Sisko tuossa eilen kyseli, ehtisinkö ompelemaan pikku serkkutytölle housuja entisten haalarihousujen tilalle, kun vaipat on jääneet pois käytöstä ja haalarit muuttuneet epäkäytännöllisiksi. Hetkeä aikaisemmin olin juuri lajitellut kangaskaappini syövereistä monenmoista kangaspalaa erikorkuisiin pinoihin, ja päättänyt tehdä niistä jotain järkevää, saadakseni siten lisää tilaa uusille ihanille. Että sepäs sattui sopivasti, kun kysyntää oli yhtä aikaa kuin tarjontaa.
Suorastaan syötävän suloisen värinen pinkki velourpala joutui leikkuriin ensimmäiseksi. Piirsin housuja varten suunnilleen 100-senttisen, kapoisen kaavan ja ryhdyin hommiin. Taskuiksi riitti palanen neliapilaa, ja lahkeisiin piti tietysti lisätä käännettävät resorit, jotta housuja voi käyttää pitempään. Nyt ne menee varmaan 104-senttisellekin vielä.
Ikasyriltä aikoinaan tilattu mangonkeltainen sydänvelour oli kulunut siihen malliin, että siitä riitti enää tämän kokoisiin housuihin. Oikein sopivasti siis! Polviin piti applikoida ruskeasta velourista noita pitkänomaisia, eri kokoisia tildasydämiä, jottei käy maisema liian tylsäksi.
Ja oma merkkihän se on aina ängettävä johonkin, ja tällaisissa sivusaumattomissa se kiinnittyy joko taskun reunaan tai kuten tässä, applikaation alle.
Punaista velouriakin oli jäljellä housukokoa oleva palanen. Pituus ja leveys on näissä aikalailla sama kuin aikaisemmissakin housuissa, vaikka kuvassa näyttävät jotenkin leveiltä.
Näihin tehtiinkin kaaritaskut, ja taskupussit leikkasin Jofotexin punaisesta norsutrikoosta.
Pikkuneidin piti tietysti päästä kokeilemaan serkkutytön housuja, koska ei pyydetty testaamaan. Illalla pyysin neitiä sovittamaan noita ensimmäisiä, vaaleanpunaisia, mutta ei tullut kauppoja. Ei kukko käskien laula, eikä uhmaikäinen pyytäen sovita, eikä edes anellen.
Hyvä! Pikkuisen pitkät ja pikkuisen väljät, joten uskoisin niiden olevan oikein hyviä satasenttisiä, ja oikein sopivia serkkutytön jalkaan. Sisko saa nyt ostaa näistä omikseen mitä tahtoo, ja muut menee huutikseen. =)
Kaikissa kolmessa pöksyttimessä on samanlaiset käännettävät lahjeresorit käyttöikää jatkamassa. Toiveena oli, että tekisin housuja, joita on helppo laskea ja nostaa, ja ei kai kuminauhavyötäröä helpompaa olekaan. Sellainen on siis kaikissa.
Mistähän saisin tällekin illalle samanlaisen tehopuuskapiikin, jotta housuja syntyisi kuin liukuhihnalta ikään? Kankaita löytyisi vieläkin. Eskarilaisella kuuluu olevan perjantaina urheilupäivä, olisiko siinä syytä ommella noita lahjoituksena tulleita verkkarikankaita vihdoin housuiksi?
Oot sä kyllä kätevä emäntä!
VastaaPoistaKiitos.. ;D
PoistaIiiih! Aaarhg! Nyt tuli valinnan vaikeus! ;))
VastaaPoista-Sanna-
... jonka ilmeisesti ratkaisitkin ostamalla ne kaikki.. :D
PoistaMeilläkin tuntuu olevan joka vuosi ne ainoat pakolliset ompelut, ne mitä oikeasti olisi pakko ommella, ne jumppahousut ja verkkarit kouluun. Parit jo väsäsin ja käyhän sinne sitten ne kesän legginsijämätkin onneksi, ainakin sisäliiksaan =).
VastaaPoistaMiten nuo verkkarikankaat ei nyt ollenkaan inspiroi tekemään mitään..?! Onko ne aina sellaisia?!
