maanantai 17. syyskuuta 2012

Velourista vihreänä

Me harrastettiin viime sunnuntaina Suvin kanssa kyläilyn ihanalla tekosyyllä kangasvaihtareita, ja sieltä lähti mukaani  kaikenlaista pientä kivaa. Muun muassa palanen vihreää sydänvelouria, jota ilman jäin silloin kun sitä oikeasti jaettiin.


Hyvä että vaje korjaantui näin kätevästi, ja vielä ilman rahan liikkumista! ;) Minulla ilmeisesti jää aika moni ihanuus siitä syystä saamatta, että ihastun niihin vähän liian myöhään. Mummot tulee kauden tai kaksi trendien aallonharjalta jäljessä, niin se vaan on.

Pienimmäinen sai siitä oman huppuliiviturhakkeen, jonka hupun vuoritin vihreiden norsujen jämillä. Sen verran pienesti oli norsua jäänyt, että kappaleet piti leikata poikittaiseen langansuuntaan, vaan mitäpä tuosta.


Kuvattuani nuo ylläolevat tasokuvat olkkarin valkealla matolla, huhuilin mannekiinia, jotta missähän mahtaa luurata. Kohta kuului selän takaa että "tä!"


Avattavat ja suljettavat ovet on nyt se kaikkein kuumin juttu. Tuntuu varmaan mahtavalle, kun saa itseään moninverroin suuremman oven liikkumaan pelkällä käden heilautuksella. Vaan saipa sitä ovea lopulta niin paljon auki, että poika saatiin oven takaa kameran eteen.

 

En...


... osannut...


... valita...


... parasta kuvaa - taaskaan.


Toiset vain ovat niin kuvauksellisia, että iskee kiusaus painaa suljinnappia laittoman monta kertaa.

Lupaan parantaa tapani, ja paransinkin jo. Samaan syssyyn kuvattu haalari pääsi vähemmällä räpsimisellä. Tämäkin velour on samaisilta sunnuntaivaihtareilta pöllitty. Kaavassa siirryttiin nyt kokoon 80, ja vielä siinä on kasvunvaraa tarjolla, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän sanoa, että ei sitä kauan ole.


Kyllä minä osaankin ajella mutkille! Huhhuh. Ilman kääntäjää, pisimmällä pistonpituudella kokeiltuna voisin väittää, että Bertsani ajaa vähintäänkin tarpeeksi lujaa. Pitäisiköhän asentaa pönttökamera ompelupöydälle...


No ehkä on parempi opetella vain pysymään vauhdissa - pian varmaan huomaan nauttivani vauhdista itsekin.


 Vain kaksi kuvaa, huomasitteko!



... mutta myönnetään, aika isoja kyllä.

24 kommenttia:

  1. Ihana malli! :) Meillä on myös siirrytty kokoon 80, vaikka niissä vielä hitunen kasvunvaraa onkin. Tämä onkin ensimmäinen koko, jota ihan oikeasti tarvitaan lisää. Pienemmät koot on tullut serkkutytöltä, mutta nyt lapset alkaa olla samankokoisia (Onni 9kk, serkkutyttö 1v 10kk) niin pitää hankkia omat! Ihmetyttää vaan, että missä ne kaikki isoveljen vanhat kasikymppiset onkaan...

    Mun tekis mieli tehdä tuommonen huppuliivi, mutta onko se ihan turha? Ne vaan on niin söpöjä. :) Tuommoset haalaritkin on pitkään ollut to do -listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo keksin, miten tarpeellinen se on, katsos kun talvella pitää pitkähihaista bodya lapsella, on se yksinään vähän turhan kylmä. Tuollainen liivi lämmittää mukavasti siinä päällä, muttei ole liian kuumakaan. Tekisköhän samantien muutaman lisää.. ;)

      Poista
  2. Ihania vaatteita!! Mulla olis hamstrattuna noita molempia veloureja kaapissa, en vain vielä tiedä mitä niistä raaskisin tehdä.. :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania vaatteita olet tehnyt!
    Ja kuvia ole koskaan liikaa, kun noin hienoja ovat!

