maanantai 8. huhtikuuta 2013

Maitomaali vanhin voitehista

Jopas teki tiukkaa odottaa siihen saakka, että keittiön avohyllyt olivat ihan aikuisten oikeasti valmiit, ja esitellä ne blogissa vasta sitten. Mutta nyt ne on!


Tämä avohyllyvisio on muhinut päässäni rakennusajoista saakka, ja jonkun vuoden pehmittelyn jälkeen siippakin huomasi, ettei tuo jästipää, jota vaimoksikin kutsutaan, taida antaa periksi. Kauhea himo toisilla päästä rei'ittämään vaivalla tapiseerattuja seiniä!




Rautakannakkeet hyllyjä varten ostin puolisen vuotta sitten, vähän niin kuin muistuttamaan tämän projektin olemassa olosta ja ennen kaikkea siitä, etten ole unohtanut sitä.

Kun sitten nettiä selaillessani tupsahdin jostain Juvin blogiin ja törmäsin tähän juttuun, päänsisäinen lamppuni syttyi. Siitä sitten ostamaan liimapuulevyä, tuota karmean rumaa mäntylättyä, ja kokeilemaan uudenlaista käsittelytapaa. 


Hyvästi empiret ja ohenteet, tervetuloa maitomaali ja pellavaöljy! Tämä on nyt se kauan kaipaamani tyyli, jolla saan sekä kestävän käsittelyn, mattavalkean pinnan, näkyvät kulutukset ja sen ihanan rouheuden!



Koska käsittelytapa oli kaikkinensa ihan vieras ja aineet minulle uusia, heräsi etikkapetsiä sekoitellessa iso kasa kysymyksiä, joihin hain vastauksia Juvin verkkokaupan yhteydenottolomakkeen kautta. Yhteydenotosta alkoi vilkas sähköpostin vaihto, jonka kautta sain vastaukset kaikkiin heränneisiin kysymyksiini, sekä samaa kautta myös tarvittavat maitomaalit ja pellavaöljyvahat kotiovelle saakka!


Ensiksi siis tein etikkapetsin, annoin sen muhia aikani ja siivilöin siitä teräsvillan jäämät pois, sivelin petsillä levyt ja annoin niiden kuivua. Pesuhuoneen lattialle kuivuneet petsipisarat paljastivat hyvin tämän litkun toimintaperiaatteen, vaikka märkä petsi tuntui etikan hajuisen veden sivelyltä, sillä purkissa petsi ei ollut juuri vettä kummemman näköistä.


Kun maitomaali saapui, sudin levyt sillä muutamaan kertaan ja hioin joka välissä pinnan sileäksi. Kun sopiva peittävyys oli löytynyt ja sopivat kulutukset hiottu (maalikerroksia taisi tulla kolme), levitin pintaan pellavaöljyn, jonka jälkeen pintaa suojaamaan vielä pellavaöljyvahan. Ja voi sitä riemua, kun lopputulos oli juuri sellainen kuin olin olettanutkin!


Hetken suunnittelin käsitteleväni myös kannakkeet valkoisemmiksi, sillä keltaisiltahan ne näyttävät hyllylevyjen rinnalla, mutta en sitten kuitenkaan halunnut. Valmiissa lopputuloksessa ne eivät ainakaan omaan silmääni näytä ollenkaan häiritseviltä, vaikka ovatkin levyjen kanssa eri väriset. Uutuudenkiiltäviä ruuveja varten sekoittelin kuitenkin maalitilkan valkoisesta, keltaisesta ja harmaanbeigestä maalista, ja pienellä vesivärisiveltimellä sipsuttelin ruuvinkannat kellertäviksi.




Eivät ne uutuushyllyt tyhjänä kovin kummoisilta näytä...


       
... mutta kun niille saa asetella kaikenlaista kaunista, muuttuu koko keittiön ilme kertaheitolla ihan toiseksi!


