lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kaikkea kahtena

Taannoisessa kolmevuotisarvonnassani voittanut Susanna saa vihdoin palkintonsa. Hänelle lähtee tyttömäinen kesäsetti koossa 128.


Viimeiset palat makean pinkkiä collegea meni näihin polvihousuihin, mutta tätä väriä olisi hauska löytää lisää. Tämä on käynyt tosi moniin tyttökuoseihin, joita tässä lähiaikoina on kankaaksi painettu. Ja jotta otsikko täsmäisi, kerrottakoon, että ompelin bambitrikoosta t-paidan myös koossa 122, omalle tyttärelle. Vähältä piti, etten olisi saanut koko bambia lainkaan, kun olin reissussa juuri silloin kun kangas vihdoin tuli myyntiin, mutta onneksi olin jättänyt Royalin edellisen tilauksen odottamaan ja maininnut Saijalle haluavani vielä samaan pakettiin tätä bambia, kunhan sitä tulee. Saija muisti toiveeni ja nappasi minulle syrjään haluamani palan. Kiitos siitä!



Verson puodin ihanasta Paiste-joustiksesta tein tilaussetin koossa 110. 



Olin ajatellut lisääväni enemmänkin punaisia yksityiskohtia, esimerkiksi applikaatiota tai taskua, mujtta jotenkin en osannutkaan. Niin ihana kuosi kaikessa selkeydessään, etten raaskinutkaan sotkea sitä millään "turhalla". Toiset shortsit, kokonaan punaiset, kuitenkin tein. Kumman alaosan kanssa sinusta paita on parempi?





Siskontyttö kulkee ensi viikolla harmaissa housuissa. Kummatkohan menevät jalkaan ensiksi?


Kaava on hänelle piirretty ja nimetty, ja samalla kaavalla on housutettu samaa neitiä aikaisemminkin. Nyt lisäsin vai lahkeeseen mittaa aiempaa enemmän, joten housujen koko lienee nyt 104.


Perhosapplikaatio on aikaisemminkin käytössä ollut luottoperhonen, joka majailee applikointikuvakansiossani. Lisää yksityiskohtia ompelin peitetikillä, molempiin valetaskut sekä toisten housujen lahkeisiin vielä lisää. Harmaa velour on Royal-tuotteelta.


Valetaskut edestä ja takaa:


Ja se arkisin kaikista, kirppiskankaasta viidenkymmenen sentin kalsareita. Koko hoikka 122. Niitäkin kahdet.



Leppoisaa lauantaita kaikille!
Leppoisaa lauantaita kaikille!

(kyllä, sekin kahtena)

18 kommenttia:

  1. Kyllä tuo aurinkopaita punaisten sortsien kanssa paremmin sopii, tämän mielestä! Tosi kiva paita, eikä tosiaan tarvitse mitään lisäkoristuksia kaunis kuosi. Kiva seurata aikaansaannoksiasi!

    Em

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo pinkki bambisetti!
    Myöskin perhoshousut on namit.
    Ja oikeistaan tuo ruskea pallokalsarikin on tosi kiva.
    IHANAT ompelukset siis Mummo väsännyt jälleen!

    VastaaPoista
  3. Oot sie Tiina aikaansaava mummeli:)! Mullaki tilauksessa peitetikki, jospa sitä sais sitte kätsämmin trikoiltua:)! Kauniita vaatteita olet teheny:). Minusta punaiset shortsit käy paremmin, jotenki menee hieno kuosi hukkaan, jos ylä ja alaosa samaa. Noille aurinkoshortseille passais joku peruspunainen t-paita tai ruskea, turkoosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tottunut ajattelemaan enemmän niin, että vain toinen osa vaatekokonaisuudesta on joku kuosikangas ja toinen yksivärinen. Ajattelin kokeilla muuta, mutta ei tuo nyt ihan vakuuta. Palaan siis siihen perinteiseen ajattelutapaani. ;)

      Poista
  4. Juu, Minustakin tuo aurinkopaita on upea punaisen alaosan kanssa! Vähän levottomaksi menee jos myös alaosa on samaa kuviota :) kauniita ompeluksia taas. Innolla odotan mahdollisia postauksia pihasuunnitelmista/pihanlaitosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiltä et tule säästymään, kun nyt joskus sulaisi nuo lumet tuolta ulkoa...

      Poista
  5. Ihania vaatteita! Minulta meni vaaleanpunainen bambi ohi suun. Aina, jos mahdollista, pitäisi heti tilata, jos on joku tietty kangas, jonka haluaisi ja osuisi vielä tilipäiväänkin ;) Muutaman kerran näin on käynyt - ja kun en ole onneksi enää kovin perso kaikille uutuuksille.

    VastaaPoista
  6. Ja kuten tapanani on aloittaa muusta asiasta, itse asia unohtuu. Piti kirjoittamani: Kestovaippakauppaan on tulossa jotain ohuempia college-kankaita. Oliskohan niissä jotain vastaavaa kuin yllä mainitsemasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää.. en siis ole mistään moista vielä etsinytkään, enkä usko sen olevan mikään ongelma, mutta kiitos vinkistä! :)

      Poista
  7. Ihania ompeluksia! Aurinkopaita sopii mielestäni paremmin noiden punaisten pöksyjen kanssa. Nuo perhoshousut ovat ihanat! Kauniit värisävyt olet löytänyt:)

    VastaaPoista
  8. Minusta molemmat shortsit passaa paisteeseen...mutta nuista punaisista "puuttuu" jotain ;)resori alareunaan kuten toisissakin,vaikka keltainen tai valkoinen niin olis kiva . tuo paiste-kangas näyttää niin kivalta,että vähän jo harmittaa kun en itelle sitä ostanut, samoin Ihana tuo bambikangas ja ihania oot siitä ommellut,kaikki ihania. -k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no nuo punaiset oli sellaiset pikalisäykset, kun ei se koko setti paisteesta näyttänyt ihan siltä kuin olisin halunnut.. en niihin kuitenkaan sen ihmeemmin panostanut, pyöräytin vain.

      Poista
  9. Perhoshousut on jotenkin vain niin ihanat .. :) Tämä lauantai on kyllä ollut leppoinen mutta loppumaisillaan, joten toivotan mummolle leppoisaa sunnuntaita!:) -Ulla-

    VastaaPoista
  10. Minä otan kuitenkin mielummin "kokokeltaisena" tuon setin, kun olen samaa mieltä edellisen kanssa, et punaisista "puuttuu"jotain...ehkä tosiaan lahkeen malli?Mut ehkäpä molemmat...palataanpa asiaan!Kaunista on jokatapauksessa tuo setti!!Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo bambisetti ja kiva yksityiskohta nuo peittariompeleet harmaiden housujen lahkeissa :)

    VastaaPoista
  12. Hurjan ahkerana oot ollut taas :) Ihania vaatteita ja mun täytyy kyllä yhtyä toisten mielipiteisiin että nuo punaiset shortsit käy paremmin. :) tosi kauniita myös nuo harmaat velourhousut

    VastaaPoista
  13. Ai mukavaa lauantaita! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.