perjantai 9. marraskuuta 2012

0911

Viimeisen vuoden aikana on:

- rakennettu sauna

- rakennettu ullakko ja tungettu se täyteen tavaraa

- myllätty pikkuisen pihaa, mutta vain ihan, ihan pikkuisen... ikävä kyllä.

- maalattu talo

- maalattu ja asennettu nurkkalaudat

- maalattu ikkunanpielilautoja

- tasoitettu sokkeli uudelleen, kun vanha tasoitus alkoi halkeilla

- laiteltu listoja

- tehty paljon koloja seiniin ja kolhuja listoihin, aivan surullisen paljon...

- tehty paljon, paljon sellaista rakennustyötä, mitä ei enää edes muista...

... mutta ennen kaikkea on asuttu omassa kodissa! Pyöräytetty maailmaan yksi tenava, saateltu esikoinen koulutaipaleelle, kasvatettu lapsia ja ihmetelty univelkaa.

Kokonainen vuosi muutonjälkeistä elämää on takana. Ei mikään elämäni kevein vuosi, pakko sanoa, mutta asumisen kannalta ehdottomasti elämäni upein. On se oma vaan ihan toista kuin kaikki aikaisemmat. Paljon enemmän vastuuta kunnossapidosta ja huolta monesta asiasta, mutta myös vapautta ajatella luovasti ja valtaa suunnitella arjesta toimivaa. Valta ratkaista säilytystila-asioita kuten parhaaksi näkee, valta suunnitella pihaan oman mielen mukaisia juttuja, ja nyt viimeisimmäksi valta suunnitella seinille uutta väriä. 

 
Alkuviikosta K-raudassa käydessäni vastaan saapastellut tuttava murjaisi, että joko se on ensimmäisen remontin aika. Ei ehkä arvannut, että oikeasti olisi. Eikö se jo hyvinkin remonttia vaadi, kun sentään vuosi sitten muutettiin?!

Olo- ja makuuhuoneeseen valittu tosivalkoinen Kinos on tökkinyt alusta asti, koska laajalla pinnalla siitä tulikin niin valkoinen, että se on suorastaan vihertävä! Ajattelin, josko siihen vuodessa tottuisi, vaan kun ei. Se vois olla nyt maalausremontin aika, sanoo mummo kinoksessa!


Yläpuolen kuvasta näkyy, miten karkean valkoinen tuo Kinos on verrattuna ovien, ovenpielien, ikkunalistojen ja jalkalistojen väreihin, mikä siis on aika lähelle tuota Jasmiinia. Vähän lämpöä, pliis! Jasmiini on seinälle omasta mielestäni liian keltainen, enkä muutenkaan halua, että seinien väri on ihan sama kuin listojen, tietenkään. Nyt saa suositella mummolaan sopivaa, kaunista seinän väriä! Haussa on lämmin harmaa, ei siniseen eikä punaiseen menevä. Greige siis. Sävy saisi mätsätä myös tuohon Decor Maisonin tekstitapettiin, sillä sitä en suinkaan ole aikeissa vaihtaa! ;) Talkki on kaunis, mutta aika punertava.. miten lie sitten Kalkki? Tai Höyhen - näyttää ainakin malliläpyreessä kauniilta helmenharmaalta? Mutta joko sitten taas palellaan?


Nythän näiden kaikkien kuvien värit menevät ihan omilla reiteillään, kun tämä valon vähyys on niin tätä päivää. Mutta jos sinulla on seinä, jonka värin uskot olevan sitä mitä minä haen, vinkkaa, jookos! Huisia olisi nähdä väri myös seinällä, sillä eihän nuo lastut koskaan näytä siltä, miltä ne lopulta näyttävät laajalle pinnalle sudittuna. Niin että linkkivinkit ovat erityisen tervetulleita!