Kuka vielä väittää, että tapetti menee pilalle, kun sen eteen lykätään mäntylevyjä?







Nyt se vasta kaunis onkin. Ja jos joku ei tiedä mikä tapetti on kyseessä, ja haluaisi sen tietä
ä, niin Sandbergin Ruthan se siinä!


Seuraava maitomaaliprojekti on jo hyvässä vauhdissa, eikä se takuulla jää viimeiseksi. Ainoa, mitä näiden hyllyjen suhteen kadun, on se, etten tehnyt näitä aikaisemmin. 

Suuret kiitokset alkuvauhtiin saattamisesta Juvi Productionin Kalle Vilkkulalle - sähköpostineuvoistasi oli todella isosti apua!

34 kommenttia:

  1. Kyllä oot jaksanut näpertää hienot hyllyt! Vaude! Minä olen joskus yrittänyt perehtyä samanmoiseen käsittelyvaihtoehtoon, mutta tuntui silloin jotenkin työläältä ja aikaa vievältä. Mutta kyllä tuolla tyylillä kaunista saa aikaseksi!

    Meillä on muuten useempi kaluste hankittu Juvista. Kaikki aikasemmat hankinnat ovat olleet viimesen päälle tehtyjä, mutta viimesin vitriini mikä ostettiin oli varmaan jonkun harjottelin tekemä :(
    Jos joskus oot liikenteessä pääkaupunkiseudulla kantsii ehdottomasti käydä siellä paikanpäällä. Pelkkästä katsomisestakin saa paljon ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis takuulla mieluinen reissu käydä paikan päällä katsomassa, niillä on upeita huonekaluja! Ja Juvin blogin kuvista näkee hienosti, kuinka erilainen vaikka puusohva on käsittelemättömänä ja eri tavoin käsiteltynä.

      Poista
  2. Jopas tuli hienot hyllyt!
    Kiitokset tästä käsittely ohjeistuksesta. Menee varmasti kokeiluun täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, tulee ihanan rosoista ja aidosti vanhan näköistä!

      Poista
  3. Onpa kauniit hyllyt! <3

    En ole koskaan edes kuullutkaan tuollaisesta käsittelytavasta ... :D Hyvä tietää!

    VastaaPoista
  4. Kauniit hyllyt! Juvissa on niin kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sais sinne törsättyä ihan kevyesti vaikka kaikki rahansa, paljon kaunista löytyy..

      Poista
  5. Hienot hyllyt!!! Saatan joskus lainata täältä tätäkin tietoa. Onko meidän päivän pituus sama molemmilla? tuntuu, että sinä saat tuhannesti enempi aikaan kun minä ikinä? Mutta ne on tekijät erikseen, sekait on uskottava jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tiiä.. paljonko sun päivässä on tunteja? Jos ne onki eri mittaiset. ;) No mutta sinä käyt töissä, se verottaa aika paljon tuota tekemistä.

      Poista
  6. Noi on hienot! Ja kannattimet käyvät kokonaisuuteen kuin nenä naamaan, 10 pistettä ja se kuuluisa papukaijamerkki hienosta työstä :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat on hyllyt! Kiva seurata sun blogia, kun täältä löytyy kaikkea kaunista ja uniikkia.

    VastaaPoista
  8. Tosi hienot! Sulla riittää näitä huippuideoita ja toteutukseen asti :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kivat hyllyt! -Ulla-

    VastaaPoista
  10. Jo on ihanat! Joskoshan ittekin joskus viittis alkaa näpertään...ehkä kun talo olis joskus valmis...mutta onko vanhan talon remppa koskaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se taida valmiiksi tullakaan.. ja uuden kun tekee, se ei tunnu olevan valmis koskaan. Ja kun on, aletaan remppaamaan. ;D

      Poista
  11. Kyllä ehdottomasti näyttää seinä ja tapetti paremmalta nyt kuin paljaana! Niin kuin aina, taulut ja muut ovat kotona viihtymisen ehdoton edellytys! ;-D

