maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tylsää tulosraporttia

Kun tekee "asiakkaan" omista kankaista kilokaupalla perusvaatteita, ei niistä voi blogissakaan kovin seikkaperäistä kerrontaa saada aikaiseksi. Enpä siis yritäkään. Kuvat kertokoon.














No tässä kohtaa on pakko sen verran avata suutaan, että kuvasta vasta huomasin noiden kukkien olevan ilmeisesti väärinpäin tuossa singoallamallissa. Paitsi että onkohan se edes singoalla, kun en tehnyt sillä perinteisen mallin kuminauhakiristyksellä tuota pääntietä, vaan rypytin ensiksi framilonilla ja ompelin kanttauksen päälle.




Toivottavasti tuo kukkien nurinperisyys ei kovin ota silmään mekon omistajaa! Laitan asiasta vielä sähköpostia mekon tilaajalle...













Siinäpä ne tämänkertaiset. Kaksi suurta vaatetilausta, yhteensä yli 8,5kg kankaita, on ommeltu valmiiksi. Aika sanoa iso HUH! Vaikka en koekaan ottavani stressiä noista isoista tilauksista, niin ompeleminen kun tunnetusti on hauskaa, ja kun vielä tiedän kankaiden omistajien odottelevan innolla valmiita pakettejaan, niin en oikein osaa olla ompelematta yhtään iltaa, jaksoi tai ei. Joku varmaan sanoisi sitä jo stressiksi. Tietysti valmiiksi saamisen taustalla on sitäkin, että omat kankaat kuikkivat kaapin lasiovien läpi, että jokohan se meidän vuoro kohta tulisi... Niistäkin olisi ihana päästä ompelemaan.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etten tekisi tilaustöitä mielelläni. En ota vastaan yhtään sellaista työtä jota en halua, sillä siihen minulla on onnekseni mahdollisuus, kun en tee tätä leipätyökseni.



Eräs pikkuneiti saa söpön ampiaistakin!



Olikohan tämän takin omistaja jopa päivälleen saman ikäinen kuin meidän kuopuksemme? Niin tai näin, meidän kuopus toimi mannekiinina, ja hyvin toimii tällainen takki sekä tytöllä että pojalla.




Kaava takkiin on oma, vuosia sitten piirretty, ja koko on 86.





Takkikankaat olivat "asiakkaan" omat, raitapäällinen taisi olla Ikeaa. Yllätyin siitä, kuinka kivalta se näytti valmiissa takissa! Kankaana näin siinä vain tuolienverhoilukankaan tai muun isompina pintoina toteutettavan jutun. Hyvä kun muut näkevät eri tavalla!




Vuorina on fleece, paitsi hihoissa on ohut venetsiavuori. Etukappaleiden alavarat tein tahallani eripareiksi, mustavalkoista teemaa jatkaen.




Meille otettiin uusi netti, mikä lie sellainen, josta saa samalla langattoman yhteyden myös tablettiin, ei mummo näistä niin ymmärrä (mummoille tabletit on jotain mitä niellään veden kanssa). Mutta sen ymmärtää, että kuvien lataaminen kesti aikaisemman minuutin sijasta nyt kymmeniä minuutteja. Totaalikatkokset, ärsyttävät, pitkät ja sitkeät, jäivät historiaan, mutta tilalle tuli aavistuksen hitaampi selailunopeus ja kuvien armottoman hidas lataaminen blogiin. Jotain tarttis tehdä, muuten kyllä bloggaaminen jää väkisinkin vähemmälle.

14 kommenttia:

  1. Amparitakki on kyllä erityisen mainio!

    -Paula

    VastaaPoista
  2. Montakohan kilometriä tuli koneiden mittariin? :) Tuo takki kyllä erityisesti näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Oletpas ollut ahkera! Kivoja vaatteita ja kiva ampparitakki!

    VastaaPoista
  4. Tässä raportissa nyt ei ole kyllä mitään tylsää :) Aivan upeita vaatteita!

    VastaaPoista
  5. Hieno takki! En oo kyllä yhtään noin graafinen, mutta kiva ihailla jonkun toisen makua.

    VastaaPoista
  6. Tosi h i e n o tuo ampiaistakki! -Ulla-

    VastaaPoista
  7. Aivan hurja mitä määriä oot saanut ommeltua!! :) minusta tuntuu etten saa mitään ommeltua kun kaikki aika menee kummasti johonkin muuhun... :D no on mulla vino pino leikattuja vaatteita ja puoliksi ommeltuja, mutta laiskana langanvaihtajana ompelen kaikki samansävyiset ensin ja viimeistelen kanttaukset ym lopuksi, niillä väreillä joita ne vaatii. :) sittenhän niitä valmistuikin kerralla monta!! Mutta siis ihania vaatteita taas kerran!!

    VastaaPoista
  8. Voih, siellähän alkaa olla jo valmista! :) Ootpa kyllä reipas!

    VastaaPoista
  9. voi ei miten ihania oot taas taiteillut, oot kyllä niiiiin reipas :)
    Ja tuo ampparitakki on superihana!

    VastaaPoista
  10. Tässä raportissa ei ole kyllä mitään tylsää :) Aivan upeita vaatteita! ja tuo takki kelpais tännekkin ;)

    VastaaPoista
  11. Hienoja kledjuja oot taas tehnyt! Jaan sulle Mikan ohjeen tuosta kuvien siirrosta: klikkaa kuvan päällä hiiren oikeaa näppäintä, valitse "avaa sovelluksessa" ja siitä esim "Paint", jossa valitaan "muuta kokoa", siinä kun muuttaa 100% esim 25 - 30 %, tallentaa vaikka työpöydälle helposti löytyväksi niin jo siirtyy kuva nopeasti blogiin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko kehittäny samoista kuvista paperikuviksi? Nehän muuttuu nimittäin melko epäselviksi tuolla lailla kun ovat jo niin pieniä. Lisäks mulla olis näyttö täynnä siirtokuvia sillä konstilla, blogikuville mulla on oma kansionsa.ü Mut en tosiaan voi pienentää niitä kun tarviin samoja kuvia muualleki enkä toisaalta taas tahdo joka kuvasta montaa kopiota sotkemaan pasmoja. Toisaalta koko aihe on turha, koska tuo netti ei jääkään meille.;)

      Poista
    2. Ei niistä tosiaan kannata paperikuvia teettää, huonoja tulis. Itte oon tallentanu ne työpöydälle vain siksi aikaa että saan ne blogiin, missä ne toimii ihan hyvin, ja poistanu sitten. Alkuperäsethän jää silti koskemattomiksi kuvakansioonsa. Vaikka mulla on nyt ihan nopea nettiyhteys, tää toimii silti hyvin. =) Olen edelleen Mikalle kiitollinen kun opetti kärsivällisesti mua! =)

      Poista
    3. No se on tietysti jos tallentaa ne erikseen uusina kuvinaan. Sen verran paljon vain näitä kuvia joita blogiin tulee ja usein, etten ole jaksanut alkaa pienentämään jokaista erikseen. Helpommalla pääsisi, jos muuttaisi kamerasta suoraan asetuksia ja ottaisi hatarampilaatuisia kuvia, mutta sitten samoja ei taas vois käyttää muuhun, kuten käytän. On se hankalaa. :D

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.