Sohva saa lähiaikoina takaisin aikaisemman valkoisen verhoilunsa, kun kesän mutakelit alkavat olla ohitse, ja valkoisen sohvan seuraksi on tilauksessa rouheat pellavaverhot. Alkujaan kaipailin ihan kuvattomia, ja olisinkin hakenut Ikealta sitä karkeahkoa peruspellavaa, josta olisin rumpukuivannut kauniit, olkkarin ikkunaan sopivasti ruttuiset uutimet, mutta kun se oli lopussa, taas! Toimitusvaikeuksiakin vielä. Pöh.

Päädyin sitten kokeilemaan Ellokselta kahta erilaista valmisverhomallia:


Kunhan saapuvat, niin näkee luonnossa, mitä nuo ovat miehiään, ja voiko niitä ajatellakaan meille. Sen kuitenkin uskon, että pellavaverhotkaan eivät poista sitä tosiasiaa, että Kinos on liian kylmä. Nyt tarttee lämpöä!

Muutenkin olisi hirveästi intoa sisustaa. Tuunailla, porata reikiä (hui, älköön mies tätä lukeko!) ja saada vihdoin seinille ilmettä, maalata, hankkia mattoja, siivota, verhoilla... Vaan kun elämä haittaa harrastamista. Koko ajan saa köhiä ja niistää jälkikasvun neniä, joita tuntuu riittävän loputtomaksi jonoksi asti. Ja siivoaminenkin on niin turhaa, kun jo tuntia myöhemmin työ on tehokkaasti mitätöity. Niin että jos menis keittämään vuosipäiväkahvit, ja haaveilis vain. Sentään voi keittää kahvit omassa keittiössä ja haaveilla oman kodin sisustamisesta! On sitä jo siinäkin iloa yhdelle päivälle!

32 kommenttia:

  1. Meillä on Kalla, ja se on käytännössä sama kuin ovet ja listat. Jos seinän väri taitaa harmaaseen, näyttävät ovet ja listat keltaisilta, ja sitä en halunnut..! Nyt yleisilme on puhdas valkoinen, vaikka väri ei siis ihan kirkas valkoinen olekaan. Yläkerrassa yhdessä makkarissa on kirkas valkoinen, ja on todettava että onneksi ei laitettu sitä muualle.

    Meilläkin on jo ekoja remontteja suunnitteilla, tosin me ollaan asuttu jo kaksi vuotta :-D

    VastaaPoista
  2. Minulla oli sama pähkäily juuri kesällä kun piti miettiä uuden asunnon seinien väriä. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin "Paperiin". Olen ollut tyytyväinen. Jännää, miten sama sävy näyttää niin erilaiselta asunnon eri puolilla. Tytön etelään päin olevassa huoneessa näyttää lämpimältä, kun taas poikien pohjoiseen päin olevassa huoneessa sävy on viileän valkoinen, mutta ei kuitenkaan liian kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä paperi ja kalla tuntuvat kuukkelikierroksen jälkeen olevan aika suosittuja valkoisia. Hyvä kuulla kokemuksia niistäkin, vaikkei nyt varmaan sitä valkoista laitetakaan!

      Poista
  3. Miltä tikkurilan LAASTI näyttää.. tykkäisitkö siitä vai meneekö jo liian värilliseksi? :) esim. oma koti valkoinen-blogissa koko asunto on maalattu sillä, kurkkaapa http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/lue/2012/10/vapaa-ilta-ja-sisustusinspiraatio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä laisinkaan hassumpi vaihtoehto näin kuvien perusteella, missä tuo oli silloin kun etsin alkuviikosta noita mallilastuja mukaani..? Ihana!! Kiitos vinkistä, tämä täytyy nähdä livenä. =)

      Poista
    2. Meillä on yhdessä huoneessa myös tuota laastia ja olen ollut kyllä tosi tyytyväinen..ei taita mihinkään väärään väriin, pysyy harmaana. Jos johonkin suuntaan jossakin valossa lähtee taittamaan niin se on ruskea, ei vihreä, sininen, keltainen eikä punainen. Siskokin nappasi heti sävyn mukaan :)

      Poista
  4. Me maalattiin keittiö, oloh, makkari ja aula HÖYHENELLÄ. Luulin väriä tummemmaksi, aika pliisu. MUT tosi hyvä ja perus!!
    t. Me on asuttu kohta jo vuosi ja 3 kk, muuten kaikki suunnilleen kuten teil :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli se olisi kenties se tavallinen taustaharmaa, ilman selvää taittamista siniseen tai mihinkään muuhunkaan? Hmm...

