perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulua jännittäessä

Otin taas kerran tietoisen riskin ja maksoin Eurokankaan palatrikoista sievoisen summan riihikuivaa. Mutta olivatpa palatkin sievoisia, puoltatoista-kahta metriä pitkiä jokainen, ja kolmessa ihanassa nuden/uturoosan sävyssä. Raaskinkohan pilkkoa niitä loppuja ikinä, kun tämän värisiä ei tahdo mistään löytää? Yhden pilkoin, ja itselleni tietysti. Niin ja riskinä pidän tätä sijoitusta siksi, että joskus palakankaissa on ollut aika surkeita laatuja joukossa, sellaisia, jotka nyppääntyvät ihan kauheiksi heti ensimmäisessä käytössä. Toivotaan, etteivät nämä kankaat kuulu niihin.



Burdan kietaisutoppikaavasta mukaillen tein itselleni hyvin laskeutuvasta viskoositrikoosta tuollaisen mahamakkaran hämääjän. Alkuperäisessä kaavassa kietaisumalli on samanlainen edestä ja takaa, mutta omaan versiooni toteutin takaosan ihan perinteisenä. Helmaan lisäsin kaitaleen, jollaista ei alkuperäisessä mallissa ollut. No jos tarkkoja ollaan, tässä ei ole muuta jäljellä alkuperäisestä kuin kietaisuosien kaavat. Kaikki muu on visioitu tekemisen edetessä itse. Kädentiet kanttasin miehustakankaalla, mutta etureunat on vähän erilaiset . Käänteen ompelun yhteydessä reunaan on kiinnitetty kääntämätön kangassuikale, joka toivottavasti rullautuu ja rispaantuu mukavan rosoiseksi ajan ja pesujen myötä.

Sitä, jätänkö nuo solmusomisteet olkapäille, en ole vielä päättänyt.



Lopusta kankaasta tuli vielä perinteinen susie. Ei siitä kaavasta irti pääse, ja jos tahtoo tehdä itselleen nopeasti valmistuvaa, sovittamatta sopivaa, on käytettävä susieta. Niin, tai siis sitä omaa muokkausta siitä.


Jotta ette antaisi minulle potkuja liian yksipuolisen tuotannon vuoksi, muuttelin pääntietä vähän erilaiseksi aikaisempiin versioihin nähden. Vastaava pääntiemalli taisi olla alkuperäisessäkin kaavassa, tai sen rinnakkaismallissa, mutta koska olen muokannut tämän kaavan omiin mutkiini sopivaksi, en jaksanut alkaa kopioimaan lehden mallia nytkään, vaan muokkasin edelleen sitä omaani.


Vihdoin sain mahdollisuuden käyttää aarrekaupasta löytämiäni ihania metallinappeja. Ne ovat tosin pelkkää hämäystä, eikä etuhalkio ole oikeasti avautuvaa mallia lainkaan. Yrittää vain olla olevinaan.

Saattaa olla, että pätkäisen tämän joskus paitapituuteen, mutta toistaiseksi se saa olla mekkomallia.


Äkkinäisessä hattupuuskassa piti surauttaa kaapista ilmaantuneista leijonavelourin jämistä kuopukselle jellona-muraveinik. Eteen etuleijonia, taakse taka-sellaisia. Ja leuan alle neppari. Hattu on jo räkäinen, koska sitä kokeiltiin muutaman sekunnin ajan pienen omistajansa päähän, mutta onneksi se ei näy kuvassa. ;)


Ja niitä hipihiljaa esiteltäviä juttuja - paketointia odottamassa on seuraavaa:

Paapiin ihanasta neuloksesta ankkapaita kokoa 122/128:


Jofotexilta tilatuista pilvistä peruspaita koossa 98 - jotta olisi vähän ilmettä, hihoissa on poikittaiseen langansuuntaan leikatut kaitaleet:


Ja 122/128-kokoinen yöskentelysetti. Toivottavasti tässä näkyy hyviä unia.



Uskallan nämä täällä esitellä, sillä lahjansaajat tuskin ovat vielä bloginlukuiässä. Äidit saavat nähdäkin - onpahan heilläkin jotain ajankulua, kun saavat polvet tutisten miettiä, mikä näistä pehmeistä paketeista sattuu olemaan juuri se oman kullannupun lahjus (kun äideillä tuskin on mitään muutakaan ajankulua tähän vuodenaikaan). Kummilapsille nimittäin lähtee tänä jouluna pehmeitä paketteja, ja sekös varmaan lapsia tympii - itse en ainakaan osannut lapsena isommin niitä vaatelahjoja arvostaa.

21 kommenttia:

  1. oi tämä susie on valloittava, olen kait tullut vanhaksi kun tykkään niin haaleista väreistä... napit ovat ihanat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varohan, mummoutta on täällä ilmassa! Se voi tarttua. ;)

      Poista
  2. susie on kyllä kaunis, ei voi muuta sanoa :)
    Ja ihana tuo Paapiin ankkakangas, en oo ennen nähnytkään!!
    Ja jos ei lapset osaa kummitätinsä lahjoja arvostaa ni uskonpa että heidän äitinsä ainaki osaa.. ;) Ainaki mä olisin ikionnellinen jos lapseni saisivat tuollasia lahjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla, tarvelahjat on parhaita jos äidiltä kysyy! :)

      Poista
  3. Onpa kauniita ompeluksia. :) Eksyin tänne jostakin ja varmasti piipahdan jatkossakin. Kivaa tuo vihreä "sisarukset"-kangas!

