maanantai 7. tammikuuta 2013

Luomuomenoita

 

Suurena "kasvisten ystävänä" (lue: syön väkisin) olen kovasti ihastunut tähän Noshin ruskea- tai oikeastaan melkein mustapohjaiseen luomuvelouriin. Kyllä tällaisessa on omenat parhaimmillaan! Ja kangashan näyttää enemmän kuin paljon juuri haalarihousuilta!

Eteen sijoittuvaa vetskaria kyllä mietin ja pähkäilin aikani, kun se katkaisee kuvion niin ikävästi, mutta on kuitenkin paljon mieleisempi tehdä kuin olkainneppariversio, ja mukavampi myös pukea ja riisua - lyhyemmin sanottuna kätevämpi. Lopulta vetoketjun saikin sujautettua kätevästi kahden pystysuuntaisen kuviorivin väliin, joten siitä tuli lähes huomaamaton.



Ja koska perheestä löytyy enää yksi, joka käyttää vaippaa, ja koska haalarihousut ovat hankalat muille kuin vaipan käyttäjille, oli ilmiselvää, että nuorimmainen saa nämä omenat housuihinsa. 


Sitä ollaan nääs siinä iässä, että opetellaan sitä konttaamista huomattavasti sivistyneempää kulkutapaa. Ja pukin tuoma uusi menopeli saa nyt kyytiä!

Niistä tuli ehkä lempparihousut.

Viimeisimmässä kommentoijien kesken järjestetyssä yllätysarvonnassa onni kopsahti Nunuun, ja hänelle (tai hänen lapsilleen ehkä kuitenkin) lähtee pehmoinen nukenpeitto.



Materiaalina on käytetty tyttölöitten ihanimpia kuviotrikoita, kuten kenties huomasittekin, ja taustapuolella on marjapuuronpunaista fleeceä. Oma merkkini lipsahti vähän vinoon, ja sekös harmittaa, mutta senhän voi uusi omistaja leikata pois, jos se häiritsee. Välly lähtee matkaan huomisaamuna, kun postipate seuraavan kerran käy kurkistamassa lähtevien lokeroon. 

Pii es: huutikseen on tungettu lisää täytettä, tällä kertaa jotain myös aikuiskoossa!

22 kommenttia:

  1. Hah hah haa! Täällä toinen "ihan himo kasvissyöjä". Minäkin kyllä sen kasvimaan muokkaan (traktorilla) ja siten siitä tuppaa "vähän" iso tulemaan, mutta kuka peeveli ne kaikki rehut sit söis?? Naapurin lehmät, hevoset, kilipukki ja noi meitin metsän puput kyl varmaan kelpuuttais, joten ei kun kasvimaata muokkaamaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä lapset syö, kun vain pidän kasveja koskevat mielipiteeni omana tietonani.. ;D

      Poista
  2. Makoisan näköiset housut!
    Vetskari on kyllä piilotettu kuvioiden väliin todella huomaamattomasti! :)

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos ihanasta blogista! On niin istuvan näköinen malli, onko omasi vai saisiko sen jostain ostettua?
    Miniä on haastanut minut kaivamaan ompelukoneen esille ja vaatettamaan jälkipolvea uusilla ihanilla kankailla, mutta tuo kaavapuoli on vielä hakusessa... Samoin jos olisi vinkata mistä saisin helpon trikoopaita-kaavan olisin ikionniellinen, ehkä jopa onnistuisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse piirrelty kaava on, kuten uumoilitkin, mutta onhan Ottobressä ollut se Mustikka-haalari, joka on ihan vastaava, leveämpi vain. Sitä kaventamalla ja mittoja tarkistelemalla saat kyllä samanlaisen! :) Haalarin kaava taisi olla numerossa 6/09 ellen aivan väärin muista, ja irtonumeroita voi tilata OB:n verkkokaupasta.

      Poista
    2. Niin ja ihan perustrikoopaitakaavoja, ihan hyviäkin sellaisia, on suunnilleen joka lehdessä. Siis jokaisessa OB:n numerossa. Olikohan se uusin missä oli se Raide-malli, vaikutti oikein hyvän malliselta peruspaidalta.ü

      Poista
  4. Oih <3 Minulla odottaa fuksiat kaapissa vielä. Täytiikin kaivaa ne esille ja tuumata. Täällä kärvistelen vihaamani hellokityn kimpussa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus kerran sellaisen kasannut, applikaation muodossa, joten tiedän tunnelmasi! ;)

      Poista
  5. tulipas somat omppuhousut :) mua nauratti tuo "kasvikset" ilmaisu omenoitten yhteydessä, eikös ne oo hedelmiä?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuollainen kesällä kasvava on samaa sarjaa, kasviksia, kasveja, mitä lienevätkään.. :D

      Poista
  6. Onpa tosiaan hyvin piiloutunut vetoketju ja näppärät housut! Ekaa kuvaa katsoin, että jaahas, olet innostunut nyt enemmän tekemään näitä olkakiinnitteisiä, kun vetskaria en edes huomannut. Pitäispä minunkin taas ohjeellasi tehdä isommat haalarihousut ipanalle, kun samat harjoitteetkin on menossa :)

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihqut omppuhaalarit! Ja ei voi olla, että teidän pienin on jo noin iso! Justhan niitä vastasyntyneen kuvia täällä ihasteltiin...:)Huh kun aika menee nopsaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, marraskuussa huitaisi vauvasta taaperoksi! <3

      Poista
  8. Voi miten suloiset pikkuset pöksyt! :)

    VastaaPoista
  9. Onpa tosiaan hienot haalarit ja hyvin toi vetoketju "istuu" haalareihin. Täytyypä laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  10. Näyttää pikku malli-taapero kuvissa tyytyväiseltä.. siispä uskallan toivoa että nuhistelu-hammastelu on taas tältä erää takana! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät menee jo suht hyvin, mutta viime yönä taas valvottiin. Tyyppi konttaa yökaudet meidän päällä ja valvoo niinkuin olis juonut muutaman litran kahvia, kiukkuaa ja huutaa, jos viedään omaan sänkyyn. *haukotus*

      Poista
  11. On kyllä söpö haalari. Ihan piti uudelleen tihrustaa että mikä vetoketju, kun ainakin näin kuvissa hukkuu kyllä ihan täysin kankaaseen. Ja peitto on niin söpöinen. Arvaan jo etukäteen mikä tappelu siitä saadaan aikaiseksi. Jospa kuitenkin pitäisin sen itselläni? Kyllähän sillä nyt edes varpaita lämmittää.;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.