    VastaaPoista
  4. No en kyllä ihmettele vaikka kuvia tuppaa tulemaanki useampia yhteen postaukseen.Eihän tuollaisen pienen kuviin voi edes kyllästyä!On ne vaan aika velmuja nuo himpan alle yksvuotiaat<3 Mulla on just punainen sydänvelouri työn alla, ja punaista tähtikangasta vain pieni suikale kaapissa jäljellä. Vieläköhän niitä löytäis itsellekin eri väreissä jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin jonkinlaisia tähtiä on Jofotexillä nytkin, monessa värissä, muttei ehkä niitä samoja mitä sulla..

      Poista
  5. Kuvauksellinen pikkuinen,joten ihmekös tuo,jos iskee valinnanvaikeus kuvien valinnassa:)

    Söpöjä asuja oot ommellut!
    Paitakin tuli tänään, nauratti ees ajatella,että se ois ollut jotenkin kakkoslaatuinen.Niin siisti ompelujälki ettei minulla ikinä,kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettet järkyttynyt! ;) Mua vähän hirvitti myydä sitä edes siihen hintaan kun en oikein itse ollut tyytyväinen!

      Poista
  6. söpöjä vaatteita söpösellä käyttäjällä <3

    VastaaPoista
  7. Jeps, ihana on malli! =) ja nämä sydänvelourit on multakin menneet jostain syystä ihan ohi, josko sitten tilaan seuraavalla kerralla, jos joskus tulee uusia väriä markkinoille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia värejä odotellessa.. voi kun tuliskin. Kaikki kolme aikaisempaa on nyt kokeiltu ja on ne olleetkin ihania. <3

      Poista
  8. Ihania vaatteita suloisen mallin päällä =) Toi "tä" vastaus on hauska, koska meidän (tällä viikolla 1.v.) on kanssa jonkin aikaa aina vastannut samalla tavalla kun sitä jostain huhuilen tai kun leikitään "piilosta" =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sitä käyttää kyllä toisinaan aikuisetkin.. :D

      Poista
  9. Voi mikä vauva ja voi mita ompeluksia <3

    ps. blogissani on sinulle jotain...

    VastaaPoista
  10. Ihania veloureja olet saanut! Kivat mallit vaatteissa ja tosi kuvauksellinen malli vaatteiden sisällä!

    VastaaPoista
  11. Onpas kerrassaan ihastuttava malli! Totta tosiaan! Ja ihastuttava on tuo sydän liivikin. Osaisinpa itsekin! Onneksi saa edes käydä ihailemassa toisten aikaansaannoksia!

    VastaaPoista
  12. Kylläpäs kivasti vihertääkin, erityisesti tuon haalarin ruohonvihreä-turkoosi -yhdistelmä on aika herkullinen! Innostuisinkohan minäkin tekemään tuollaisen hupari-jutun... näyttää kivalle.

    Kylläpä tulisi aikamoisia mutkia täälläkin jos suurimmalla pistonpituudella pistelisin menemään, miten sinä noinkin hyvin pysyt mukana?!

    Täytyy myöntää että tuo hymy noissa kuvissa on aikas valloittava, ei ihme että kamerakin siirtyy automaattisesti sarjakuvaukselle ;)

    Hmmm, eipä näkynyt vielä jälkeäkään vihreästä apilasta, odotellaan siis seuraavaa postausta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku vois ajatella että nämä vihreät on vähän niinkuin kesäjuttuja, mutta kai sitä syyspimeillä erityisesti kaipaa kirkkaita värejä..

      Sitä apilatrikoo-raglansaumaa et täällä näekään, koska se oli vain tilkkuun kokeiltu testaus, ei vaate! =)

      Poista
  13. Voi miten ihania ja sulosia! :)

    VastaaPoista
  14. Johan on valloittava pikkuinen! <3 Mä oon ihan heikkona vihreeseen , joten osui ja uppos molemmat ompelukset! :D

    VastaaPoista
  15. Ihania vaatteita olet saanut aikaiseksi niistä vaihtarikankaista :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.