keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mustan pilven alla

Voisin alkaa valittamaan oikein todenteolla. Yleensä valittaminen onkin helpompaa kuin vallitsevien olosuhteiden kehuminen, mutta olisipa tässä aihettakin oikein megaluokan valituksiin, eikä tarvitsisi edes pinnistellä. 

Hiukan tilannetta raottaakseni mainitsen, että kesäkuussa, kun talo piti maalata, satoi vettä. Sitten teimme kesäreissun, jolloin oli komeita hellepäiviä (siitäkin voisin tietysti valittaa, ettemme ehtineet saada ilmastointia toimivaksi ennen reissua, vaikka siihen työnnettiin rahaa viikon ruokien arvosta, ja sitten tukehduttiin autoomme), mutta kun palasimme kotiin, alkoivat sateet taas. Miehellä on viimeinen lomaviikko menossa, ja lauantaina lähdimme hakemaan traktorikaivuria lainaksi pihan muokkausta suunnitellen. No, sehän levisi tielle, eikä sitä noin vain korjatakaan. 

No, maalata ainakin voi, päättelimme, kun pihasuunnittelut menivät myttyyn, ja keksimme aloittaa räystäänaluslautojen maalaamisella. Traktori käy oivasti maalaustelineeksi, ja sitä on helppo siirrellä nopeassa tahdissa sitä mukaa kun maalausurakka etenee. Vaan kun ei etene - kun traktorin kauha nousi korkeuksiin, todettiin, ettei se tee muuta kuin roikkuu apeana kippausasennossa. Ei muuta kuin hitsaushommiin. Ja jotta hitsaaminen olisi vähän hankalampaa, sataa vettä koko ajan. Olen pikkuhiljaa jo aika varma, että kun (jos) räystäänalusia joskus päästään vielä maalaamaan, silloin sataa vettä alhaalta ylöspäin niin, että se vesi ulottuu sinne maalattavalle pinnallekin.

Mutta paistaa se päivä romukasaankin. Löysin hienon puulaatikkorohjakkeen romunkeräyskasasta, vaikka synkkää onkin, ja miehen päänpudisteluista huolimatta se rohjake piti saada mukaan. "Eihän siinä oo ees pohjaa!", miesparka yritti ensiksi, mutta huomasi lopulta repivänsä sitä itse sieltä rojun seasta, kun ei eukko saanutkaan sitä itse irti.


Vähäks hieno. Jos haluaisi valittaa, niin tässäkin tilanteessa voisi toki sitä harrastaa: "yks vaan, olis nyt ollut toinenkin!" Tai: "kun ei oo vielä sitä terassia mihin tämän laittais, mitä tällä nyt tekee!"

Ompeluakin on vähän yritetty takkuisesti harrastaa. Kun on hiki, ei huvita ommella, mutta vähän kuitenkin piti saada tehdä. Haalarihousut vanhasta kankaasta, myös resori on vanhaa, kirppikseltä. Pökien koko on 62/68. Kummia raitoja oli tuossa kankaassa, ja vasta valmiissa housuissa huomasin, että noita pystyraitoja on vain toisella etukappaleella. Pitäiskö valittaa tästäkin.



No en viitsi. Mutta siitä valitan, että kamera ei toimi. Siihen iski taas joku objektiivivirhe; zoom tulee ulos vain osittain ja jumii sitten kesken matkan. Muistaakseni menee vielä takuun piiriin, kun viime kesänä kai tuo ostettiin, joten kai se on alettava reklamoimaan. Siihen asti saatte vain näitä surkeita kännykkä- tai varakamerakuvia, tai sitten en kehtaa laittaa kuvia ollenkaan! Ja "ei kuvia" tarkoittaa minun tapauksessani myös "ei päivityksiä".

Ompelukaappi hilautui mattojen ja sisun avulla tuulikaapista ompeluhuoneeseen, ja äkkiähän tuollaisen puoli seinää täyttävän kaapin saa romua täyteen. Ei, vaan arvotavaraa täyteen. Ihanasti lisätilaa kankaille ja tarvikkeille. Ja vihdoin oma hylly myös nurkkiin kertyville puutarhalehdille ja -kirjoille, pihasuunnitelmille ja muulle ulkoiselle. Langoille on suunnitteilla liimalevystä ja huonekalutapeista teline, mutta sen toteutusajankohtaa ei tiedä vielä kukaan.


Löytyisipä minulta vielä yksi valituksen aihe lisää. Kaksivuotias sairastaa taas, ja sen verran epämääräisesti, että vähän se pistää huolettamaan. Kuumemittari teki oman ennätyksensä viime yönä, kun pikkuneidin kainalo helotti tasan 40-asteisena. Toivottavasti tänään on se viimeinen kuumeilupäivä, tai joudumme taas kököttämään päivystyksessä.

Ai niin, ja minulla vihloo hampaita. Enkä enää ikinä syö nektariinia, siitä tulee rihmoja hampaiden väliin.

Toivottavasti ette masentuneet. Nyt kun minä sain nämä kurjuudet kipatuksi teidän niskaanne, lähdenkin tästä kahville ja jäätelölle. Koittakaa kestää!

32 kommenttia:

  1. Hirrveen paljo tsemppiä ja jaksuja ja pikaista paranemista sinne!! Kyllä se sateen jälkeen vielä aurinkoki pilkistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se pilkistää! Mukavampihan se on päivystykseenkin lähträ lasta käyttämään kun ei sada vettä.. :D

      Poista
  2. Tiedän tunteen, kun välillä vähän kaikki tökkii. Toivotaan, että kohta kääntyisi parempaan päin. Tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista
  3. No voihan nenä! Tsemppiä vaan! Ihanaiset haalarihousut joka tapauksessa!