PoistaNyt iski kateus. Meidänkin pikku-uhmis tarvitsis helppoja housuja mutta äiti ei juoda/viitsi ommella kun kankaatkinon niin tylsiä. Nuo on niin herkullisen värisiä ja näköisiä. Miksei mun kangaslaatikoista löydy tuollaisia kankaita? Inspiksestä puhumattakaan.;)
VastaaPoistaMinusta näyttää siltä, että mun kangaskaapissa on aina vain tylsiä kankaita. Mutta kun sieltä ottaa jonkun palan ja pakottaa itsensä tekemään siitä jotain, voi itsekin yllättyä. ;)
PoistaOn sinulla vaan melkoiset varastot kun tuollaisia housukankaita sieltä vetelet ;)
VastaaPoistaMulla tuntuisi olevan vaikka kuinka paljon kankaita, mutta kun jotakin alkaa tekemään, ei varmasti löydy sopivaa kangasta, ainakaan tarpeeksi. Juuri harmittelin kun mistään kankaasta ei löydy riittävää pätkää 134 senttisiin vaatteisiin ja niille olisi nyt eniten tarvetta. Ihana kun noissa sinun tekemissä housuissa on -se jokin- juttu.
Jaa niin onhan mulla noita kankaita moneksi metriksi jotka eivät muuten sitten inspiroi yhtään ja ovat pyörineet kaapissa vuosia. Otinkin ihan tehtäväksi tuhota niitä ja parina iltana meillä on päästy nukkumaan uusilla yöppäreillä kun iltapala-aikaan olen koneita kuluttanut ;)
Ei ne varastot oikeasti kummoiset edes ole, mutta kun aina ostaa sen vajaan metrin kangasta ja tekee siitä aina sen yhden vaatteen, niin kaikista kankaista jää pikkujämät, ja noita jämiä sitten löytyykin.. joutuu vaan käyttämään vähän luovuutta että saa ne käyttöön.
PoistaTuo 134-senttinen onkin jo hankalampi kun menee vähän enemmän kangasta.. ei onnnistu enää pikkutilkuista.
No just! Saisko samanlaisia aikuisten koossa? :D
VastaaPoistaHeh, sehän se oliskin! :D
PoistaTodella ihania housuja!
VastaaPoistaKiitos!
Poistakivoja housuja. Voi kun kerkeis itekki yhtäpaljo ommella. :) ja ihana koti teillä .. Tykkään samasta tyylistä.
VastaaPoistaMinäkään en oikeasti kerkeä.. kun nukkuakin pitäis joskus.. :D
PoistaTosi kivoja! Varsinkin keltaset pomppas ihanasti silmiin! :D
VastaaPoista=)
PoistaIhania housuja :) Tuo mangonkeltainen velour olis ollu kyllä mahtavan väristä, mutta multa jotenkin jäi väliin sen tilaaminen :O
VastaaPoistaEi taida olla enää saatavilla kuin ruskeana.. minä olisin tehnyt siitä ruskeasta tuohon nuo applikaatiot, mutten löytänyt edes pikkupalaa enää mistään.. tuli ilmeisesti käytettyä tarkkaan aikanaan.. ;)
PoistaHauskat nuo reisitaskut, pitää pistää idea muistiin! :)
VastaaPoistaLaitahan!
Poistaoih, niin ihania kaikki pöksyt :) Meillä on kovasti tykätty niistä tytön veloureista mitkä teit tuosta pinkistä kankaasta!!
VastaaPoistaKiva ku kaikissa noissa housuissa on joku "juttu", erityisesti nuo norsukangas taskut on mun mieleen!!
Hyvä! Toivottavasti ovat pysyneet myös jalassa.. ;D Tuollaisiin taustataskuihin saa kivasti ilmettä jo pienelläkin kangaspalalla jotain kuositrikoota!
PoistaKovin ovat suloisia! Mun tarttis kans tehdä vaipattomaksi ryhtyneelle kuopukselle helppoja housuja ja varahousuja lisää. Kankaitakin ois, mutta tuollaista sivusaumatonta kaavaa etsiskelen. Pallopyllyt kävis muuten, mutta jotenkin ne on silti vähän vaippahousumaiset. Että jos on vinkata joku kaava, niin ilolla otan vastaan. :) Vai voiskos sen muuten tehdä niin, että piirtelis vaan etu- ja takalahkeen yhteen sivusta?
VastaaPoistaOB:n pitkiskaavat on just hyviä siihen tarkoitukseen, ne kun on yleensä melkoisen väljiä pitkiskäyttöön, siis ainakin omasta mielestäni, ja meidän hoikille muksuille. =) Sellaisista useimmiten muokkaan nämä velourhousukaavani. Nämä housut on tehty OB 6/09 lehdestä löytyvällä kaavalla, tai siis siitä kaavasta muokattuna.
PoistaIhkuja yhtä kaikki :) Mistähän sitä itekin sais kaivettua sen inspiraation ja ruveta tekemään vaik iltaisin ja pikkuneidin päiväunien aikaan. Nyt vaan kun maha reistaa, ei jaksa juuri muuta tehdä ku olla koneella:)
VastaaPoista