keskiviikko 16. tammikuuta 2013

No hard feelings!

 


Aamulla oli tyynyfiilis. Pehmoinen siis.

Aamulla oli myös joutilaana yksi edelliseen kotiin ommeltu verho, joka ei tässä kodissa käy yhteenkään ikkunaan kokonsa puolesta, joten otin kauniisti pesussa rypistyneen pellavan uusiokäyttöön.


Tahallisen huolimattomasti töpöttelin kangasväreillä pari pystyraitaa sekä yhden vaakaversion tyynykankaaseen. Olisin halunnut tummanharmaata, mutta tähän hätään oli pakko tyytyä ruskeaan, sillä mustaa väriä ei ollut kuin tussina. Taas yksi pakkorako hankkia lisää alan materiaalia...



Takana ei ole kuin pystyraidat:





Näin jälkiviisaana voin todeta, että olisi kannattanut jättää kuvioiminen pelkkiin raitoihin, kun ei saman väristä tekstiilitussia löytynyt, jotta kaikki olisi ollut samaa väriä. No seuraavasta päällisestä saan kenties jo paremman?

Jos meillä ei sisustuksessa juuri väreillä revitellä, niin vaatteissa sitten senkin edestä. Tai no, tarkennan: lasten vaatteissa. Kahdesta tiikeri-interlock-kankaasta tehtiin yksi.


Tämä mekko menee tuonne kaupan puolelle, sillä tämä on jo niin lähellä jäädä pieneksi meidän kolmevuotiaalle, etten viitsi ottaa käyttöön ollenkaan. Tämä on siis kokoa 86. Mutta ennen kuin myyn tätä, pesen koneessa, kun on käytetty eri kankaita, ja haluan varmistua, ettei pesussa tule yllätyksiä. Varata toki saa, jos tästä on kiinnostunut.

 

Omakin tyttö katselee jo kohti kesää, ja toivoi kalakankaan nähdessään siitä itselleen hihatonta mekkoa.

 

Talvella pidetään paidan kanssa tunikana, mutta kesällä tämä toimii hellemekkona ihan sellaisenaan.


Pienoista moraalista krapulaa on havaittavissa kankaiden maltillisen hankkimisen suhteen - tai siis sen, ettei tuo hankkiminen välttämättä kaikkien silmissä ole ollut maltillista... Tosin itsehän minä tässä olen itseäni rajoittanut, eikä kukaan muu. Sen epämaltillisuuden vuoksi kuitenkin yritän tyhjentää aikaisempia kankaita pois kaapeista, jotta en vallan huku uusiin kuoseihin. Kaupan puolelle rientävät siis myös pikkuruinen 74-senttinen vauvan hihaton helikopterileijonamekko sekä 92-senttinen kalamekko!


Kokeilin vielä huvikseni leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla, ja omaan silmään tällainenkin väriyhdistelmä tuosta kalasta (tai mistä tahansa muustakin isokuvioisesta kuosista) olisi taas napsautettavien listalla.. tähän vain ruskeat resorit, ja kylläpä taas olisi kuuskytlukuinen olo!



Ps. Odottelen edelleen kovasti kuvia niistä teidän keskeneräisistä töistänne... tähän mennessä on uskaltautunut julkisuuteen kaksi keskeneräisiä töitä omistavaa uskalikkoa. Kiitokset teille, Tiina ja Maisku, vertaistuesta! ;) Ja jos sähköpostini ei tahdo ottaa vastaan kuviasi, pienennä niitä vaikka Paintissa (muuttamalla kuvakokoa reippaasti pienemmäksi). Saamme ihastella vielä monenlaisia tulevaisuuden valmiita töitä, näin uskon! :)

17 kommenttia:

  1. voi kuule, perjantaina kun on vapari, lupaan laittaa sulle keskeneräistä :) Ja niitä kuule löytyy!

    VastaaPoista
  2. alustava varaus laulukalaan, paljonko hinta?myös samaan ottasin keltaiset leggarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laulukalamekko 8e postikuluineen.