    Ja laatikko myös, mulla mummolassa samanlaisia!!! ;-) Elleivät ehdi romukuormaan mun näppien alta niinkuin kävi vanhojen ruostuneiden rautapyörien.. jota olin suunnitellut kärhön tueksi!! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri - minunkin haravakoneeni rautapyörineen kulki kotikotona nenäni edestä velipojan pihaan.. en ollut tajunnut että joku muukin niistä olisi kiinnostunut, enkä ollut sen isommin ääneen maininnut haluavani niitä. Olisi kannattanut pitää meteliä.

      Poista
  4. oi voi mummo, kylläpä vastustaa. satoi äsken täälläkin, mutta nyt paistaa komeasti aurinkoa, paistaahan se sielläkin kohta :-))

    VastaaPoista
  5. Hih :D

    Mutta, kun valittaminen on niin ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Mekään ei oo saatu viel taloa maalattua!
    terv. se toinen, joka edelleen blogia seuraa, jolla on meininki (lähes) samaa rataa ku teil..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei ihan valjennut henkilöllisyys, mutta onko sen niin väliäkään. =) Me ollaan siis edellä vai, kun nyt on muutama metri maalattua räystäslautaa jo? ;)

      Poista
    2. Joskus aiemmin oon kommentoinu, ku teijän meininki menee niin samoin ku tääl. Neljäs lapsi syntyi uuteen kotiin.. No jokatapauksessa, räystäänalusia ei o metriäkään maalattu, mut just saadaan nosturi hetkeks. Jospa sitä ehtis vähä ennen sadetta maalata!
      Mut on meitin talot hyvällä mallilla!! :)

      Poista
  7. Ei täällä masennuttu päinvastoin tuppasi kirjoituksesi saamaan hymyn huulille. Sellaistahan se elämä on että kun yksi asia menee pieleen lähtee kaikki päin prinkkalaa. Toivottavasti jatkossa kuitenkin parempaa onnea maalausurakan kanssa!
    Ihanan laatikon olet löytänyt, tosi aarre!
    Mukavaa päivänjatkoa kaikesta huolimatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, aarre se on! Nyt jo mies maalaa, minä vain olen sisällä kun lapsi on kuumepotilas edelleen. Mutta hyvä kun joku vihdoin onnistuu! =)

      Poista
  8. Tsemppiä! Loota on hieno! Toivotaan aurinkoa, että saisitte maalausurakan alkamaan (olkoonkin miehen työpäivän jälkeen...). Itse asun juuri "valmistuneessa" talossa ja tiedän tunteet näistä töiden määristä... ja työn sovittamisesta siihen kylkeen. Tykkään tavastasi kirjoittaa, sinulla on sana hallussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään päästiin aloittamaan maalaamista, mutta vielä piti hitsinkin hajota ennen kuin loppui se vastamäki.

      Poista
  9. No voi sun. pikaista paranemista ja auringonpaistetta! paras valituslistalla oli tuo nektariini, sille oli jo pakko nauraa:) Anteeksi vaan.
    Meillä on siivottu jo kolme päivää sateen aiheuttaman tulvan tuotoksia. Paja ja kesäkeittiö kastui pahanpäiväisesti. että vieläkin oottaa ne pihahommat täälläkin aloittajaansa.
    Tsemppiä, kyllä se tästä vielä paisteeksi muuttuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläs naura, vihloo vieläkin. Tänään on pakko muistaa käydä hammastahnakaupassa. ;)

      Voihan vesi, ei uskoisikaan että sitä voi tulla niin äkkiä niin paljon, kun vielä viikko sitten siellä oli kaunista ja kuivaa!!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Jos menis vaan nukkumaan ja koittais herätä vasta ens keväänä..?

      Poista
  11. Ei masennuttu vaan hymyn sait huulille minulle ja miehellekin jopa, kun tuossa vieressä lueskeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingoniloko se oli se aidoin ilo? ;)

      Poista
    2. Samaa sanon ku Kaisa tuolla ylempänä, että viimeistään nektarin kohalla piti hörähtää ääneen... ;DD
      Mutta se lapsen kuume sais kyllä jo hellittää, ei kiva yhtään!
      -Sanna-

      Poista
    3. Vahingonilosta en niin tiedä, mutta sukkelat kirjoitukset alkaa väkisellään naurattaa :)

      Poista
  12. Eikös sitä sanota että "Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta." :)
    Jospa se aurinko paistais teillekin,niin saisitte maalaukset etenemään.
    Onneksi meillä on se takanapäin! Ikkunanpieliset pitäis kertaalleen käydä sutimassa, kunhan nuo sadepilvet poistuisivat tuosta yläpuolelta.

    VastaaPoista
  13. Ihailtavan pirteä tapa sinulla kertoa jopa vastoinkäymisistä. Toivottavasti ne nyt vähitellen loppuisivat - tai ainakin vähenisivät - tai ainakin lapsi saisi parantua :)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  14. Ihan makeeta jos sataisi vettä alhaalta ylöspäin.... sait hymyn huulille

    VastaaPoista
  15. Ei nyt mee kyllä putkeen siellä! Tsemppiä kaiken kanssa!
    Meillä eilinen rankkasaje vei nurmikon alun siltä pläntiltä mikä oli viikko sitten kylvetty.Tuli oikein hienot uomat ojaa kohti..meinas rueta kehtuuttamaan.

    VastaaPoista
  16. Kiva kuulla että muutkin valittaa ;) mua on ottanu päähän viime päivinä aivan tajuttomasti nämä ilmat...:O mutta jospa se tästä kesä vielä kun tuolla siipallakin alkaa ti loma :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.