Monta pölyistä kotimaankilometriä on jäänyt taakse, ja tosimummon lauma on taas onnellisesti kotona.
Kuten
aina loman jälkeen, olen ihan poikki. Reissaaminen on mukavaa, mutta
vielä mukavampaa on päästä takaisin kotiin. Onnea on saada vaatteet
puhtaiksi, käydä lämpimässä suihkussa, käyttää posliinivessaa ja nukkua
omassa sängyssä. Kymmenisen päivää (tai siis yötä) puolimetrisellä
asuntovaunupunkan puolikkaalla, kahdeksankuisen poikaviikarin varpaat naamalla
nukkuneena osaa todella arvostaa omaa hitusen leveämpää punkkaansa. Ja pojan pinnasänkyä.
Niihin
haaveilemiini aarrepaikkoihin osuin tällä kertaa harmillisen
harvakseltaan, sillä tällaiset lomareissut tehdään tietysti lasten
ehdoilla, ja siksipä merimaailmat sun muut lapsiystävälliset jutut
veivät tällä kertaa voiton äidin aarrejahdeista. Ja illalla, kun
lastenkohteet oli katsastettu, olivat kirppiksetkin tietysti jo
sulkeneet ovensa. Joitakin aineellisessa muodossa olevia muistoja
kuitenkin toin mukanani tältäkin kesämatkalta.
Kuvan pikkuvuoat löydetty jo kesäkuussa |
Kotiin
palatessamme oli todettava, että säät ovat suosineet reissumme aikaan
myös kotiseutua. Pihan hallitsematon nokkosviidakko oli venähtänyt ihan
uudenlaisiin mittoihin, ja tätä nykyä pihamme näyttääkin jo melkein oikealta puutarhalta, kun savitasanteet ja kivenmurikat ovat peittyneet vihreyden alle. Ei vaan katsele turhan tarkkaan niitä lajivalikoimia siellä! ;)
Naapurille
sysätty tomaatinkastelu-luottotehtävä oli osunut oikean naapurin
tehtäväksi, sillä taimet olivat tuuheutuneet ja kasvaneet huimasti
pituutta. Nyt ne alkavat tosiaan muistuttaakin pensaita - pensastomaattia kun ovat.
Kukkiakin
ne mokomat jo työntävät, mikä herätti minussa entistä isomman
tomaattikuumeen. Jospa kuitenkin kaikkien valkoisten pilkkujen ja muiden
aloittelijamokien jälkeen saisin maistella tänä kesänä itse
kasvatettuja tomaatteja? Uskallanko toivoa?
Ensimmäiset
gourmet-salaatitkin on popsittu parempiin suihin tänään. Nekin olivat
kasvaneet loman aikana pikkunysistä oikeiksi, katu-uskottaviksi
rehupuskiksi. Tällainenkin ei-niin-kovin-aktiivinen heinänsyöjä aktivoituu ihan väkisin, kun saa hakea rinta rottingilla takapihalta omatekoista heinää leivän päälle.
Olin varma, että sisälle jättämäni
pelargoni on ainakin kuolla kuukahtanut kastelun puutteeseen, mutta mitä
vielä! Siellä sekin sinnitteli, niin kuin ei olisi poissaoloani edes
huomannut. Uusia kukkaryppäitä oli noussut kolmin kappalein lehtien lomasta.
Ja kuuköynnös, se viimeinen sitkeä, eli sekin. Kovin hentoinen se kyllä on.
Ensi viikko on siipan viimeinen kesälomaviikko, ja sen aikana on tarkoitus tehdä kovasti töitä talon seinien ulkopuolella. Alku ei ole järin rohkaiseva, sillä sain juuri puhelun, että pihatöihin noudettava kone oli levinnyt tien päälle. Nähtäväksi jää, onko se käyttökunnossa ensi viikolla. Jos ei ole, säiden on parasta olla maalauksellisia.
Joka tapauksessa ompelupuuhiin ehdin seuraavan kerran vasta aikojen kuluttua. Tai no, en tiedä.. Seliasta tuli ennen lomareissun aloitusta vihreää runoratsua, ja eilisiltaisella kotimatkalla näppäilin tilauksen Royalin Saijalle, joten saattaa se ompelutuokiokin johonkin väliin löytää tilaa. Mutta nautitaan nyt ensin kuitenkin näistä kesäkuumista ja kerätään vitamiineja varastoihin!
Ihanaa ku ootta palannu reissusta, mä oon joka päivä käyny tääl kurkkii et joko ois tullu uutta postausta.. ;) On se vaan loman jälkeen ihana tulla kotia..me ei oltu ku viikonloppu vaunuilemassa ja silti oma koti tuntu niin kivalle reissun jälkeen..eteenki suihku ja oma sänky <3 Mut ompelupostauksia odotellessa :D
VastaaPoistaAivan ihania kuvia :) Suloinen blogi.
VastaaPoistaTervetuloa takaisin. Loma on ihanaa, mutta aina on ihanampaa palata kotiin. Kunnioitettava matka teillä takana.
VastaaPoistaNiinhän se on että lomalla on mukavaa reissata mutta ei oman kodin voittanutta :)
VastaaPoistaTuo on niin totta!
VastaaPoistaPesin juuri kaksi koneellista pyykkiä ja varmaan kolme mokomaa odottaa pesua huomenna..ihanaa, omaan sänkyyn ja omat aikataulut!
PS. Ihanat pikkuvuoat! Sain anopilta samanmoisia viime joulun aikaan ja tuikut niissä oli aikas nätit.Ehkä niihin vois tehdä myös ihan pikkuleipiä tai muita kakkusia..
Sama täällä, pari päivää on kotona touhuttu ihan mielissään loman jälkeen :)
VastaaPoista