maanantai 12. marraskuuta 2012

Juhlien varalle

Talven ajalle ei ole tiedossa yksiäkään juhlia, mutta eihän sitä tiedä, keksiikö joku niitä. Jos keksii, on ainakin oma juhlavaateosasto kunnossa. Varmuuden vuoksi.


Eurokankaan kaksi palalaarilöytöä löysivät toisensa, ja vähän kuin vahingossa niistä piti ommella mekko ja kietaisubolero. Mekkoa ajattelin aluksi ihan arkimekoksi, mutta jotenkin se on liian herkkä pidettäväksi arkena. Hän olkoon siis täten juhlamekko. 

 

 

Ihanan pörröinen ja vaalea pitsineulos taas oli niin boleron näköistä, että siitä piti sellainen tehdä, vaikkei sitäkään ehkä osaa arkena käyttää.


Onpahan lämmin yläosa mekolle, sillä käsivarret paljaana ei juhli yksikään vilukissa, tai enintään joskus kesähelteillä!




Kumpaankaan ei ole antaa kaavavinkkiä sellaisenaan, mutta molempien kaavat ovat muunnelmia lähivuosien OB Womanin kaavoista. Mekon helmaan ja kädenteille ompelin Eurokankaan halpispitsit, ja pääntie on huoliteltu alavaralla. Boleron solmimisnauhat ompelin bolerokankaasta, ja kaikki kanttaukset tein samasta kankaasta myös, sillä mikä tahansa muu vaihtoehto olisi näyttänyt tuossa ihan hullulta. 

Vaikka en ole juhlaihmisiä, nyt melkein odotan, että joku keksisi vaikka kihlautua. ;)

Muokkista: yleisön pyynnöstä, tässäpä kuva mekon yläosasta. Toisessa sivussa on piilovetoketju, muutenpa tuossa ei mitään ihmeellistä olekaan. Paitsi ihmeellisen paljon ryppyjä, kun en jaksanut silittää! ;)


15 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Ihan täydellinen setti talvijuhliin, toivotaan, että sellaiset teille jostain ilmaantuu :-)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivalta! Olisiko mekosta voinut saada vielä kuvaa pelkästään? Itselle pitäisi jotain juhlavaatetta keksiä isän syntymäpäiville, tosin voi olla etten saa aikaan mitään tuollaista ihanaa vaan joutuu tyytymään kaupan valikoimiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin että toivoit kuvaa mekon yläosasta ja lisäsin sen, ja vasta nyt luin kommenttisi uudestaan. No eipä siinä helmassa mitään kummaa olekaan, se pitsi vain helmassa. =)

      Poista
    2. Kiitti kuvasta! Voi olla että joutuu kuitenkin ompelemaan: eilinen 1,5h kiertely kaupoissa ei tuottanut tulosta - ei sitten yhtään kivaa tai sopivaa mekkoa...

      Poista
  3. Niin kaunis! Ihailen näitä hempeitä luomuksia, mutta jostain syystä itselleni en sitten kuitenkaan osaa hankkia tällaisia. Pitäispä kokeilla... Ja juuri näin pitäisi olla, että olisi valmiina juhlia varten, eikä tarvis viime tipassa tehdä.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit! Toivotaan, että pääsette juhliin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana! Voi että kun joku ompelukärpänen puraisisi muakin niin saisin itselle juhlavaatteet ommeltua. Niille nimittäin olis tarvetta ehkä useammankin kerran talven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdet kaupoille katselemaan ihania kankaita niin sieltä se intokin iskee kun jonkun hienon löydät!ü

      Poista
  6. Kivannäköinen ja hempeä :) Ja aina niitä yllärijuhlia saattaa ilmaantua, jopa minulle! (tosin olen itse syypää siihen... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jokos sinä valmistut!? Kihloihin nyt tuskin toista kertaa menit.. :D

      Poista
  7. Ihania! Ompelin itelle reilu viikko sitten samanlaisen boleron mekkopaidan kanssa. Pitää sitä vielä pikkusen muokkailla seuraavia juhlia aatellen :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.