tiistai 24. heinäkuuta 2012

Vanhaa kiertoon, uutta tilaukseen (Jofotex)!




Lapsille pieneksi jääneitä vaatteita on naputeltu huutikseen - myös jotain uutta löytyy joukosta. Kurkkaa, onko sinulle mitään. Kohteet ovat kaikki auki viikon ajan.

Uudelle on tietysti tarvetta kun vanhat jäävät pieneksi, ja siksipä tilaus Jofotexille on pitkästä aikaa ajankohtainen. Ainakin seitsemän paikkaa olisi vapaana, ilmoittautukaapa mukaan, jos kiinnostaa! Trikoovalikoimat on varmaan ne eniten kiinnostavat, siellä on monia ihania kuoseja myynnissä:


Lisäksi toki löytyy paljon muutakin, tekoturkiksista joulukankaisiin. Ja ne ihanat, yksiväriset luomutrikoot ovat kestosuosikkeja omalla ostoslistallani kerrasta toiseen! Joustikset ovat olleet hintaansa nähden myös tosi hyviä. Kuviovelourit näyttää olevan alennuksessa, 100kr/m (n. 10e per metri).

Tilaussysteemistä sen verran, että tämä kimppatilaus toimii aikalailla samoin kuin vastaavat yleensä. Postikulut Ruotsista Suomeen jaetaan (yhdelle n. 1,5e) tasan tilaajien kesken, jokainen maksaa omat kotimaan postikulunsa, yli 2000 kruunun tilauksesta saa 10% alennusta (joka kerta tuo summa on ylittynyt ihan kevyesti) ja jokainen osallistuja pitää omalta osaltaan huolen siitä, että pysymme tilaukselle sovitussa aikataulussa. Tällä kertaa tilaus voisi edetä siihen tahtiin, että tilaukset jätettäisiin minulle heinäkuun viimeiseen päivään mennessä, eli viimeistään viikon päästä tiistaina, ja tilauksen maksupäivä olisi elokuun ensimmäisenä. Varaa oma paikkasi kommentoimalla tähän postaukseen sekä lähettämällä yhteystietosi sähköpostilla tosimummo@wippies.fi. Laitan tilausohjeet vastauspostissa.

KLO 17:40 PAIKAT TÄYNNÄ, ILMOITAN JOS PAIKKOJA VAPAUTUU!!

15 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaisi, laitan sähköpostia...!

    VastaaPoista
  2. Täällä myös kiinnostunut, postia tulee :)

    VastaaPoista
  3. Mulla myös kiinnostaa, laitanpa heti s.postia tulemaan!

    VastaaPoista
  4. Minä olisin myös lähdössä... postia tulossa. =)

    VastaaPoista
  5. Ja myöskin minä olen kiinnostunut. Laitanpa sähköpostia :)

    VastaaPoista
  6. Tää tahtois mukaan jofotex-kimppaan :) Laitan spostia :)

    VastaaPoista
  7. jos vapautuu paikka oon mukana. :) hulamaja ät gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan yhteyttä sähköpostiisi, jos paikkoja vapautuu!

      Poista
  8. Harmi, kun paikat jo täyttyi. Olisin ollut varmasti mukana. Toisella kertaa sitten, jos ei peruutuspaikkoja satu ilmaantumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisella varasijalla.. halutessasi voit laitella sähköpostia, niin otan yhteyttä kun seuraavan kerran tilaan!

      Poista
  9. minä tulen vielä kärkkymään varasijalle:) jolandasirkia@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onpa hyvä että paikat jo täyttyi! Mun mies etenkin on onnellinen=)

    VastaaPoista
  11. Mitä tuolta maksaa postikulut suomeen ?

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.