      Poista
    2. otan siis, jos on takaakin samaa kangasta :) ja nuo kaupan keltaiset legginssit myös :) sopiiko ne väriltään yhteen? -kaiku-

      Poista
  3. Mulla oli ajatuksissa jouluksi painaa uusia"vanhoja" pellavatyynyjä mutta se jäi sitten ihan ajatuksen tasolle.. sinun tyynyssäsi on jotain tosi nättiä :)

    Jaksaisitkos sepustaa lyhyen oppimäärän aiheesta: Susie-kaavan muokkaus, eli mitä tuossa kaavassa on hyvää ja mikä vaatii muokkausta (eli esim.onko leveys hyvä, rinnan alla oleva sauma sopivassa kohtaa tms.) ei jostain syystä tuo kaavan piirtäminen nyt oikein kulje eikä ole hukkakankaita joihin testata alkuperäistä mallia.. kiiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mitenkähän muistaisin mitä sille olen aikojen saatossa tehnyt.. :O no sen ainakin muistan, että olen lisännyt yläkappaleisiin vähän pituutta alareunaan (sentistä kahteen ehkä?), ja teen sen etukappaleen poikkisauman eri tavalla kuin ohjeessa - en siis käännä saumanvaroja kujaksi, vaan ompelen framilonilla rypytetyt reunat vaan normaalisti yhteen. Helmaan olen lisännyt reippaasti pituutta, leveyteen olen tainnut hitusen lisätä sekä helmaan että miehustaan. Toivottavasti muistin tässä kaikki.. niin ja hihastahan ei ole jäljellä muuta alkuperäistä kuin se pyöriö. :D

      Poista
    2. Niin ja mulla oli myös jouluksi ajatus tehdä valkaistusta pellavasta samanlaisia päällisiä kahdella punaraidalla, mutta tekemättä jäi... jokohan ensi jouluksi? ;)

      Poista
  4. Oi miten hauska se tiikeritunika!

    VastaaPoista
  5. Toi tyynynpäällinen on todella kivan näköinen. Kumpa vaan itekin osais :(

    VastaaPoista
  6. Tuo laulukala, jota ilman jäin, on NIIN mahtava! Hienoja ompeluksia! -Ulla-

    VastaaPoista
  7. Minulla ei ole ikuisuusprojektistani kuvaa, mutta voin kuitenkin kertoa siitä.

    Joskus ala-asteella, ehkä ekalla tai tokalla, ilmoitin vanhemmille, että haluan varastohuoneessa olevan apteekkarin lipaston itselleni. Lipastoa on käytetty maalikappina, joten siinä on useamman oman maalikerroksen lisäksi aikamoinen määrä maalitahroja. Myöhemmin olen joitakin huonekaluja kunnostanutkin, joten jos aikaa olisi, voisi kaapin kunnostus onnistua.

    Mutta se on aikanaan nostettu vanhan tehdasrakennuksen yläkertaan ikkunan kautta trukilla, joten sen ulos saaminen ei ole mikään pikku juttu. Sen verran suurikin kaappi on, että ihan kylppärissä sen kunnostus ei onnistuisi. Kaikesta huolimatta pidän sitä projektinani, vaikka en ole konkreettisesti tehnyt kaapille mitään, vielä :)

    Ai niin, nykyisessä asunnossamme ei olisi kaapille edes paikkaa.

    VastaaPoista
  8. Paljonko maksaa tuo tiikerimekko? av.siihen.:) -suski-

    VastaaPoista
  9. No en tiiä kehtaanko lähettää pitkävartisten sukkien lankasörttöä...On meinaan semmonen solmu, etten tiiä miten selviän...

    Tuo laulukala on kyllä kovin sievää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulle jo yksi lankasörttö tuli, varsin hupaisen historian kera, joten senkun vain! :)

      Poista
  10. oi, tulipas ihana tyyny!! Ja tuo tiikerimekko, mahtava idea yhistää kahta eri väriö samaa kangasta!:) Nuo laulukalat on kyl ihania..

    VastaaPoista
  11. Minusta tuo tyyny on hyvä just noin, kun on kahta eri väriä :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.