keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Hempeä huvikumpu

Nuoren neitimme huone on ollut tähän saakka lähinnä vain sänky ja pöytä, mutta olisiko nyt aika ryhtyä tekemään siitä oikeaa pikkuneidin valtakuntaa... pitkään sitä on jo suunniteltu, mutta lopullisen tarmonpuuskan antoi tämä ihana Olle-matto, jonka halkaisija on 120cm.
Toinen superihana olisi ollut Falkenberg-räsymatto, joka löytyy myös Ellokselta. Maton koko on 140x200. Olisin ehkä tykännyt tästä enemmänkin, mutta tätä ei ollut sopivissa mitoissa, enkä haluaisi ryhtyä uutta mattoa heti lyhentämäänkään.
Näiden herkullisen väristen mattojen suloisen fiiliksen inspiroimana huoneesta saakin tulla sellainen hempeä huvikumpu, vaikka muualla talossa värejä käytetään melko hillitysti. Pastelleissa pysytään sentään täälläkin. Vähän vahvempaa väritystä löytyy tosin kaupanpäällispussilakanasetistä, joka tulee maton mukana Ellokselta.
Samalla surffausistunnolla bongasin sopivaa seinähyllyä etsiskellessäni kivan vanhan hyllykön, jonka samantien varasin. Tämä joutuu pensselin alle, mutta säilyy muuten sellaisenaan.


Valaisimeksi neiti itse on toivonut "kristallikruunua", ja sellaisen hän siis saakoon. Kunhan löytyy sopiva(n pieni) yksilö, niin ostan. Tällä hetkellä katossa roikkuu raksa-aikana ostettu Clas Ohlsonin pelkistetty väliaikaisvalo, jossa on siis vain hehkulamppu kannassaan johdon päässä.


Yksi seinätekstikin pitää tietysti huoneessa olla, ja sopiva onkin ollut minulla odottamassa jo varmaan vuoden päivät. Ehkä kevään aikana saamme senkin viimein seinälle. Nämä kyseiset seinät ovat muuten ihan sävyttämättömät valkoiset, eikä niitä tähän hätään ryhdytä maalaamaan,koska maalipinta on vasta parivuotias ja ihan kunnossa. Sitä vasten voikin käyttää värejä ihan surutta - valkoinen on oikeastaan aika hyvä.


Yllä oleva kuva on otettu heti marraskuisen huonejärjestyksen muuttumisen jälkeen, ja myöhemmin tuo pikkukaappi on saanut tehdä tilaa kirjoituspöydälle, joka sekin on kunnostustyö muutaman vuoden takaa. Tähän etsin vielä joinkun kivan tuolin.


Voisinpa itsekin olla pitkästä aikaa pieni ekaluokkalainen... saattaisin viihtyä tuollaisessa huvikumpuhuoneessa itsekin! Vaikka saanhan siellä viihtyäkin, sillä samassa huoneessa majailevat edelleen myös minun ompelukoneeni kaikkine oheistarvikkeineen. Tästä tuleekin meidän yhteinen valtakuntamme, minun ja tyttären!

6 kommenttia:

  1. Minäkin katselin tuota Elloksen mattoa tytön huoneeseen. En uskaltanut vielä tilata, kun remontti alkaa vasta kuukauden päästä...

    VastaaPoista
  2. Ompa soman värinen matto! Täälä jäähään odottelemaan uusia kuvia pienen neitosen huoneesta :)

    VastaaPoista
  3. ihania mattoja :) Meilläki on tyttöjen huone oikein hempeä (seinät kyllä meilläki valkoiset) ja siellä on tällainen Ikean "kattokruunu" :http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/60260523/.
    En tiiä onko sun makuun liian röyhelö, mut ainaki meiän rinsessat (eteenki 5v.) tykkää kovasti :D

    VastaaPoista
  4. Lupaavalta näyttää :) Olen itsekin käynyt "kuolaamassa" tuota pyöreää mattoa. Lapsen huone saa mielestäni ollakin värikäs. Ensi syksyn koululaiselle täälläkin parhaillaan huonetta "päivitetään" sitä mukaa kun lompakko kestää :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.