maanantai 8. huhtikuuta 2013

Akat lomalla

Kulahtanut kirppislöytöni pääsi jälleen töihin, kun oli vuosittaisen akkaloman aika. 


Viikonloppu kymmenen vuoden takaisessa opiskelu-kotikaupungissa perheen akkojen kesken teki taas niin hyvää, ettei sanotuksi saa! On se mahtavaa, kun parhaat ystävät löytyvät omasta perheestä.

No kirppiksiä tietysti kierrettiin, kuinkas muuten.


Voisikin ryhtyä kenkäpuolien tekijäksi, kun löytyi niin nätti lesti. 


Kesäisiä, hempeitä retromekkojakin blogissa näkynee ennen helteitä, kun kerrankin sattui löytymään vaaleanpunaista vanhaa. Nämä on harvassa!



Uudet yöpöydän valaisimet eivät ole kirppislöytö, vaan Clas Ohlson ne minulle tuputti. Ihan väkisin lähtivät mukaan, mutta olihan se jo aikakin, kun vuosikausia olen katsellut niitä sinisiä kaameita kapistuksia yöpöydillämme. Päiväpeitto löytyi jo aikaisemmin - vihdoinkin sellainen vähän paksumpi ja riittävän suuri (Ellokselta).



Olisivat saaneet olla hiukkasen matalammat, ja sen takia niitä ei aikaisemmin ole tullut ostettuakaan, kun olen etsinyt niitä matalampia, mutta kai se joku kamelin selkä nyt katkesi ja annoin periksi. Matalampia ei löydy, ja sillä selvä. Hyvät nämäkin ovat.



Takaisin kirpparille. Siskon kanssa ostettiin puoliksi vuoden 1952 ruotsalaisen sanomalehden vuosikerta kovissa kansissa. 


Sydäntä särki ajatella sen jakamista, mutta eihän meillä ole tilaa museota perustaa, ja kun oikein ajatellaan, niin enemmän noista sivuista on iloa kaikenlaisissa askarteluissa kuin kansien välissä piilossa!


Ensimmäinen sivu pääsi jo aamun ratoksi kehyksiin!


Nämä olivat ihan tavalliset Ikean kokovalkoiset kehykset, mutta pahoinpitelin niitä hiukan hiekkapaperilla, ja sain niistä sillä paljon paremmin oman makuni mukaiset.

 
Kaikkea kaunista ei tarvinnut ostaa, vaan riitti kun pääsi ihailemaan hetkeksi.


Vähän läyheet vankkurit!!! 


On niissä joku kartanon vesa tyytyväisenä matkustanut. Ihan joka jepellä ei ole tainnut moisiin olla varaa.


Ja seuraavaksi rauhoitutaan hiukan, lepytellään äidin karkaamisesta loukkaantunutta kuopusta ja ehkä jossain välissä päästään myös vähän ompelemaan. Adjöö!

8 kommenttia:

  1. Kiva kun pääsit tuulettumaaan!
    Arkarteluihin tuo paperi on perfetto, vaikka ahdistaakin varmaan hetkellisesti kun alkaa leikkelemään :)
    Aina silmät osuu tuohon teidä sängynpäätyyn,,, se on niin hiano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, samaa mieltä! On mulla taitava ukko! ;)

      Poista
  2. Onpas kivoja löytöjä.....nuo vaunuvankkurit...ahaaa....miks tuollasia ei enää tehä nukyajan lapsille...hah.hah,,,,eivät taitas tehä kauppaansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät varmasti varsinaisessa tarkoituksessaan, mutta koristekäyttöön kyllä huolisin kiljuen nuo, kun hinta olisi kohdallaan ja talossa tilaa.

      Poista
  3. Hienoa, että pääsit taas akkareissuun! Systeri kyseli myös kirpparikierrokselle Ouluun, ja se täytyy kyllä toteuttaa, kunhan kalenteri antaa myöten.

    Ihanat nuo kiesit! Paljonko niistä ois pitäny pulittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa en ole edes varma, oliko ne siellä koristeena vai myynnissä, en katsellut, löytyykö hintalappua, kun en aikonutkaan ostaa. Olishan ne aika somat kyllä olohuoneen nurkassa täynnä pehmonalleja! :)

      Poista
  4. Ah, vaunuista tunnistin kaupungin :) Itsekin noita ihastelleena. Ihana blogi sulla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriinan kirppis, eikö vaan? Jos juu, niin tutulta näyttää :)

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.