torstai 16. elokuuta 2012

Tarpeeseen, kerrankin!

 

Aika uhkarohkea kokeilu tuossa yläkuvassa. Tilasin Saksan kimpassa tummansinipohjaista interlockia, vaikka yleensä kammoksun interlockeja. Värikin oli riski, sillä en pidä lainkaan tummansinisestä - en ole pitäyt kohta kymmeneen vuoteen. Se on pursunnut yli korvista, kun rouvalla oli joskus neitiaikoinaan totaalisen sininen kausi. Kaiken lisäksi tilasin kankaan tehdäkseni tunikan tytölle, joka on prinsessavärien suurkuluttaja, eikä omista yhtään ainoaa sinistä vaatetta. Paitsi nyt omistaa, yhden.

 

Turkoosia kaipailisin leggareihin, joten kai se on alettava napsutushommiin taas.. ettei jää muuten kiva tunika pitämättä. Mikä ihana tekosyy! Tähän tunikaan, jonka itse väsätty kaava on tuttu aikaisemmistakin vastaavista, lisäsin samanlaiset kaaritaskut kuin pikkusiskon uuteen tunikakaavaan. Tasapuolisuuden nimissä. Ja mitä kummaa, se tummansininenhän näyttää oikeastaan aika kivalta tuolla taskupusseissa! Ja interlock-kammostani pääsin yhdellä loikalla ylitse tämän ja sen ruskeapohjaisen tiikeri-luomuinterlockin ansiosta. Aivan täydellistä materiaalia, napakaa ja joustavaa ja ihanan paksua. Täydellistä lastenvaatekangasta!

Tarpeellisempaakin piti huristella. Eskarilaisella on huomenna liikuntapäivä, oikein aikovat harrastaa yleisurheilua läheisen koulun kentällä. Pituushyppyä, pallon heittoa ja juoksua.


Minulle tulee kylmä hiki pelkästä ajatuksesta - toivon sydämeni pohjasta, että lapseni saa positiivisemman kuvan koululiikunnasta kuin äitinsä aikoinaan. Huoltajana ja välinehuoltajana yritän tehdä parhaani, ettei liikkumisen ilo latistuisi ainakaan varusteisiin.

Kuvasin huvikseni noiden vauhtiraitojen tekovaiheita, jos vaikka joku muukin haluaa ommella verkkareita raidoilla. Tekotapa ja tyyli on jälleen ihan omintakeinen, mutta pääasia, että sillä tulee valmista.

Ensiksi leikkasin sivusaumalliset housukappaleet, sekä sopivan värisestä tehostekankaasta (tällä kertaa käsiin sattui college) kaksisenttistä suikaletta, jonka silitin kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain. Saumurin ommelleveys määrittää tietysti tuon leikattavan suikaleen leveyden, ja minun saumurissani taitaa ommelleveys olla seitsemisen milliä.


Aputikkasin nuo silitetyt suikaleet etukappaleen sivusaumareunoihin, ylhäältä alas asti,avoin reuna kappaleen reunaan päin. Ilman aputikkaustakin voi tietysti suoraan saumuroida, mutta näin saa varmemmin siistin lopputuloksen.

 

Aputikkauksen jälkeen kohdistetaan etu- ja takakappaleet toisiansa vasten ja hurautetaan sivut kiinni. Tehoste, jota tereeksikin kutsutaan, jää somasti väliin.

 

Sittenpä jäljelle jääkin enää se tavanomainen housujen kasaamistyö. Oman lappusensakin voi aputikata sivusaumaan samalla vaivalla tereen kanssa.

 

 Toivottavasti verkkarit pysyvät huomenna viisveen menossa mukana!

Tulipa muuten kerrankin tehtyä jotain muutakin oikeaan tarpeeseen.. kun useimmiten tulee tehtyä muuten vaan, ilman pakottavaa tarvetta muulle kuin sille tekemiselle itselleen.


Kirppisverhon purkamisoperaatio tuotti sopivan levyistä kangaskaitaletta eskarilaisen jumppavaatepussia varten, ja lopunhan te jo arvaattekin.

Pussi syntyi saatavilla olevista tarvikkeista, ja kunhan saatavilla on jotain paremmin sopivaa, menee tummanruskea nauha vaihtoon. Ja solmimisen korvaisin tuossa mielelläni sillä sellaisella kuristuspallolla.. mitä ne nyt on... Noh, niitä. Yksi sellainen minulla on pyörinyt vuosikausia jossakin nappilaatikossa joutilaana, mutta eihän sitä tänään löytynyt. Tietenkään.

Pikkuinen uhmapussini toimitti mannekiinin virkaa, ja heilautti jumppakassin reippaasti selkäänsä.