      Poista
    2. Tää on varma, melko vaalea kuitenki! Tää on ehkä just se täydellinen helmenharmaa, ei kaduta, vaik melkein koko pirtti maalattu tällä. :) Listat erottuu aavistuksen erolla, tää ei oo varsinaisesti edes harmaa. Vaan vaalea harmaaruskeavihreä. :) Paras!

      Poista
  5. Harmaaseen menevä hyvä valkoinen on myös HÖYRY =) Meillä on osassa seiniä myös KAOLIINI (vähän tummempi kuin höyry).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaoliini on ihan vieras sävy - ja taas kuuklaamaan. Kiitos!

      Poista
  6. Moi! Meillä on yhdessä huoneessa "Talkki" ja se näyttää tietyssä valossa aika tupakan kellastamalta ja toisessa taas vaaleanpunaiselta. Sopivassa valossa se taas on kaunis vaalea beige, mutta sellainen valo on harvoin meillä. "Kalkki" puolestaan meillä on alakerran seinissä pääosin ja siitä olen pitänyt kovasti. Se tosin taas tietyssä valossa kyllä taittaa sinertävään, mutta oikeassa valossa on täydellisen vaalea helmenharmaa.

    Maalin valinta on toooosi vaikeaa. Mekin puolitoista vuotta on tässä asusteltu ja nyt jo monia värimuutoksia olen mietiskellyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts juuri sitä pelkäsinkin! Se kun punertaa hennosti jo tuossa mallipalassa.

      Poista
  7. Hei,
    mielestäni kalkki on lähinnä valkoisen sävy eikä niinkään värillinen. Meillä sitä on niin hennon beigen kuin hieman vihertävänkin tapetin vieressä ja menee molempien kanssa,ei niin kova sävy kuin maalarinvalkoinen mutta hyvin turvallinen ja neutraali valinta. Sävynä on ehdottomasti kuitenkin siellä kylmän puolella eli mitään punertavuutta, lämpimyyttä siinä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok! Lisää turvallisia valkoisia siis.. =)

      Poista
  8. OIjjoi, onpas muuten väriasiat vaikeita! Me etsittiin pitkään just sellaista greigeä, lämmintä, muttei kuitenkaan liian ruskeaa, vaan ennemminkin harmaampaa. Pitkään mietin mulperia (se trendiväri), mutta sitten päädyinkin harmaampaan (mutta edelleen suht lämpöiseen) piazzaan. Hivenen väri taittaa vihreään joissain valaistuksissa, mutta tykkään kovin! Harmi juttu ettei ole kuvaa (vielä) tarjolla valmiista seinästä, muutto olis viikon päästä että parin viikon sisällä blogiinkin eksynee kuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia odotellessa! Tässä tautikierteessä se maalausurakka ei ole ihan tulevan viikon juttuja.. Googlesta tosin löysin jo suuntaa, eikä lainkaan pahaa suuntaa ollutkaan..!

      Poista
  9. Heips! Meillä on koko talo tapettiseiniä lukuunottamatta maalattu Mulperi sävyllä, ja olen supertyytyväinen. Hieman harmahtava vaalea beige. Voisi toimia tuon teidän tapetin kanssa. Mutta varmimmin selviää ostamalla pikkupurkin ja kokeilemalla...itsellä ainakin tuli muutama huti ennen kuin hyvä sävy löytyi - mallilastuista huolimatta:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tajua miten uskalsin hankkia silloin maalikaupasta suoraan isot pöntöt.. oli sitä hurja. Jos tuota Kinosta olisi hankkinut mallipurkin, sitä ei nyt meidän seinillä olisikaan...

