti tämä aarre omistaa ennen kuin tajusin, että ainahan voin ommella levyille kotelon! Ajatella. Ensin ihmetellään pari vuotta, sitten ommellaan ehkä viisi minuuttia.  


Tigerin kirjainleimasimissa ei ole tärkeää ö-kirjainta, joten kotelossa tarinan päähenkilön nimi on Mottonen. Ehkä lisään pisteet kangastussilla. Toisaalta Mottonenkin kuulostaa ihan hauskalta.


Oikeasti tässä ei pitäisi olla i-kirjainta, sillä Möttönen on Melkonen, ei Melkoinen.

Olisin lisännyt levytaskuun myös palan tarranauhaa sulkimeksi, mutta olen hukannut sen. Tai sitten joku muu on - hiljattain minulta katosi napinläpipaininjalka sekä suoraommelpistolevy, joista jälkimmäistä ei ole löytynyt tänäkään päivänä, ja törkeästi suuntaan epäilevän katseeni nuorimmaiseen.


Oli tarraa tai ei, pääasia että levyt ovat turvassa. Ja koska tässä nyt niin kauheasti hehkutan, kerrottakoon tarkemmin, mikä tarina tässä olikaan kyseessä. Möttönen eli Mauri on Raija Orasen kirjoittama ekaluokkalainen, ja tuo nimenomainen kasettikirja on Yleisradion luentasarja vuodelta 1985. Ihana toteutus tunnelmallisine kitaran näppäilyineen ja hauskoine äänikuvineen. Tarina on paitsi viihdyttävä, myös opettava. Ja vaikka surullisiakin asioita tapahtuu, lopulta kaikki on parhain päin, tai ainakin niin hyvin kuin asiat voivat maailmassa olla.

 

En tiedä mikä tuossa sadussa on niin ihanaa, mutta se vain on. Koko tuon tarinan maailma on niin pieni ja turvallinen, aikuiset hyväntahtoisia, ja yleensäkin kaikki tapahtumat mahdollisia. Ja vaikka tietää, että se on satua, siihen uskoo silti. Mutta valtavan upean kielen lisäksi tuossa varmaan suurin merkitys on tuolla nostalgialla. Taidan olla varsinainen pehmo.

9 kommenttia:

  1. Itsellä ei ole muistikuvaa Möttösen tarinoista, mutta jotain muita ihania satukasetteja on jäänyt lämpiminä muistoina mieleeni. Ymmärrän erinomaisesti lämpimät tunteesi tällaista muistoa kohtaan. En epäröisi itsekään hetkeäkään jos vastaavanlainen tilanne tulisi eteeni :)

    VastaaPoista
  2. Onpas hyvä idea tuo levytasku. :)

    VastaaPoista
  3. Nousipa suloisesti mieleeni Kissa-Kaisa, Rockykoira Veera, Kiusaaja, lumisota ja Mökin narinat... Onko siinä samassa myös Möttönen ja Vehtaaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni sellainen on ihan vaan ääneen luettuna erillisellä kasetilla. Ja joku liikenneruuhka jonka poliiispäällikkö Sapeli aiheuttaa.

      Poista
  4. Ihania nostalgisia fiiliksiä.. ♡

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa mielettömän ihanalta, ihanaa kun vihdoin tienne kohtasivat <3 Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. "Tartteeks turpiin, plöröpöksyt?!?" Kyllä, saduista ihanin! <3

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.