keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Hätävaralakki


Koululaisilla on tänä iltana joulujuhla. Se on keksitty pitää ulkona, ja toivomuksena oli, että jokaisella oppilaalla olisi pipon päälle mahtuva tonttulakki. Neidin aikaisempi lakki ei pipon päälle enää venynyt, joten äidille tuli töitä. Ja kuten tavallista, tämäkin projekti piti jättää tähän viimeiseen mahdolliseen päivään - mikä kumma siinä on!

 
Kaapista löytyi anopilta saatu palanen punaista collegea, ja koska tämän ammattikunnan lakit yleensä ovat edellä mainitun värisiä, tartuin tähän. Tytär itse toivoi lakkiin valkoista reunusta ja tupsua, ja lupasin yrittää toteuttaa nämä toiveet. Yllätyksekseni resorilaatikossa oli valkoisen resorin suhteen ammottava aukko, ja niinpä sävellettiin vähän. Tytär katsoi huuli pyöreänä vieressä, kun ompelin kuminauhan pätkän päistään kiinni tuplasti kuminauhan mittaiseen, kaksinkerroin taitettuun puuvillakaitaleeseen, venytin sitä ja tikkasin kaitaleen kiinni kuminauhaan koko matkalta. Näin saatiinkin paljon koristeellisempi ja tonttumaisempi reunus lakkiin.



Pitsipurkillakin vierailtiin, ja yhteisestä päätöksestä lakkiin tikattiin vähän koristusta.  Pienen pitsiliinan keskelle kiinnitettiin vielä neidin itsepintaisesta toiveesta niitti-koristetähti, vaikka kovasti yritin saada hänet luopumaan tästä ajatuksesta.




Hatun huipulle ommeltiin kiinni tyttären itsensä askartelukätköistä löytämä pumpulipallo.

Näin sai neiti pipon-päälle-tonttulakkinsa. Pian saammekin me olla vastaanottajapuolella ja keskittyä seuraamaan koulun joulujuhlaa. Se onkin ensimmäinen laatuaan meidän perheessä!

3 kommenttia:

  1. Hieno lakki ja toi resorin korvike on kaunis!

    VastaaPoista
  2. Juuri illalla ompelin tonttulakin huomista varten :) Tuli mieluinen. Tyttö vielä ihmetellen kertoi, miten oli sanonut "minä kerroin yhelle tytölle että äiti ompelee mulle tonttulakin ja se nauro!". Me ompelevat äidit ei kuitenkaan kovin yleisiä olla, vaikkakaan ei harvinaisiakaan.

    VastaaPoista
  3. Ihana tonttulakki. Se niittitähti on kyllä passeli "piste iin päälle" tuossa lakissa. :) EI mene liian söpöiseksi.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.