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä! Hyvä, kun et maalannukaan noita kannattimia vaaleammiksi, sopii hyvin yhteen tuon kellastuneen sanomalehden kanssa tuollaisenaan, kumpikaan ei hypi silmille kun ei ole yksin se kellertävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paitsi että tuo taulu tuskin jää tuohon, se varmaan muuttaa jossain vaiheessa olohuoneeseen ja saa kaverikseen toisen vastaavan. :)

      Poista
  13. Kivalta näyttää! Ja työläältä kuulostaa :) Varsinkin jos käsiteltävänä olis joku isompi juttu. Laskitko paljonko värkit tuli maksamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ei tämä köyhien hupia ole, äkkiä ynnättynä seuraavaa:

      käsittelyaineet (maalit, öljyt, vahat, etikka, teräsvilla, pensselit jne...) n. 60e
      liimapuulevyt olisko olleet 12e yhteensä
      kannakkeet n. 15e

      varovainen arvio n. 80e

      Unohdinko jotain..? Tuossa hinnassa tosin ei näy sitä, että kaikista materiaaleista jäi yli vielä muihinkin projekteihin, eli seuraava työn alla oleva projekti onkin sitten ilmainen. ;D

      Poista
  14. Tulipa ihanat hyllyt...ja kiva kun kerroit miten hyllyt käsittelit...uusi oppi minullekin...tuollaisia hyllyjä olen itsekin meinannut,mut on vain jäänyt tekemättä...paikka kyllä ois katsottuna...tuon maalauksen suhteen tyydyn kyllä vähän helponpaan konstiin,eli valmista Helmi-maalia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, ei se lopulta paljon helmillä maalaamista työläämpää ole, kun siihenkin tarvitaan välihionnat ja pohjamaalit sun muut. :)

      Poista
  15. Kauniit hyllyt, kiitos ohjeesta, tätä on hyvä käyttää apuna jos itse joskus vastaavaan puuhaan ryhdyn! :)

    VastaaPoista
  16. No onpas upeat hyllyt! Tuliko teillä keskusteluissa esiin onko tuo maali kuin peittävä, eli sopiiko vanhemmallekin pinnalle (jos on entisen värin jämiä tms)?
    Erittäin mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitomaali ei tartu vanhan muovimaalin päälle, vaan vaatii käsittääkseni melkolailla puupuhtaan pinnan. Siihen on saatavana erikseen extra bond -nimistä kiinnitysainetta, mutta en osaa sanoa, tarttuuko sen avulla millä lailla maalattuun pintaan.

      Kestävä maalihan tuo sikäli on, ettei sitä saa poistetuksi maalinpoistoaineilla, vaan vaatii aina hiomista irrotakseen.

      Poista
  17. aivan mielettömän ihanat hyllyt ja kauniit koristeet siellä hyllyillä :) Ite oon haaveillu kans samanmoisista hyllyistä, tosin ihan aidosta wanhasta laudasta, mut se on vielä(kin) haaveilu asteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oliskin nätit, mutta itse luovuin tuumasta siksi, että olis pitänyt löytää valmiiksi sopivan mittaiset ja vielä kaksi saman mittaista, sillä jos päätyjä joutuu sahaamaan, on työlästä saada päädyt saman värisiksi kuin muu osa.. tai pitäisi malttaa jättää vuodeksi ulos säiden armoille. ;)

      Poista
  18. Hei! Hyllyistä tuli upeat. Tässä on linkki JUVI-blogissa julkaisemaamme juttuun kokemuksistasi :)

    http://juvilifestyle.blogspot.fi/2013/05/maitomaali-kokemuksia.html

    terv. Elisa, JUVI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juvin kautta sai kyllä hyvää opastusta ja apua tuohon harjoitteluun! :)

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.