    VastaaPoista
  4. silloin kun viimeksi pääsin samaisessa paikassa käymään löysin palalaarista kolmea harmaansävyistä napakkaa trikoota ja sitten oli jo pakko laittaa silmät kiinni ettei löydy lisää ihanuuksia. Olisi voinut tuollaisiakin löytyä...

    Msusie- malli toimii edelleen, ihan selvästi mulla on samanlainen kun sinne töihin saan niitä vaatteita ommeltua (juuri katselin kaappia ja itku pääsisi jos nyt työt alkaisivat, kaikki vaatteet on jo niin kovia kokeneet että lahoavat käsiin...)

    Samoilla linjoilla täälläkin, pehmeitä paketteja niinpaljon kuin mahdollista jouluksi. Olisin niin mielelläni nyt tehnyt kummilapsille applikoituja puseroita, mutta kaksi kummilapsista on jo "liian vanhoja" itsetehdyille vaatteille, yksi haluaisi kaiken rahana(taas kummitäti pettää ja tekee vasten toiveita ja ostaa jotain), kahdella (tai niiden vanhemmilla) on niin erilainen tyyli että tietäisin vaatteiden menevän sovittamatta kiertoon, yhden äiti aina ihan suoraan sanoo meidän lasten vaatteista että ei heidän lapsilleen kiitos. Mutta on yksi, jolle saan tehdä vaatteita tänä vuonna! Tosin isommassa koossa kuin oma vanhin mutta kuitenkin ilmeisesti voisi tykätä. Pitäisiköhän hommata sellaisia kummilapsia joille saisi ihan hyvällä omatunnolla ommella kaikkea ihanaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkääköhän munkaan kummilapset kaikki itse tehdyistä, en tiedä! No äidit saa sit laittaa kiertoon jos ei kelpaa..:)

      Poista
  5. Kivat oot taas tekaissu. Kummasti niitä mahamakkarahuijausvaatteita kaipais kaappiinsa, ei sillon joskus ennen. :)

    Kiitos kaavoista, koitan joskus keretä tekemäänkin niillä jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, ei kai sitä joskus 10kg ja 10v sitten tiennyt edes että vois olla joskus joku pelastusrengas vyötäröllä! ;D

      Poista
  6. Vai mahamakkaran hämääjä :P

    Tuo ankkaneulos on kyllä ihanan raikkaan värinen. Ite tykkäsin siitä hepastakin, mutta enpä tilannut kumpaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu nainen. Olis kai noita kankaita kaapissakin, mutta silti pakko tilata jos jotain ihanaa myydään, kun se ehtii pian loppumaan muuten..:D

      Poista
  7. ootko raskaana, vai tykkäätkö vaan muuten käyttää "mamma mallista" tunikaa? (sauma tissejen alla) korostaa mielestäni mahaa... mutta nätti oot ja taitava!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tietääkseni, mutta olen kyllä ollut neljä kertaa ja muistonsa se jättää. Mieluummin käytän väljää helmaa kuin joka mutkan kautta kulkevaa. Tosin minusta tuollainen malli käy kenelle tahansa, eikä ole yhtään mamma. Makuasioita kai.ü

      Poista
  8. Vitsi miten ihana susie! Ja todella söpö muraveinik :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on taas kauniita luomuksia! Ihanat värit ja mallit sulla käytössä. Ja aivan söpö tuo hattu! Kiitos kun pidät tällaista blogia, joka tuo iloa. Hyvää joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
  10. Ihania luomuksia, täälläkin ihastellaan. Tykkäsin eniten hatusta (mistä kaava?) ja myös pinkki ankkapaita oli ihana. Onkohan kuosia enää saatavilla? Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hattu on Ottobren numerosta 4/2011 ja kangastakin näyttää olevan edelleen jaossa:

      https://shop.paapiidesign.com/product_info.php?cPath=33&products_id=300&osCsid=17a220cf38ed74874624eab06ca7cc5f

      Poista
  11. Hurmaavia ompeluksia! Aivan mahtava myös tuo pupumainen tonttulakki :) Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  12. Hei, eksyin blogiisi jostain mutkien kautta ja ihastuin, taatusti toistekin tulen. On mukavaa löytää ompeluun hurahtanut mummuikäinen bloinpitäjä. Itsellä ei nyt ole aktiivista blogia, vaikka ompeluun tunnun taas hurahtaneen.
    Kysymyksenkin sinulle esitän.
    Millä kaavalla olet tehnyt tuon mekon, mikä on saanut kauniit metallinapit ihan hämäyksen vuoksi?
    Mekon linjat ovat sellaiset, että saattaisi myös tälle raskauksien venyttämälle mahalle ja iän mukanaan tuomille kiloille sopia oikein hyvin ;)
    Hyvää joulua, enää yksi yö ja lapset saavat ne pehmeät ihanat pakettinsa!
    terv. Ulla

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.