keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kaikelaist

 

Selian uusi Aurinkoinen-joustofrotee on niitä kankaita, joita ei meinaa raaskia edes leikata, niin ihanaa se on. Kovetin kuitenkin sydämeni ja leikkasin, kun hupparihoukutus kävi riittävän suureksi. 





Kaavoitin takkia varten hupparin, jonka kaikki reunat kantataan resorilla. Neppareilla varustettuna lapsenkin on helppo pukea se itse. 


Ensimmäinen kaavatestaus, Verson puodin Muisto-joustiksesta ommeltu, osoittautui klassisesti liian lyhyeksi hihoistaan, joten tarvittiin vielä pientä muokkausta, ja tämä muisto-huppari meni myyntiin. Tämä lienee sopivampi 86-senttiselle, kun hihoista jäi 92-koossa puuttumaan pari senttiä lisämittaa. Olisi vissiin kannattanut tehdä pieni tarkistusmittaus ennen kappaleiden leikkaamista!


Huppari löytyy "kaupan" puolelta - tarkista hihan mitta, ennen kuin teet ostopäätöksen.


 Siskontyttö on taas housupulassa, ja häntä auttaakseni tein Riemukukasta yhdet.


Vähän piti saada retroa häivytetyksi ja tyttömäisyyttä lisää, joten kokeilin maalata osan kukista resorin värin mukaan. Pruits kahdesta eri kangasväripullosta ja hiukan sekoittelua, ja oikea sävy löytyi kuin löytyikin.


Tätä ennen kokeilin myös tusseilla värittämistä, mutta jotenkin keltainen tai oranssi ei iskenyt sinä päivänä, joten kokeiluksi jäi. Sinänsä kyllä joustikselle sopii paremmin tussit kuin painovärit, mutta pahaksi onnekseni en omistanut sitä vaaleanpunaista tussia.
 

Iloisen punainen tilaustakkikin on tehty. Muuten ihan perinteistä tosimummomallia, mutta helmassa on tässä resori. Saa toistaiseksi olla kyllä viimeinen resorihelmainen takki, oli sen kanssa kyllä semmoinen tappelu. Olisi varmaan kannattanut vilkuilla jotain ompeluohjetta, että miten ne viisaammat sellaisia ompelee.


No lopputulos on kuitenkin aika söpö, ja se lienee tärkeintä!


Jotain pientä kesäistä myös. Polvihousut 116/122-koossa...


... Ja t-paita viimeisistä isoäidinneliöistä. 


Esikoisen uuteen eskaripukuun saatiin väreihin sopiva pipo viimeisistä pöllötrikoon jämistä.


No olihan noita taas. Ja siitä huolimatta kangaskaapeissa ei edelleenkään näy tyhjää tilaa. Kumma juttu. Liekö sillä jotain tekemistä sen kanssa, että uusia tulla tupsahtelee postilaatikkoon tämän tästä.

27 kommenttia:

  1. Todella ihania! :) -k

    VastaaPoista
  2. Ihania kerrassaan!
    Suloisen tilaustakin olet ommellut, onnellinen se jolle takki kotiutuu :)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea tuo valmiin kankaan kukkien värittely. Sillä saa monta ilmettä samaan kankaaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan muuttaa kyllä paljon, kun värittää tai jättää värittämättä!

      Poista
  4. Ihania <3 Nyt harmittaa etten tuota aurinkoista tilannut. Vaikka kaappi pullistelee kankaita, täälläkin ;)

    VastaaPoista
  5. Ihana ihana aurinkoinen huppari! -Ulla-

    VastaaPoista
  6. Kaikenlaist IHANAA tosiaan :) Varsinkin nuo hupparit!

    VastaaPoista
  7. Ihania ompeluksia. Tuo sydäntakki on erityisesti mun makuun.

    VastaaPoista
  8. Jos näkisin kaupassa tuollaisen sydäntakin, niin ostaisin oitis! Tosi söpö.

    VastaaPoista
  9. Miten sie ehdit? Ihania <3

    VastaaPoista
  10. Kääk! Hillitön ompelutahti mummolla!

    VastaaPoista
  11. Tommonen punanen takki ois aivan huippu ihana meijän puoltoistavuotiaalle ♥
    ...ja kaikki muutki :)

    VastaaPoista
  12. Voi mitä ihanuuksia taas! Varsinkin nuo hupparit on nyt tosi ajankohtaisia täälläkin, jos vaan uskaltais kokeilla niiden ompelua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen malli on ainakin ihan superhelppo, jos vaan hermot kestää tuon kanttaamisen, sitä siinä riittää. ;)

      Poista
  13. Ihania ompeluksia, ja toi aurinkoinen huppari <3

    VastaaPoista
  14. Oi että ihania. Sää vaan jossain välissä ehdit huristaa koneella.. Meille kans tuommonen sydäntakki!! Tai kaks.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan välissä.. niissähän sitä. :) Siinä kävis sen takkihomman kanssa niinkuin hiirelle kun teki kissalle takkia.. kangasta ei nimittäin olis enää kuin nenäliinaan..:)

      Poista
  15. Toi sydäntakki on aivan ihana!

    VastaaPoista
  16. Olisikohan niitä uusia kankaita mahdollisesti tupsahtelemassa Jofotexin suunnalta? (kun täälläpäin voisi olla tuossa keväänkorvilla vaikka sellainen pieni rakonen?)

    Tuo värittely näyttää aika kivalta lopputulosta myöten.. Tekisi mieli kokeilla sitä jotain piilo--juttu-kangasta jossa oli niitä tiikereitä, mitähän se oli...

    Ihastustekeleitä muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on kyllä jo Jofotilauksen perään kysellyt, kai se on kohta laitettava jo harkintaan, ympäristön painostuksesta.. ;D

      Se taisi olla puutarhapiilo.. toivon kyllä että meidän puutarhasta ei koskaan löydy tiikeriä piilosta!

      Poista
  17. Aivan ihania takkeja, voisin ottaa niistä jokaisen kuosin myös itselleni käyttöön! Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.