Lupasin ommella kateudesta vihertävälle mannekiinille oman pussinsa sitten kolmen vuoden päästä, kun tämä tinttara aloittaa eskarinsa. Jää tässä ainakin hyvin aikaa suunnittelutyölle. ;)


Siihen saakka kelpaa paukutella siskon pussin henkseleitä.


Eskariopen toiveena oli, että urheiluvaatepussin virkaa toimittaisi joku sellainen kapistus, jonka saisi selkään repun tavoin. Ovat kuulemma aika usein laahanneet maata matkalla urheilukentälle sellaiset toisenlaiset pussit, joten selkään nostamisella on ihan käytännön syynsä.

Mutta jo on tarveompelijalla iltapalan nälkä, nyt lähtee!


30 kommenttia:

  1. Nätti tunika. Minä mahtoin joskus tuota samaista kangasta katsella,eri värissä tosin, mutta ostamatta jäi. No,onhan tuola kaapissa nuita kankaita, olis vaan aikaa niiden tuhoamiseen ;) Nuo housutkin hienoja.Minäkin parit pöksyt olen sentään ehtinyt surautella,ihan taskumallisia.Saavat sitten aarteenkeräilijät taskuihin jemmata aarteitaan ja äiti tyhjätä niitä ennen pyykkiin laittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille tuntuu nuo taskut olevan tärkeä juttu, ja antaahan ne ilmettä vaatteelle siinä samalla.

      Poista
  2. Juuri tässä kiertelin nettikangaskauppoja että kenenkähän pussia sitä taas lihottaisi.. Aina puuttuu sitä mitä tarvitsisi, noin niinkuin vaikka nyt kumpparia jota piti tilata ihan erikseen pikana että saa mieluisat housunlahkeet noihin odottaviin housuihin..

    Toimii tosi hyvin tuo sininen väri! Meillä on sellainen pikkuongelma, että minä olen aina inhonnut sinistä, mies taas ei muuta väriä haluaisikaan joten et halua olla se myyjä joka meitä palvelee huonekalukaupassa ;D Tosin kummasti se silmä on tottunut myös tuohon väriin ja tuo pusero näyttää sellaiselta että voisin vaikka päästää meillekin ehkä..

    Verkkarit näyttävät myös oikein päteviltä ja jumppapussi suorastaan siltä että tahtoisi samanlaisen! Se on muuten ihan totta että ne kädet roikkuu kasseineen metrin maassa kun tullaan pois liikuntatunnilta (oli se nyt sitten sitä luistelua, erillisen rakennuksen salissa olevaa sisäliikuntaa tai mitä tahansa muualla olevaa toimintaa josta pitää kävellä pois) joten ihan syystä niitä reppumalleja lapsille toivotaan ;)
    Mistähän minä keksisin tähän hätään huomiselle liikuntavaatteet kun kuulema muut oli kantaneet tänään sisäliikuntavehkeet koululle ja tyttö väitti iltasatuaikaan kivenkovaan että on sisäliikuntaa kun kaikki niin sanoo. Juuri oltiin juteltu open kanssa alkuviikosta että on niin hyviä ilmoja että voi olla ulkona pitkälle syksyyn..


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä taas olen pitkin viikkoa katsellut sääennusteita, että niinköhän urheilevat ulkona, kun aamu-ysistä alkaen on luvattu sateita sinne suuntaan.. nyt kuitenkin näyttää, että jospa sittenkin!

      Poista
    2. Nyt hoksasin että pitihän minun sanoa noista kangaslaaduistakin: Meillä on ehdottomasti molemmat käytössä, kesällä singlet, talvivaatteisiin interlockit ja kummastakaan en luopuisi!

      Poista
    3. Ja täällä ommellaan mahdollisimman epäammattimaisesti ihan vaan fiilispohjalta, lähinnä kuosien perusteella.. :D

      Poista
  3. Kivoja vaatteita. Monesti oon huomannu että moni ei oikein tykkä interlockista, mikähän siinä on? Kun itse taas tykkään kovastikin. Tykkään just siitä että se on vähän paksumpaa ja joustaa tosi hyvin. Eikä meillä oo pesuissakaan menny miksikään.

    Ihana on muuten tuo teidän kohta kolme vee (muistelen että meidän tytöt on aikas samanikäsiä) =)Niin touhukas, tomera ja iloinen =) (ainakin kuvissa ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu taitavat olla saman ikäisiä, lokakuun lopussa täyttää sen 3 vuotta!Ja tuo tyttö on sitä kyllä muuallakin kuin kuvissa.. sellainen kävelevä aurinko ja energiapakkaus, että kateeksi käy! =D

      Interlockista sen verran, että olen saanut kammoni niistä huonolaatuisista versioista. Sellaisista lörpistä, joilla tulee ylileveää, vaikka jättää sivusaumanvarat hyväksi todetusta kaavasta pois, ja mukamas-kapeista lahkeista tulee trumpetit, vaikka päärmeen ompelee paininjalan ollessa nollapuristuksella. Ne on niitä materiaaleja, joiden kanssa lähtee järki. Laadukkaat interlockit taas ovat ihan huippuja, mutta tilatessa kun ei tiedä millaista laatua mikäkin on, olen välttänyt verkkokauppainterlockeja kokonaan.

