Aikamatka menneisyyteen

Olen kotoisin pieneltä kylältä, jossa oli joskus koulu, kauppa, posti, paljon lapsia ja paljon elämää. Nyt siellä on enää murto-osa aikaisempien vuosikymmenten asukasmääristä, ja autioksi jääneitä taloja on kaikkialla. En tiedä, johtuuko autiotaloja kohtaan tuntemani haikeus omasta historiastani, vai onko se jotain muuta, mutta ajaessani pitkin maaseutuja olen lyödä jarrut pohjaan jokaisen autiotalon kohdalla. Haluaisin korjata niistä jokaisen, asua niissä kaikissa ja tietää niiden jokaisen tarinan.

Löysimme viime syksynä vähän kuin vahingossa mielettömän hienon autiotalon, joka jäi kaihertamaan mieltä. Eilen palasimme sinne uudestaan, tällä kertaa valoisaan aikaan - ja kameran kanssa. Viime yön nukuin levottomasti ja näin unta tästä talosta.

 

Tämä ei ole mikä tahansa autiotalo, vaan vanha koulu, joka on ikävä kyllä päästetty todella kurjaan kuntoon. Mutta siitä huolimatta tällaista rakennusta ei voi olla tieltäkään huomaamatta, kun se seisoo niin ryhdikkäänä korkean mäen päällä. Viime syksynä se oli vielä metsän suojassa, katseilta piilossa, mutta nyt puut sen ympäriltä oli hakattu pois.

 

Ulko-ovi repsottaa auki, eikä enää kiinni pysykään ilman pönkkää. Sisällä kaikki mahdollinen on tuhottu, jokainen ikkuna rikottu ja osa ovista revitty saranoiltaan. Missä kunnossa tämä kaunotar olisi nyt, jos jokainen olisi kunnioittanut vanhaa ja taidolla rakennettua, eikä olisi tuhonnut kaikkea näkemäänsä? Olisko se vielä kunnostettavissa kodiksi?

 

 

Jos ei, niin hirret ainakin ovat ehjiä, ja rakennus muutenkin ryhdikäs ja suora. Eikö edes hirsiä kannattaisi käyttää uuden rakentamiseen? 

Joskus näilläkin puolapuilla on vielä kiipeilty. Enää ei uskalla.

Koululla on paljon sokkeloisia huoneita ja uskomattoman kauniita peiliovia. Ja niin komeita katto- ja jalkalistoja, ettei melkein kukaan nykyään käytä sellaisia. On kuin katselisi jotain vanhaa linnaa.

Tätä kaikkea katsellessaan ei voi kuin huokailla. Eikö tästä tosiaan voisi enää korjata kotia?

Ystäväni miehen sanoin: "Keittiön kaapit pitäis ehkä vaihtaa."

Voi kun se olisikin ainoa korjausta kaipaava seikka. Olisin jo ostanut tämän.

Rakennuksen pinta-ala on ainakin neljä nykyistä taloamme. Huoneiden lukumäärää en osaa äkkiä edes laskea. Jos omistaisin miljoonan, teettäisin tuosta oman linnani, vaikka sitten joutuisin ensiksi purkamaan kaiken maan tasalle ja rakentamaan alusta uudestaan.

 

Vintille vie pelottavan kapeat ja jyrkät rappuset.

Ajatelkaa kuinka hieno vintti siitä tulisi. Kattoparrut voisi jättää näkyviin, ja silti huonekorkeus olisi nykytalojen normin mukainen (parruista lattiaan laskettuna).

 

Valot on taidettu sammuttaa jo. Lopullisesti.

Yläkerran asuntoon vie oma ovi, ja sisärappuset vintille ovat kovassa kunnossa. Sen kuin imuroisi ja alkaisi käyttämään. Ulkoportailla ei ole hetkeen käveltykään, sammalen kasvusta päätellen.

Käytössä tuo rappukäytävä tosin jo onkin, tai ainakin on ollut. Isomman puoleinen linnunpesä on rakennettu kätevästi avonaisen ikkunan eteen.

 Yläkerran asunnossa on tapetoitu tyylillä.

Pöytä on jäänyt muuttokiireissä vanhaan kotiin. Missä lie nykyään tämän omistaja, vai onko enää missään.

Asuinpaikkana tämä koulun mäki täyttäisi liki kaikki toiveeni. Maaseudulla omassa rauhassa kaukana naapureista, vanha pihapiiri suurine puineen, pitkä pihatie. Uskomattoman kauniit maisemat kauas naapurikuntiin saakka. Kaikki niin haikean kaunista.

 

 

Kuka on ollut viimeinen saunoja tässä saunassa, ja onko hän tiennyt olevansa viimeinen? Milloin?

Ulkorakennuksessa on hoidettu oleelliset asiat. Opettajille ja talonmiehille on omat yksityiskoppinsa, koululaisten käyttöön on ollut tarjolla pitkä rivi pienempiä reikiä vierivieressä.

 Vanhan koulun vanhat pulpetit.

Tämä on kyllä ehdottomasti kaikista tapaamistani autiotaloista kaikkein kaunein. Ja suurin - paljon suurempi kuin kuvista voisi päätellä. Ja vaikuttavin. Ja ainoa, joka on tullut uniinkin.

Siellä se kantaa historiaansa mukanaan. Tarinaa, jota minä voin vain arvailla.

Jostain löytyi tieto, että kyseinen koulu olisi lakkautettu vuonna 1971. Sitä, onko tieto oikea, en osaa sanoa. Tai onko siellä ollut asukkaita tämän jälkeen. Joka tapauksessa tämä koulu on rakennuksena poikkeuksellisen kaunis, ja pikkukylän kouluksi melko suurikin. On tainnut tuollakin kylällä olla moninkertainen määrä asukkaita joskus.

Jostain syystä en saa tätä koulua mielestäni. Jos olisin rikas, tästä koulusta tulisi kotini, tavalla tai toisella. Minua harmittaa, etten ole ollut paikalla silloin, kun tätä on mahdollisesti joskus myyty. Olenko ollut lie olemassa edes vielä. Ja minua harmittaa sekin, ettei tätä silloin aikanaan ole joku laittanut kuntoon, ryhtynyt asumaan ja pitämään kunnossa. Jos niin olisi, minä en olisi siellä ehkä koskaan päässyt käymään, mutta siten se olisi kenties asuttavassa kunnossa edelleen. Se voisi olla jonkun koti ja täynnä elämää.

Ja jos joku pohtii tuolla käymiseni laillista puolta, kerrottakoon, että käynti oli laillinen. Tässä linkissä valaistaan urbaanin löytöretkeilyn perusteita, ja tuo "UE" on ollut harrastukseni lapsesta saakka, vaikken tiennyt sen olevan harrastus kuin vasta jokunen vuosi sitten. Luulin sitä vain henkilökohtaiseksi autiotalokiinnostukseksi. ;)

Toivottavasti nautitte aikamatkasta menneisyyteen!