      Poista
  10. Meillä on olohuoneen ja makuuhuoneen seinissä sellainen väri kuin kookos. Itse olen tykännyt, mutta mutta... kuten sanottua, tosi vaikea valinta. Midän seiniä vilahtaa ainakin tässä blogini postuksessa http://www.ipanalipasto.fi/ei-kategoriaa/mekko-ihastuksia-ja-muuta-aleista-tarttunutta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. kuvassa näyttää mukavan lämpöiselle ja maanläheiselle sävylle.. kenties hiukan punertava, vai valehteleeko kuva tai silmät? Tässähän tulee runsaudenpula hyvistä väreistä, joutuu kohta maalaamaan koko talon!! ;D

      Poista
  11. Tuo decor maisonin tapetti on kyllä kiva, onko se beige vai harmaapohjainen? Kyselee värisokea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla kumpaakaan, se on kermanvaalea taustaltaan, ja pohjalla on valkoisia karttakuvia, tekstit on harmaalla.

      http://www.ellos.fi/decor-maison/spirit-of-adventure-113017-tapetti/386850?N=1z13wxuZ1z13wvzZ1z141o7&Ns=Freshness|0&Nao=15

      Tummempikin, harmaapohjainen, versio löytyy samasta tapetista. Ties vaikka joskus kokeilisi sitäkin johonkin. ;)

      http://www.ellos.fi/decor-maison/spirit-of-adventure-113019-tapetti/386852?N=1z13wxuZ1z13wvzZ1z141o7&Ns=Freshness|0&Nao=16

      Poista
  12. Meillä on sävynä Sadolinin Nepal pehmeä. Sellainen raikkaan harmaa. Siihen valkoiset kalusteet näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy lähteä kuukkeloimaan, Sadolin ei sano mulle mitään, ja tietysti mun pitää tietää kaikki! ;)

      Poista
  13. Hei kun saat nuo verhot, niin olisiko liikaa pyydetty että kuvaisit ne ikkunassa vaikka palauttaisitkin? Olen noita alempia kanssa kovasti harkinnut (koska mistään ei tunnu löytyvän raidallisia verhoja, oikeassa vävyssä, ilman tekstejä)ja olisi niin kiva nähdä ne oikeassa ikkunassa. Nuo elloksen tuotekuvat kun ei juuri koskaan kerro koko totuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinpa kuvatakin, tosin nuo ylemmät verhot roikkuu jo ikkunassa, joten todennäköisesti palautan nuo alemmat, elleivät ole ihan järkyttävän täydelliset.

      Poista
    2. Jos et halua kuvaa blogiin laittaa niin sen voi lähettää myös osoitteeseen lilla-pampau(at)kolumbus.fi ja toki olis kiva nähdä ne jo ikkunassakin roikkuvat =)

      Poista
  14. Meillä ollut Mulperi olohuoneessa,sehän on ruskeasta värikartasta,mun mielestä oikeenkin sopivan harmaa,erottuu hyvin ikkunan- ja ovenpielistä.Meillä nyt alkamassa uuden talon rakentaminen.Olen katsellut kalkkimaalia,jota voisin laittaa yhdelle olohuoneen seinälle,niin ihanan elävän näköistä on.Nougat blogista bongasin sen.:) Vaikeita päätöksiähän nää,mutta niin mukavia miettiä ja suunnitella.:) toivottavasti löydät jonkun sopivan. -Soile-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulperi tosiaan, miten olenkin unohtanut koko mulperin.. eräällä sisustuspalstalla joskus aikoja sitten kaikkien seinällä oli mulperia, ja itsekin sitä silloin ajattelin laittaa. Johonkin se sitten unohtui. Jokohan nyt olisi mulperin aika.. =)

      Poista
  15. heipsan, meillä on h486 sävy yleissävynä ja oon tykännyt todella paljon. Lämmin harmaa, eikä taita edes runsaassa luonnon valossa siniseen, niinkuin monet muut harmaat tekee. suosittelen!! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.