      Poista
    2. OK, onneksi mä en ole vielä saanu käsiini ihan hirmusen huonoa interlockia niin ei ole kammoa tullu ;)

      Meillä neiti marraskuun alussa täyttää sen kolme ja vaikuttaa niin samanlaiselta kun teidän neiti. Niin reipas, tomera ja yleensä iloinen että monesti mietin voikun noi luonteenpiirteet säilyisi aikuisuuteen saakka =)

      Poista
  4. Jotenkin tuntuu, että osaavalla ompelijalla nuo lasten vaatehommat ovat vaan niin niin paljon helpompia.=) Tuntuu, että meilläkin tarvis yhtenää olla jollekin jotain, ja ku ei ossoo ommella, niin..sitte kitkutellaa vanhoilla, kunnes on pakko ryykätä kauppaan tai kirppikselle.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että onkin helpompia nuo vaatejutut, tai ainakin tuo pakollinen vaatehankinta sujuu helpommin, vähän kuin harrastuksena. Täällä puolestaan ollaan sormi suussa tuon pihan kanssa ja ajatellaan, että olishan se kätevää, jos olis vaikka puutarhuri ja tietäis jotain näistä jutuista! :D

      Poista
  5. ompa hieno tuo tehosteraita housuissa ja hieno on jumppapussikin. Tuommosia pitäis täälläki tehdä tukuttain, mutta se pihanlaitto...... Ompeluinnostus ehtii mennä, ennenkuin piha on valmis ja lupa ommella. HUOH!!!

    Onko kangaslähetyksestä kuulunut mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä melkein odotan, että tulis se ompelukielto ja pääsis pihantekkoon, vaan ku ei.. :/

      Jofolta kyselivät toissapäivänä parin puuttuvan kankaan kohtaloa, mutta ilmoitusta paketin lähtemisestä ei ole tullut.. toivottavasti silti ovat jo lähettäneet, ja toivottavasti tulis ensi viikon aikana! Joko te ehditte käymään täällä päin tässä välissä vai oliko se reissu vielä edessä?

      Poista
    2. Tänään lähdetään reissuun. Hiki hatussa, kirjaimellisesti säästä riippuen, pakkailen tavaroita, että päästäs lähtemään.
      voi kun elättelin toiveita, että paketti olis kerenny sulle tulla jo. taitaa minun kankaat odotella sitten miehen mettästysreissua. ellei aivan jotain ihmeellistä virtapiikkiä tule ja lähdettäs uudestaan mummila- ja serkku- ja ikeareissulle.

      Poista
  6. Ihana IHANA tunika! Olen kyllä kade! Aivan ihana!
    Minulla mona kuukautta ollut typykältä tilauksessa jumppavaatepussukka, en ole jaksanut. Enkä kyllä olisikaan noin kaunista osannut tehdä kuin tuo ihana ruskea pussukka .

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva tunika, katselin tuota samaa kangasta "sillä silmällä" , kun neitojen kaapeissa ei tunnu olevan muuta kuin punaisen eri sävyjä. Jäi jostain syystä vain harkintaan, mutta ihailen nyt sinun tekemääsi. On se kiva kangas :)
    Kivat nuo pinkit tehosteraidat!

    VastaaPoista
  8. Daisy tunika näyttää hienolta! Mitäs tyttö sanoi siihen??
    Mistä on tuo kivan vihreä verkarikangas??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö tykkää, onneksi! =) Verkkarikangas on kirpparilta ostettu, joku 2,5 metriä parilla eurolla..!

      Poista
  9. Nätti tunika ja reippaan näköset verskat :)
    Pakko sanoa tuosta koululiikunnasta sen verran että minäki niiiin toivon jotta lapseni saisivat kokea koulun liikuntatunneilla aitoa liikkumisen iloa ja myös onnistumisia..itellä koululiikunta oli pakkopullaa ja suorastaan inhosin sitä..
    Eli samat on ajatukset täälläki esim. liikuntavälineitten yms suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi liikuntavälineillä, myös opettajilla on tosi iso vastuu siitä, miltä liikuntatunnit lapsista tuntuvat. Eihän kaikki voi liikuntatunneista tykätä vaikka olosuhteet olis miten hyvät, eihän kaikki tykkää kuviksestakaan, mutta paljon voi opettajat suhtautumisellaan silti vaikuttaa. Tai sillä, miten oppilaat jaetaan joukkueisiin - vapaalla valinnallahan valitaan ekaksi ne, joilla on muodikkaimmat varusteet tai jotka tiedetään lajissa taitaviksi. Mahtaa tuntua julmalta jäädä aina viimeiseksi, sillä jokuhan siellä aina viimeisenä seisoo, ja yleensä joka kerta sama oppilas vielä.

