lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ohi on 1330



Monta pölyistä kotimaankilometriä on jäänyt taakse, ja tosimummon lauma on taas onnellisesti kotona.

Kuten aina loman jälkeen, olen ihan poikki. Reissaaminen on mukavaa, mutta vielä mukavampaa on päästä takaisin kotiin. Onnea on saada vaatteet puhtaiksi, käydä lämpimässä suihkussa, käyttää posliinivessaa ja nukkua omassa sängyssä. Kymmenisen päivää (tai siis yötä) puolimetrisellä asuntovaunupunkan puolikkaalla, kahdeksankuisen poikaviikarin varpaat naamalla nukkuneena osaa todella arvostaa omaa hitusen leveämpää punkkaansa. Ja pojan pinnasänkyä.

Niihin haaveilemiini aarrepaikkoihin osuin tällä kertaa harmillisen harvakseltaan, sillä tällaiset lomareissut tehdään tietysti lasten ehdoilla, ja siksipä merimaailmat sun muut lapsiystävälliset jutut veivät tällä kertaa voiton äidin aarrejahdeista. Ja illalla, kun lastenkohteet oli katsastettu, olivat kirppiksetkin tietysti jo sulkeneet ovensa. Joitakin aineellisessa muodossa olevia muistoja kuitenkin toin mukanani tältäkin kesämatkalta.

Kuvan pikkuvuoat löydetty jo kesäkuussa

Kotiin palatessamme oli todettava, että säät ovat suosineet reissumme aikaan myös kotiseutua. Pihan hallitsematon nokkosviidakko oli venähtänyt ihan uudenlaisiin mittoihin, ja tätä nykyä pihamme näyttääkin jo melkein oikealta puutarhalta, kun savitasanteet ja kivenmurikat ovat peittyneet vihreyden alle. Ei vaan katsele turhan tarkkaan niitä lajivalikoimia siellä! ;)

Naapurille sysätty tomaatinkastelu-luottotehtävä oli osunut oikean naapurin tehtäväksi, sillä taimet olivat tuuheutuneet ja kasvaneet huimasti pituutta. Nyt ne alkavat tosiaan muistuttaakin pensaita - pensastomaattia kun ovat.


Kukkiakin ne mokomat jo työntävät, mikä herätti minussa entistä isomman tomaattikuumeen. Jospa kuitenkin kaikkien valkoisten pilkkujen ja muiden aloittelijamokien jälkeen saisin maistella tänä kesänä itse kasvatettuja tomaatteja? Uskallanko toivoa?


Ensimmäiset gourmet-salaatitkin on popsittu parempiin suihin tänään. Nekin olivat kasvaneet loman aikana pikkunysistä oikeiksi, katu-uskottaviksi rehupuskiksi. Tällainenkin ei-niin-kovin-aktiivinen heinänsyöjä aktivoituu ihan väkisin, kun saa hakea rinta rottingilla takapihalta omatekoista heinää leivän päälle.


Olin varma, että sisälle jättämäni pelargoni on ainakin kuolla kuukahtanut kastelun puutteeseen, mutta mitä vielä! Siellä sekin sinnitteli, niin kuin ei olisi poissaoloani edes huomannut. Uusia kukkaryppäitä oli noussut kolmin kappalein lehtien lomasta.


Ja kuuköynnös, se viimeinen sitkeä, eli sekin. Kovin hentoinen se kyllä on.


Ensi viikko on siipan viimeinen kesälomaviikko, ja sen aikana on tarkoitus tehdä kovasti töitä talon seinien ulkopuolella. Alku ei ole järin rohkaiseva, sillä sain juuri puhelun, että pihatöihin noudettava kone oli levinnyt tien päälle. Nähtäväksi jää, onko se käyttökunnossa ensi viikolla. Jos ei ole, säiden on parasta olla maalauksellisia.

Joka tapauksessa ompelupuuhiin ehdin seuraavan kerran vasta aikojen kuluttua. Tai no, en tiedä.. Seliasta tuli ennen lomareissun aloitusta vihreää runoratsua, ja eilisiltaisella kotimatkalla näppäilin tilauksen Royalin Saijalle, joten saattaa se ompelutuokiokin johonkin väliin löytää tilaa. Mutta nautitaan nyt ensin kuitenkin näistä kesäkuumista ja kerätään vitamiineja varastoihin!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa ku ootta palannu reissusta, mä oon joka päivä käyny tääl kurkkii et joko ois tullu uutta postausta.. ;) On se vaan loman jälkeen ihana tulla kotia..me ei oltu ku viikonloppu vaunuilemassa ja silti oma koti tuntu niin kivalle reissun jälkeen..eteenki suihku ja oma sänky <3 Mut ompelupostauksia odotellessa :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia :) Suloinen blogi.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin. Loma on ihanaa, mutta aina on ihanampaa palata kotiin. Kunnioitettava matka teillä takana.

    VastaaPoista
  4. Niinhän se on että lomalla on mukavaa reissata mutta ei oman kodin voittanutta :)

    VastaaPoista
  5. Tuo on niin totta!
    Pesin juuri kaksi koneellista pyykkiä ja varmaan kolme mokomaa odottaa pesua huomenna..ihanaa, omaan sänkyyn ja omat aikataulut!
    PS. Ihanat pikkuvuoat! Sain anopilta samanmoisia viime joulun aikaan ja tuikut niissä oli aikas nätit.Ehkä niihin vois tehdä myös ihan pikkuleipiä tai muita kakkusia..

    VastaaPoista
  6. Sama täällä, pari päivää on kotona touhuttu ihan mielissään loman jälkeen :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.