      Poista
    2. niin, ihan totta! Itellä on just nuo muistikuvat siitä kuinka jäi viimesten joukkoon riviin seisomaan ku valittiin joukueita.. ei ollu kiva tunne vaikka tiesiki ettei oo lajissa hyvä! Mut ei ainakaa nostanu itsetuntoa eikä myöskään kiinnostusta lajia kohtaan..
      On kyl opettajilla iso vastuu tuossa asiassa!

      Poista
  10. Ompa kivoja töitä sulla taas!

    VastaaPoista
  11. Tuosta liikuntakassista, se kestää sisäliikuntavaatteet, mutta ku tulee aika raahata niitä monoja saatika luistimia ni sitte menee rikki. Kehittele vielä sellanen tosi vahvasta kankaasta tehty pussi ni jo kestää. ;)
    Ei oo munkaan liikuntatuntimuistot kivoja.
    -Sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäliikuntavaatteille se on tehtyki! Ei siihen edes mahtuis luistimet, eikä niitä lie kovin mukava selässä raahatakaan, kovia muhkuraisia esineitä.. ;)

      Poista
  12. No huh huh ku oot ehtinyt kaikkea sitten viime piipahduksen!
    Ihania ompeluksia taas blogi pullollaan :)
    Tääl toinen joka sai koululiikunnan kautta hienoisen kammon liikuntaan, onneks sitä liikkumisen mieltä on sit aikuisiällä tullut vähitellen lisää.
    Tollasia vauhtiraitoja vois kyl hyötykäyttää useampaankin vaatteeseen, siit onki aikaa ku viimes olen tereitä ommellut... :)

    VastaaPoista
  13. Täällä taas yksi, joka tykkäs koululiikunnasta.... Tai no joo, hiihto oli mälsää ;)
    Mutta hienoja ompeluksia oket tehnyt ja aivan upean väriset verkkarit!

    VastaaPoista
  14. Ihana tunika! Myös täällä on ollu "taukoa" sinisestä :) Jotain on jo poikien kaapeissa, mutta tuskin tulee omaan... Täällä koululaiset sai liikuntakassit koulusta, ei vaan oo ihan nuin nättejä! (Pitäisköhän itekki!?!)

    VastaaPoista
  15. Interlockia on mukavan helppo käsitellä ja sen levenemisen / lyhenemisenkin vielä sietää kun muistaa ottaa sen leikatessa huomioon... Mutta eikös kellään muulla ole tullut tällaista ongelmaa vastaan, kun itse olen huomannut muutamassa meillä paljon käytetyssä / paljon pestyssä interlockista ommellussa vaatteessa, että ne neulan reiät alkaa levitä ja kasvaa?! Samaa ilmiötä en ole huomannut yhdessäkään ompelemassani elastaanitrikoisessa vaatteessa.

    Mä muuten olin koululiikunnassa aina viimeinen tai tokaviimeinen joukkueeseen valittu ja en juurikaan tykännyt koululiikunnasta! Ihme kyllä, musta on kasvanut erittäinkin liikunnallinen aikuinen eli koululiikuntatrauma ei onnistunut viemään liikkumisen iloa multa. ;) Mutta ne mun omimmat lajit on edelleenkin "yksinkertaisia" kuten juoksu, surffaus ja pyöräily - edelleenkään en pysy aerobic-tuntien tms ohjauksessa mukana tahdissa. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko puuttua tuohon neula-asiaan, nimittäin juuri tällä hetkellä ollaan minun ompelukonemyyjän kanssa metsästämässä sopivaa neulaa peitetikkikoneeseen jotta tuota ongelmaa ei tulisi, sillä minulle tuo on vika, ei ominaisuus.. Joten erittäin mielenkiinnolla kuulisin miten niitä ei tule jos joku on löytäyt ratkaisun!

      Poista
  16. Aivan huippuja vaatteita taas kerran. :) Ihanat värit tuossa tunikassa, jostain syystä minäkin oon saanut nuoruusajoista tummansiniseen väriin yliannostuksen,mutta tuossa on ihanat kuviot ja värit :) Hienot on verkkaritkin, kyllä noilla kelpaa ulkoilla. Ja voi miten herkullinen kangas tuossa jumppapussissa, ihana :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.